Sulkakynä ja kamera

Olin palaverissa, jonka väliajalla me miehet keskustelimme kremppavaivoista, joita on yleisesti meillä eläkeikäisillä. Huomioin keskustelusta sen, että vakavamman oireen ilmetessä käydään lääkärillä, mutta odotamme lääkärin ihmetekoa, tai ainakin jotakin kirurgista toimenpidettä. Fysioterapiakin hyväksytään, mutta jos lääkäri kehottaa ottamaan jotakin särkylääkettä, vaikka vain päivänä parina ja sitten lisäämään liikuntaa, niin se ei mene kaaliin. Jotenkin tutuu, kuin emme olisi koskaan lukeneet oman itsemme käyttöohjeita; niitä yksinkertaisia asioita, joilla voi omatoimisesti hoitaa itseään. Riittävästi liikuntaa ja sopivan niukasti monipuolista ruokaa ja posittivista mieltä. Olen huomannut miten järkevää on hoitaa jalkojaan, sillä ilman kunnossa olevia kontteja liikunta on tuskallista. Jalkojen verenkierto saattaa oikkuilla, mutta senkin saa kuntoon erilaisia elvyttäviä jalkakylpyjä käyttämällä. Niin ja joskus lämmittää kummasti jalkoja, kun voitelee ne esim. Virosta ostetulla brändy...

—Ilman tuttia minun ei ole hyvä olla!

Mitään ei ole tehty turhaan, mutta hirvikärpäsen täytyy olla lähellä sitä!

Jyväskylän ortodoksinen kirkko

Rupes oikeesti harmittaan kun Valokuvatorstain aiheena on sateenkaari. Kävin arkistojani läpi oikein perusteellisesti, mutta ei ole sateenkaaresta kunnon kuvaa, jotakin tynkiä kyllä. On se kumma, kun joskus niitä näkee ja kamerakin on mukana, mutta ei pääse kuvaamaan. Viimeksi sellainen oli kun ajoin Lahden moottoritietä. Kumpikin pää oli kirkkaana näkyvissä, mutta mites siinä pysähtyy, kun ajaa moottoritietä. Sitten kun olis jollekin rampille päässyt, niin ei ole enää se sateenkaari siinä. Tässä olis lähes viikko aikaa, mutta tilaa tähän nyt semmoinen kuuro, joka saa sateenkaaren sille paikalle, jossa minä odotan kameran kanssa. Osallistun kuitenkin sateenkaari haasteeseen lateraalisella kuvalla, jonka nappasin keväällä Turuus. On siinä monta tyhjää spray pulloa ja kaikissa sateenkaaren väreissä.

Muistan nuorena miehenä ihmetelleeni, kun jotkut ikäihmiset kulkivat kumarassa ja valittivat kipeitä paikkojaan. Silloin ennen eli 1950- 60 luvulla ihmiset tulivat sairaaksi kovasta työteosta, mutta nyt me taidamme tulla sairaaksi pelkästään laiskuuttamme. Moni työ on pelkkää istumista tietokoneruudun äärellä, joka ei suuresti anna fyysistä liikuntaa. Tänä syksynä olen marjastanut paljon ja se puuha jatkuu edelleen, jos vain selkä suinkin kestää. On se vain niin että laiska selkä ei paljoa tarvitse kipeytyäkseen. Mokoma, että mustikanpoiminta voi tehdä selän hankalaksi. Venyttelyllä olen saanut selkäni sellaiseen malliin, että sienien perässä on taas mielekästä kulkea. Kohta puolukat ovat parhaimmillaan joten se taas pistää selän tiukoille. Sen vielä sanon, että on meillä ainakin terveelliset eväät tulevalle sisäruokintakaudelle. —Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista, kun ei niihin ylettynyt!

Harmillista, miksi liian usein tulee siirretyksi jotakin päätöstä, joka sitten ajan myötä unohtuu ja jää tekemättä. Seurauksena on myöhempää tyytymättömyyttä ja jälkipeliä. Yleensä ajateltu päätös on edullista tehdä, eikä sitä kannata vitkutella. Jämäkkyys on eräs niistä päätöksistä jonka olen tehnyt, silti siitä tulee joskus harmillisesti lipsuttua. Jokaisen päivän mukana aikaa kuluu eikä ihminen saa menneitä hetkiä takaisin vaikka kuinka haluaisi. On siksi parasta tehdä päätökset aikanaan. Monissa asioissa on olemassa hyvä takaportti, eli mahdollisuus kääntää kelkkansa, jos on tullut hassuja hommia tullut tehdyksi. Tyytyväisyys omaan itseensä on kuitenkin eräs niistä hyveistä, joita pitää tavoitella, sillä jos en ole itse tyytyväinen, niin tuskin kukaan muukaan minuun tulee luottaneeksi.

Tiedä häntä mikä mättää, muistelen nyt Junnun laulua: ”Mies kun tulee tiettyyn ikään niin ei sillä pelaa mikään…”. Nuorena en olisi uskonut, miten tulee aika, jolloin joka sana on täyttä totta. En sitä ihan sanasta sanaan muista, mutta pitää ottaa ja kerrata, koko tarina. Kävin tänään terveyskeskuksessa, eikä siellä mitään uutta minulle ollut, tiesinhän minä miten olen tullut saamattomaksi. Yksi asia vain on joka toimii, oikein arvattu, se on ruokahalu ja makkaranhimo. Ei kai se ole ihmekään, jos minut tuntee. Kuudessa kuukaudessa on taas kertynyt ihraa vatsa ympärille, että hirvittää. Seuraavat 6 kuukautta siihen kuluu, että pääsen taas maaliskuussa vuoden takaisiin mittoihin. Nyt on sitten vähennettävä syömistä, juomista ei voi vähentää, koska vaikken absolutisti olekaan niin kulutan alkomoholia todella vähän. Taisi tänään kuulua ratiosta miten suomalainen juo keskimäärin yli 10 litraa 100 prosenttiseksi laskettuna vuodessa. No nyt minulla alkaa peruskunnon kohottaminen, johon ei r...

Elokuun pimenevät illat ovat joidenkin mieliä ikävällä tavalla kiihottavia. Rötöstely, kuten mökkimurrot ovat taas yleisiä. Oma vaatimaton mökki on saanut olla rauhassa vuosikymmeniä, mutta nyt siellä käytiin rikollisen luvattomasti. Sorkkarauta on sellainen avain, jolla ovet avautuvat vaivattomasti. Positiivisinta on se, että mitä helpommin oven on saanut auki, sitä pienemmillä korjaustoimenpiteillä siitä selvää. Vahvemmille oville on käynyt huonommin. Mitään arvokasta tuolla ei ollut, joten vahinko muodostuu lähinnä harmista ja korjauskustannuksista. Suurin kummastus aiheutuu siitä, miksi jollakin on aikaa ja halua tällainen järjenvastainen murto tehdä. Olisiko sittenkin parempi käyttää tällaisessa paikassa ilman lukkoa olevia säppejä, joista epäsosiaalinen aines voi katsoa sisään ja todeta, ettei täällä ole mitään rahanarvoista varastettavaa.

Klikkaa kuva isommaksi niin asteluku näkyy selvemmin!

Sähkölinjan laidalla kasvanut iso kuusi on kuollut. Se on saanut kuivua pystyyn, neulasetkin ovat siitä jo karisseet. Kuoren alla on ollut jo pitkään elämää, jonka tikat ovat havainneet ja hakanneet rungon alaosan kuorettomaksi. Varmaan tämä puu on ollut herkkupöytä tikoille, sillä varmaan tästä puusta on saanut monia toukka-aterioita. Mikä on sitten ollut se hyönteinen, joka on kuuseen kairannut näitä lukemattomia reikiä?

Elokuu on saavuttanut sen pisteen, jossa koulut alkavat ja töitä tekevien lomat loppuvat. Valtakunta palaa normaaliaikaan. Ilmat alkavat viiletä ja luonto saa kaipaamaansa vettä. Tosin joissakin osin maata on sadetta saatu enemmän ja toisaalla vähemmän. Helteiden aikana olen poiminut talven mustikat ja siitä puuhasta selkä on nyt kipeä. Mokomakin työ, että pitikin käydä selän päälle. Tänään on satanut koko päivän, joten metsä kutsuu taas pian sienestämään, mutta se ei olekaan niin rasittavaa selälle kuin on marjan keruu. Sadepäivänä on ollut hyvä harjoitella uusien tietokoneohjelmien käyttöä. Onneksi ohjelmien oppiminen on suhteellisen helppoa, sillä kaikissa on ainakin jonkin verran samankaltaisuutta, ettei aivan sormi suussa tarvitse jäädä pähkäilemään. Pian alkavat kansalaisopistot, joten jotakin on mentävä sinne oppimaan. Kuvassa oleva kattikin on menossa reippain askelin varmaan uutta oppia etsimään.

Wilho W. 6.vuotta

Miina Äkkijyrkän taidetta

Olen merkillepannut erään säännönmukaisuuden, ettei ihminen ole koskaantyytyväinen säätilaan. Oikeastaan ei koskaan pitäisi sanoa, mutta tyytymättömyys lisääntyy, jos samanlaista säätä riittää, sanotaan vaikka viikon. Nyt näitä hellepäiviä on piisannut. Onneksi mustikoita on jo kerättynä vähintäänkin riittävästi, joten ei ole pakko mennä metsään hikoilemaan. Helppokulkuisessakin maastossa tulee heti liian kuuma ja tuskastunut olotila. Lämpimän sään ja kuivuuden ansiosta sienetkään eivät kehity. Nyt tarvittaisiin sellaista hienoa vesisadetta ja lämpötila saisi laskea 15 – 20°C välimaastoon. Jopa silloin sieniä alkaisi löytyä ja ahneuttaan tulisi kerättyä lisää mustikkaakin. Toki tällaisella helteelläkin voi metsässä viihtyä, jos vain menee sinne ja istuu kivellä, katselee ja kuuntelee ja antaa ajatuksen lentää.

Ihmisen elämä on kumma kyllä jatkuvaa matalalentoa, vaikka minnekään ei olisi todellista kiirettä. Ehkä kiire on kuitenkin tarttunut niin pahasti ajatuksiin, ettei siitä pääse irti. Pyrin harjoittelemaan hidasta elämää, eli kiireisen ajan ei enää tarvitse minua seurata, mutta on se vain vaikeaa tehdä tätä takinkääntöä. Hyviinkin muutoksiin liittyy hankalia asioita, mutta se on tehtävä yhdellä hypyllä, koska kuilunkaan yli hypätessä on mahdotonta ottaa väli loikkaa, koska jalan alla on vain tyhjyyttä. Valokuva ei koskaan valehtele ja se kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta onkohan olemassa sellaista valokuvaa joka kertoisi kaiken? Kuvan ottajalla on suuri valta jättää ruudusta pois jotakin hyvin oleellista.

Tämä on nopea. — Älä mieti liian kauan. Listaa viisitoista kirjaa, jotka pysyvät mielessäsi aina. Ensimmäiset viisitoista, jotka muistat alle 15 minuutissa. Merkitse 15 ystävää, minut mukaanlukien, sillä olen innokas näkemään mitä kirjoja ystäväni valitsivat. Voit myös perustella valintojasi, jos haluat. Minun listani: Aalto Jussi, Kohteena ihminen Helsten Tommy, Elämän paradoksit Hemingway Ernest, Totta aamunkoitteessa Kershaw Alex, Robert Capan elämä Kivi Hannu, Vuosia hopeakylkisten kalastuksessa Linna Väinö, Tuntematon sotilas Lönnroth Ellias, Kalevala Mankel Henning, Pyramidi Paasilinna Arto, Kymmenen riivinrautaa Steinbeck John, Torstai on toivoa täynnä Tahkokallio Keijo, Peruna kerrallaan Taskinen Juha, Unelma Saimaasta Tounier Paul, Elämä seikkailuna Waltari Mika, Sinuhe Vilkuna Kustaa, Vuotuinen ajantieto

Lisää tietoa, kun klikkaat kuvaa!

Mustikoita on ihan mukava poimia ainakin siihen asti, kun selkä alkaa jäykistyä. Pari tuntia kumarassa alkaa olla ihan maksimi, kun tuota puuhaa on tehty jo monena päivänä. Mustikkaa on kuitenkin niin hyvin metsässä, että pitää sitä poimia niin, että ei tarvitse kaupan mehua vuoden aikana ostaa. On tullut mieleen sekin, että kerään mustikanvarpuja, jotka kuivatan nippuina. Lehtien kuivuttua riivin ne, ja pakkaan paperipusseihin. Siinä on sitten kotoista teeainesta. Kokeilin tänään tuota, teetä uuttamalla tuoreita mustikanlehtiä kuumassa vedessä. Muutama marja mukana antoi kuumalle juomalle kauniin värin, ja tietenkin vähän hunajaa, parantaa makua. Kehtaa sitä tarjota vaikka vieraille. Mustikka! Huomenna ennen metsään menoa käyn ostamassa uuden poimurin, sillä entinen alkaa olla loppuun ajettu. Helsingin Sanomat testasi kahdeksaa eri marjanpoimuria ja arvosteli niitä asteikolla 1-5. Ruotsalainen Jonas poimuri sai parhaat pisteet: 4,5 mutta se taitaa olla tältä kesältä loppuunmyyty, jote...

Haastaja