— Eli kuinka lakkasin taistelemasta vastaan ja löysin mestarien jalanjäljet Pitkään elin siinä uskossa, että paremmaksi kirjoittajaksi tuleminen vaatii vain enemmän puristusta: lisää artikkeleita, jatkuvaa editointia, hikipisaroita paperilla tai uusia verkkokursseja. Mutta mikään näistä ei muuttanut ilmaisua yhtä syvällisesti kuin yksi yllättävän yksinkertainen harjoitus. Etsimäni vastaus ei löytynyt kirjoitusoppaista. Se löytyi täysin vahingossa silloin, kun lakkasin yrittämästä ja vain luin. Olen aina ollut ahkera lukija, mutta jossain vaiheessa lukutottumus muuttui esseiden, uutiskirjeiden ja ihailemieni kirjailijoiden artikkeleiden tutkimiseksi. Ensin luin puhtaasti nautinnon vuoksi, mutta jossain vaiheessa tapahtui käänne. Lakkasin kysymästä tarinan äärellä: "Mitä seuraavaksi tapahtuu?" Sen sijaan aloin pysähtyä ja kysyä: "Miksi en voinut lopettaa lukemista?" Silloin sen ymmärsin: kirjailijat eivät vain kerro tarinoita — he opettavat sinua kirjoittamaan, jos ...

  Huomioita: koti, mökki, kirkko ja se ainoa oikea Luin vastikään tutkimuksesta, jossa oli selvitetty suomalaisten lempipaikkoja hiljaisuuden ja rauhan kokemiseen. Vastauksissa toistuivat ne tutut ja turvalliset klassikot: koti, kesämökki ja kirkko . Mutta ylitse muiden nousi tietenkin yksi kiistaton voittaja: metsä . Tämä tulos ansaitsee tulla mietityksi. 1. Koti – Hiljainen, jos et hengitä Koti on paras paikka, mutta "hiljainen"? Koti on hiljainen täsmälleen siihen asti, kunnes pesukone alkaa lingota tai vaimo kysyy: "Mitä sä mietit?" Kotona hiljaisuus on usein vain tyyntä myrskyn edellä – tai sitä painostavaa hiljaisuutta, kun joku on unohtanut tyhjentää bioroskat. 2. Kesämökki – Suoritusportaan hiljaisuus Kesämökille mennään "rauhoittumaan". Todellisuudessa hiljaisuus saavutetaan vasta siinä vaiheessa, kun on ensin sahattu motti polttopuita, taisteltu siimaleikkuri käyntiin, lämmitetty sauna ja läimäytetty 449 hyttystä hengiltä. Kun keho on täysin mur...

Näe maailma eri tavalla Mukikuva Nämä mukit ovat Nikon-myyjältä saatua kamerarekvisiittaa. Kahvi niistä nautittuna on aina riittävän hyvää, vaikka makuelämys ei täydellinen olisikaan – mutta se ei ole pääasia. Tärkeintä on mukien estetiikka ja se levollinen rauha, joka aamuhetkiin kätkeytyy. Suosin itse jauhamistani tuoreista pavuista uutettua kahvia, ja aamukahvihetki häämöttää jo aivan käden ulottuvilla. Kuvassa mukit vasta odottavat kuumaa juomaansa – kuten me juojatkin.

  TARJOUS Postilaatikkoon tuli laskuja, mutta myös tarjous. Yleensä sieltä löytyy mainoksia, joissa tarjotaan puoleen hintaan asioita, joita en tiennyt tarvitsevani, tai laskuja asioista, jotka mieluiten unohtaisin. Tänään postissa tuli viisastumisen kutsu: Suomen Kuvalehden juhlatarjous. Kahdeksan kuukautta 99 € – ja kaupan päälle kaksi kuukautta ilmaista sivistystä. Kymmenen kuukautta maailmanmenon analyysiä yhden setelin hinnalla! Laskin heti mielessäni. Se tekee kympin kuukaudessa. Kympillä saa kaupasta pussillisen perunoita tai noin kilon palan kaiserwurstia, mutta Suomen Kuvalehdestä saa lukea syväanalyysin Lähi-idän tilanteesta, kolme korkeakulttuurista kolumnia ja ristikon, johon ei taaskaan keksi sitä yhtä kuusikirjaimista Siperian jokea. Tarjous alkaa houkuttaa, jopa lievästi koukuttaa. Alkaa muodostua mielikuva rauhoitetusta perjantai-illasta: nojatuoli, lukuvalon pehmeä keila (huom: siitä on lamppu palanut) , kuppi kuumaa ja kädessä tuore, painomusteelta tuoksuva lehti....

  Päivä 211/365 Kangas Kangas on loistava valokuvausaihe. On olemassa niin monia eri värejä, tekstuureja ja kuoseja, jotka voivat kiehtoa. Voisin valokuvata lautasliinoja, vuodevaatteita, tabletteja, verhoiluja, vaatteita tai kangasnäytteitä. En sen enempää asiaa harkitse vaan tässä on pyyheliina roikkumassa tuolin selkänojalla. Se on vain siinä ja kuva siitä on tässä. 

 – miten pidämme huolta aivoista ja mielestä läpi elämän? Ihmismieli on kiehtova kokonaisuus, jossa tunteet ja järki kietoutuvat erottamattomasti toisiinsa. Arjessamme saatamme ajatella tekevämme ratkaisuja puhtaasti järjellä ja logiikalla, mutta todellisuudessa tunteemme ja aivojemme syvimmät mekanismit ohjaavat tekemisiämme enemmän kuin tiedämmekään. 1. Aivot – kaiken toiminnan ja tunteen keskus Aivot ovat elimistömme tärkein kokonaisuus. Ne hallitsevat kaikkea tekemistämme, liikkeitämme ja ajatteluamme, mutta yhtä lailla ne toimivat kaikkien tunteidemme kotina. Tunteet ja järki eivät ole toisilleen vastakkaisia voimia, vaan aivojen tarjoamia työkaluja maailman hahmottamiseen ja siinä navigoimiseen. Kun ymmärrämme aivojemme toimintaa, opimme paremmin hahmottamaan myös omia reaktioita ja valintoja. 2. Ikääntyminen, mielen treeni ja elämänpolku Vuosien kertyessä aivot ja psyyke kohtaavat luonnollisia muutoksia. Rappeutuminen, perimä ja mahdolliset sairaudet asettavat omat haasteens...

  – Miten pasta tuli ja sotkin käteni jauhoihin Jos joku olisi vuosi tai kaksi sitten väittänyt, että meidän pöydässämme syötäisiin viikoittain italialaista vehnäpastaa perunan sijaan, olisin pitänyt asiaa erikoisena enkä olisi uskonut. Peruna oli kaiken rehellisen ruokailun vankka perusta. Mutta niin vain kävi: huomaamatta ja lopulta rytinällä pasta raivasi tiensä arkeemme. Aluksi se tuli satunnaisesti ostettuna – kuivana, kovina pätkinä pahvipakkauksissa. Kyse oli kuitenkin muustakin kuin helppoudesta. Pasta toi mukanaan tuulahduksen toisenlaisesta ruokakulttuurista: sellaisesta, jossa syöminen on yhdessäoloon pysähtymistä. Siitä tuli tuttu lohturuoka, jonka ympärille on helppo istahtaa. Mutta kun omaishoitajana ruokaan on syntynyt syvempi suhde, nälkä kasvaa syödessä. Pelkkä valmispussi ei enää riitä, vaan herää uteliaisuus: mitä jos tekisin tämän itse? Siinä kohdassa astutaan alueelle, joka on yhtä aikaa kiehtova ja todella pelottava. Sillä toisin kuin pussin avaaminen, itse te...

Olkapään yli Entä jos katsoisin oman olkani yli ja otan kuvan siitä, mikä herättää huomiota.  

Usvainen hämärä laskeutuu maiseman ylle kuin pehmeä, tummansininen sametti. Oli heinäkuun lopun eräs ilta tässä tarinassa. Ilmassa tuntui yhä hellepäivän jäljiltä viipyilevä lämpö, mutta tuulen henkäyksessä oli jo jotain uutta – aavistus lisääntyvästä elokuisesta pimeydestä, joka oli pysynyt koko alkukesän piilossa. Matias, tarttui kamerareppuun. Kesän valoisat, valkoiset yöt olivat vaihtumassa illan varjojen aikaan, ja se sai hänen sormensa syyhyämään. Elokuun kynnys toi mukanaan kuutamon, jota hän oli odottanut. Hän astui ulos alkavaan hämärään ja ajoi hiljaa hiekkatiellä. Auto eteni kohti vanhan metsän reunaa ja sen viereistä lampea. Metsän reunassa hän pysähtyi. Yö oli hiljainen, lähes pyhä. Puiden latvojen takaa kohosi suuri, oranssina hehkuva täysikuu. Sen kirkas valo leikkasi pimeyttä ja valaisi maiseman hopealla. Matias pystytti kamerajalustan maahan, missä tuoksui syvältä mullalta ja viileältä kosteudelta. Kaste oli jo alkanut kertyä. Etsimen läpi katsottuna maailma tiivistyi:...

  Arjen pieniä kierrätystekoja ja oivalluksia Aamun Today 365 -kuvahaaste pisti minut pohdiskelemaan, mitä kaikkea sitä tulee ihan omassa kotitaloudessa ja arjessa kierrätettyä. Kun asiaa alkaa oikein miettiä, moni arkinen esine ja materiaali saa meillä uuden elämän ennen kuin päätyy lopulliseen kierrätykseen. Tässä muutamia arjen rutiineja ja oivalluksia omasta huushollistamme : Keittiön biojäte & Bokashi: Biojätteet kerätään meillä keittiökompostoriin eli bokashiin. Kaksi bokashisankoa palvelevat kesäaikaan ulkona, mutta talvisin ne siirtyvät sisälle keittiöön. Fermentointivaiheen jälkeen jäte käsitellään valmiiksi mullaksi niin sanotussa multatehtaassa. Muovipakkaukset uusiokäytössä: Liha- ja muissa elintarvikepakkauksissa kotiin tulee monenlaisia muovialustoja. Ne toimivat meillä näppärinä alustoina ja apuvälineinä arjessa jonkin aikaa ennen kuin ne toimitetaan muovinkeräykseen. Pussit hyötykäyttöön: Peruna-, leipä- ja hedelmäpussit hyödynnän aina pikkuroskapusseina – sekaj...

Jauhon pöllyssä Kone odottaa työtä Hopeiset telat Hetken päästä ne tekee Tuoretta pastanauhaa ja vehnäjauhon renessanssi Kodinhoitohuoneen kaapin perimmäisestä nurkasta, vanhojen kakkuvuokien ja kerran vuosikymmenessä tarvittavien glögilasien takaa, pilkotti vanha pahvilaatikko, jossa oli hintalappu: 198 mk . Aivan kuin historiallinen muinaismuisto vuodelta 1996 – laite, joka oli jäänyt unohduksiin peräti 30 vuodeksi. Siis siitä asti, kun television kanavia taisi olla vasta kolme ja ruoanlaitto tarkoitti useimmiten perunaa, kastiketta ja lauantaista HK:n Sinistä lenkkiä . Sieltä se löytyi: italialainen Marcato-pastakone. Tyylikäs, painava ja täysin tietämätön siitä, että se oli viettänyt kolme vuosikymmentä pimeässä kaapissa. Omaishoitajan arki on tunnetusti laji, jossa rutiinit ovat rautaa ja aikataulut kiveen hakattuja. Samat tutuiksi havaitut ruoat pyörivät lautasilla viikosta toiseen – on helppoa ja turvallista valita se reitti, jonka tietää toimivan ilman yllätyksiä. Mutta toisa...

  Vaadi se takaisin Kierrättäminen on jonkin palauttamista, tai palauttamista johonkin toiseen käyttökelpoiseen kuntoon. Olipa kyse sitten vanhan käyttämisestä uuden tekemiseen, pihanurmen  kunnostamisesta uuteen terassiin tai pakkausmateriaalien käyttöä ennen roskiin vientiä, me kaikki kierrätämme asioita jollain tavalla, mutta paljon on opittavaa. Minä käytän vanhaa soveltaen uudelleen, kuten vieden vanhoja kirjoja kirjaston kierrätyspisteeseen, josta löydän ehkä itselleni kiinnostavan kierrätetyn kirjan. Mitä Sinä tänä päivänä vaadit ja käytät uudelleen?

Tämä on essee, jossa sekoitan keittoon vähän faktaa, mutta myös fiktiota. Tarina voi naurattaa tai kiukuttaa, mutta hyvä, jos se pitää sisällään parantavaa lääkettä: naurua! Tämä tarina on kuin vitsi, mutta voisi se tottakin olla: Eräs tuntemani henkilö täytti 85 vuotta. Olin kutsuttuna hänen syntymäpäivilleen ja otin tietenkin valokuvia. Tilasin hänelle kuvista kuvakirjan, jonka vein myöhemmin lahjana. — Voi taivas, hän huudahti sivuja selatessaan, — minähän olen lähes 90-vuotiaan näköinen! Sanotaan, että kamera tallentaa aina totuuden. Se on kuitenkin emävalhe. Linssi tallentaa vain valon ja varjon valitussa sekunnin murto-osassa, mutta ihmismieli lisää siihen kaiken muun: muistot, odotukset ja pienen, inhimillisen toiveen siitä, että hiusraja olisi aavistuksen,  ja otsarypyt pelkkä valaistusmoka. Kun 85-vuotias sankari katsoo tuoretta kuvakirjaa ja näkee sivulla ”melkein yhdeksänkymppisen”, hän ei katso kuvaa vieraasta ihmisestä, vaan peiliä, johon on yhtäkkiä pysäytetty aika. M...

  — Nyt olisivat hyvät neuvot tarpeen, kun kehotetaan vaihtamaan salasanoja useammin, eivätkä ne saisi olla liian helppoja. Miten sitten voi luoda turvallisen ja muistettavan salasanan? Unohda vaikeat koodit – käytä vaikka "salalauseketta" Yksittäisen sanan ja erikoismerkkien sijaan paras salasana on pitkä lause. Esimerkiksi: KissaJuokseeSateessa2026! SininenKelloKukkiToukokuussa! NAURU!LääkeJollaEiOleSivuvaikutuksia Lause on helppo muistaa, mutta pituutensa ansiosta tietokoneille ja tekoälylle sen murtaminen on lähes mahdotonta. Kuinka hallita useita eri salasanoja? Salasananhallintaohjelmisto (Password Manager): Nykyaikainen ja helpoin tapa. Sovellus muistaa puolestasi kaikki monimutkaiset salasanat, ja sinun tarvitsee muistaa vain yksi vahva pääsalasana. Perinteinen vihko kotona: Jos digitaaliset sovellukset epäilyttävät, ruutupaperille tai vihkoon käsin kirjoitettu salasanalista ei ole sekään huono vaihtoehto – kunhan pitää vihkon turvallisessa paikassa kotona, poissa u...

Hidas aamu Tämä maanatai aamu on tihkusateinen ja lämpötila on nyt noin +16°C. eli ei kovin kesäinen. Pieni aamujumppa kahvakuulaa ja syväkyykkyjä, siitä se lähtee. Oman pihan kotikuntosalin mini versio on mielestäni hyvä aloitus tälle päivälle.

 Katson aina aamuisin kuvahaasteen Today 365 -sivustolta. Tämän päivän aihealue oli ”Nopea”. Minulle ei vain tullut nopeasta mitään mieleen. Laitoin siihen kuvan ”kahviroiskeita”, kun ei muuta tullut mieleen. Kaipasin jotakin nopeasti, sillä aihe on niin vapaa, että kaikki siihen jotenkin käy. Marjatta, jolla on heikko liikuntakyky huhtikuisen lonkkaleikkauksen jälkeen, kaipaa jotakin vaihtelua, jota tarjoaa vaikka autossa istuminen. Sataa tihutti, joten tuli mieleen vain ajella hetki ja katsella maisemia auton ikkunasta. Ajoin Tikkakoskelle ja siellä Suomen Ilmavoimamuseon pihaan. Marjatta istui autossa ja minä otin kameran kuvatakseni pihassa olevia suihkukoneita. Vanhat, nopeat koneet viettävät vanhuuttaan sateessa ja sääolosuhteiden armoilla. Siinä sitä on laitteita, jotka ovat parhaimpina aikoinaan olleet todella nopeita. Lisäsin kuvan aamupäivän blogiin, joten siellä niitä on nyt: kuppiin putoava sokeripala ja vanhus, MIG-suihkukone.

  Nopea Junat, lentokoneet ja autot vai... maailma on täynnä monenlaista nopeaa, mutta kun se kuva piti saada nopeasti? Valitsin nopeasti helpoimman mahdollisen keinon rajattomien mahdollisuuksien joukosta. MG 138 on ollut parhaina päivinään hyvin nopea!

Valokuvaajana en koe kuuluvani mihinkään tiettyyn kategoriaan tai genreen. Tykkään kuvata minimalistisesti sitä, mikä minua kulloinkin kiehtoo. Itse asiassa silloin, kun havaitsen jotain uutta ja vierasta, innostun ja haluan tutkia, miten sen voisi ehkä nähdä vähän eri tavalla. Jos se tarkoittaa täysin uuden lähestymistavan löytämistä – sellaista, joka poikkeaa siitä, miten yleensä kuvaan – olen sille täysin avoin. Taiteellinen kokeilevuus ei ole harrastajalle ollenkaan huono ajatus. Kun asiaa miettii tarkemmin, monet ammatti valokuvaajat ovat ajan myötä muuttaneet visuaalista kieltään. Annie Leibovitz aloitti dokumenttivalokuvaajana ja siirtyi myöhemmin ikonisten studiomuotokuvien pariin. Harrastaja saa olla vapaa kuin pääsky, joka lentää korkealla, tai kuin sorsa, joka välillä sukeltaa aaltojen alle. Kun on valmis päästämään irti vanhasta tarinasta ja kirjoittamaan sen uudelleen, alkaa kehittyä uusi ilmaisumuoto – ja uusi versio omasta itsestä. Loppujen lopuksi luonnonlaitkin vaativa...

– digitaalinen kaaos ei toimi Olen yrittänyt pitää aivojani yllä useammin kuin haluaisin edes myöntää – eli joka ikinen siunattu päivä. Olen ottanut tuntumaa useimpiin nykyaikaisiin sovelluksiin: Notioniin, Obsidianiin, Roamiin... Jokainen niistä alkoi samalla tavalla: valtavalla energiaryöpyllä, innokkaalla värikoodauksella ja virheettömällä järjestelmällä. Mutta yhtä nopeasti ne romahtivat omaan mahdottomuuteensa, kun en oppinut elämään niiden vaatiman logiikan mukaan. Sovellukset joutuivat nopeasti digitaalisten tietokantojen hautausmaalle, enkä ole avannut niitä kertaakaan sen koommin. Kirjoitan tätä Sulkakynä-blogiani kuin työkseni – mikä tekee tästä kaikesta entistä sitovampaa, mutta silti niin syvästi mukavaa. Ja juuri siksi tarvitsen toimivan tavan ajatella. Lopulta parhaiten on toiminut kaikkein konstailemattomin työkalu: aivan tavallinen paperinen muistikirja. Ei mikään monimutkainen sovellus, vaan yksinkertainen sinikantinen vihko. Sen rinnalla kulkee joskus sanelin, mutta y...