Sulkakynä ja kamera

  Pian täytän 81 vuotta, ja joku kysyi: “miten vietät vapun?” Huomenna vappu aamuna herään aikaisin. Keitän oikein hyvät kahvit. Juon ne rauhassa keittiön pöydän ääressä ja katson ulos takapihalle, jossa hiirenkorvat jo avautuvat. Kun kaupunki heräilee aaton juhlinnan jälkeiseen hiljaisuuteen, minä avaan ikkunan ja vedän keuhkot täyteen kevät ilmaa. Rumat, uteliaat ja hyväntahtoiset  Tekijä: Raimo Heino Maailma jatkaa kulkuaan, ja vaikka askeleet ovat lyhentyneet, mieli kulkee yhä niitä samoja polkuja kuin nuorena. No, ei tässä iässä enää lähdetä torille huutelemaan. Se aika meni ohitse jo viisikymmentä vuotta sitten. Puolisoni makaa sairaalassa, joten käyn häntä katsomassa päivällä. Vien mukanani hieman simaa ja pari munkkia —pienen pullon vain, koska lääkäri katsoo vinoon, jos vien kokonaisen litran lekan. Istumme yhdessä ikkunan vieressä ja katsomme, kuinka nuoriso iloitsee puistossa juhlien. Pari tuntia suunnittelemme, mitä teemme sitten, kun hän kotiin pääsee. Iltapä...

  Maksimiin Tässä on tehty KAIKKI täysillä! Lopulta kaato on onnistunut. Tähänkin ajatukseen voi suhtautua monella tapaa. Minusta tämä kertoo "maksimaalisesta" metsurin työstä?  

  Sain aamulla neronleimauksen. Se oli kirkas, virtaviivainen ja suorastaan vallankumouksellinen ajatus, joka olisi takuulla nostanut minut suurten ajattelijoiden rinnalle. Mutta sitten tapahtui muutos. Ennen kuin ehdin kirjoittaa sanaakaan, tietokoneeni päätti asentaa ”kriittisen päivityksen”, kahvinkeitin alkoi pitää ääntä, joka muistutti kaukaisesti tukahtunutta kurkien huutoa, ja ulkona aurinko siirtyi juuri sellaiseen kulmaan, että näytöltä näkyivät vain omat epäuskoiset kasvoni. Minun piti kuvata 365-haastekuva linnuista, mutta pihalla ei näkynyt kuin kaukana lentänyt rastas. Vaimo on vuodeosastolla toipumassa kaatumisen aiheuttamasta reisiluumurtumasta. Kuten päivän haiku totesi: uuden luominen on vaikeaa, sillä kaikki muuttuu taas. Innoituksen lyhyt puoliintumisaika Nykymaailmassa uuden luominen on kuin yrittäisi rakentaa hiekkalinnaa keskelle kevätpuroa. Sillä sekunnilla, kun saat tornin pystyyn, ohi pyyhkii uusi virtaus, tekoälypäivitys tai naapurin koivuklapien pinoamis...

  Linnut Linnut ovat hauskoja valokuvata, mutta aina ne eivät ole valmiita malliksi. Toivoin, että nyt aamulla olisi rastas tai harakka pihassa, mutta ei. Siksi täytän haasteen tällä vanhalla harakalla, joka on hankkimassa rakennustarpeita harakanpesään.

Japanilaista luksusta vartissa? Tämän helpommaksi (ja edullisemmaksi) ei aito lohturuoka muutu! Kuvittele höyryävä kulhollinen täydellistä, tahmeaa riisiä, jonka päällä lepää silkkisen makeaa kananmunaa ja seesamiöljyssä väläytettyjä rapsakoita ituja. Tuoksu on kuin suoraan Tokion takakujien pienestä kuppilasta, mutta valmistus onnistuu omassa kotikeittiössäsi lähes nollavaivalla. Japanilainen kotiruoka, washoku , ei pröystäile kalliilla raaka-aineilla, vaan se kunnioittaa yksinkertaisuutta. Tänään esittelen arjen pelastajan: Moyashi Tamago Donburin . Tämä riisikulho on todellista sielunruokaa, joka valmistuu tuntiin – ja siitäkin ajasta suurin osa kuluu riisin kiehuessa itsestään! Onnistumisen salaisuus: Riisi on aterian tähti Japanilaisessa keittiössä riisi ei ole vain lisuke, se on perusta. Unohda pussiriisit ja panosta tekniikkaan: Pese ja liota: Huuhtele sushiriisiä, kunnes vesi on kirkasta. Liota 15 minuuttia – tämä takaa täydellisen rakenteen. Kultaakin kalliimpi sääntö: Keitä...

Kausikuva 2 Tänään on neljännesvuosittaisen kausikuvauksen toinen osa. Tammikuussa valitsin kuvauspaikan tavoitteena ikuistaa se kaikkina vuodenaikoina. Tänään otin kuvan samasta paikasta. Paljon muutoksia tammikuuhun verrattuna, sillä nyt näkyy, miten kevät on tullut.

  reaktioita, ja itsetutkiskelua? Kirjoittaminen hidastaa tahtia. Se pakottaa istumaan oman idean äärellä ja katsomaan, kestääkö se aikaa. Kärsivällisyys ja kirjoittaminen tuntuvat radikaaleilta teoilta. Helposti voisi antaa tekoälylle muutaman promptin ja siitä syntyisi teksti, mutta ei! Haluan itse kirjoittaa sen, mitä minä ajattelen. Kirjoittamani tekstin annan kyllä tekoälyohjelman oikoluettavaksi, sillä se on hyvä tapa korjata kirjoitusvirheet ja kieliopilliset kömmähdykset. En väitä tarvitsevani välttämättä yleisöä tai kommentteja. Oma päiväkirja toimii aivan yhtä hyvin. Tarkoituksena ei ole pelkästään blogin julkaiseminen vaan tutkiminen: omien sanojen kirjoittaminen paperille ja sen kysyminen, heijastavatko ne todella sitä, mihin minä uskon? Menneet menneitä huominen on mysteeri. Tämä päivä nyt! Sitten on n ämä haikut, joissa ajatus kiinnittyy 17 tavuun. Se on ajatuksen sorvausta, joskus on vaikeaa, joskus se osuu helposti kohdalleen. Siinä on minusta suuri vieh...

Vain päivän viipyi: Takatalvi juotti maan k evät kiittää nyt Varjojen geometria Varjojen sisällyttäminen valokuvaan voi parantaa sommitelman visuaalista mielenkiintoa. Geometristen elementtien tunnistaminen on suoraviivaista ja johtaa usein erottuviin kuviin. Eilisen aamun takatalven lumella omenapuun ja koivun varjot. Lumi toi kaivattua kosteutta kuivaan maahan.

   laukaisimen napsahdus Vain päivän viipyi Takatalvi juotti maan Kevät kiittää nyt Minulle valokuvauksen tuoma ilo ei liity yhteen yksittäiseen tuntemukseen, vaan se on kokonainen kirjo. Tuo ilo reagoi laukaisimen pehmeään napsahdukseen, tarkennukseen tai tiettyyn kiireettömään sommitteluun. Nämä hetket ovat läsnä, kun tarkkailen muuttuvia valokuvioita tai kun syvennyn edessäni avautuvan näkymän rytmiin. Kuvittelen ne pieninä kuplina, jotka liikkuvat takatalven sunnuntai aamuisessa auringonvalossa –kumppaneina. Minkä tahansa luovan teon ilo on merkityksellistä, kun tekoon ei liity paineita ja kun helppous ja vaiva elävät rinnakkain. Monilla osa-alueilla tyydytys on sidoksissa tuloksiin, mutta valokuvauksessa itse kohde ja sen kuvaaminen ovat palkinto, ilman tarvetta perustella lopputulosta. Hetket tuntuvat täydellisiltä ilman päämäärää, ja luominen tuntuu keskustelulta maailman kanssa. Kiireettömässä kuvaamisessa on vapautta; kokeilunhalu ja mikroilo kukoistavat PhotoWa...

    ( 26. huhtikuuta) Numerot Järjestys numeroiden välissä N umerot ympäröivät meitä myös tiedon muodossa. Tässä 895-sivuisen Photoshop-oppaan hakemistossa numerot eivät ole vain symboleita; ne ovat siltoja ongelman ja ratkaisun välillä. Tällä hakemiston viimeisellä aukeamalla ne johdattavat WWW-grafiikan saloihin – aikana, jolloin verkko oli vielä nuori. Vanha paperi ja tarkka typografia kohtaavat historian." Numerot ympäröivät meitä lukemattomissa muodoissa – jotkut rohkeita ja silmiinpistäviä, toiset hienovaraisia ​​ja helposti huomaamattomia. Löysin niitä lehtien ja kirjojen sivuilta, ja hakemistoista.

  - miten tässä ja nyt on hyvä elää Tulevaisuus on jo alkanut, ja sinä olet siellä. Astu ovesta. Sen takana odottaa toinen ovi, jota kukaan ei ole avannut ennen sinua. Tuntematon tulee tutuksi, eikä pelkoa enää ole. Vierailta kasvoilta kuvastuu luottamus, eikä epäilystä enää ole. Kysymyksiin vastataan, aina edessä on uusia ovia. Koskaan ei tule valmista. Runo: Anna-Mari Kaskinen  Ovien ammattilaiset ja loputon eteinen Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, kuinka monta ovea olet ehtinyt elämäsi aikana avata? En tarkoita niitä narisevia kylpyhuoneen ovia tai lähikaupan ja sairaalan automaattiovia, vaan niitä suuria ovia. Niitä, joiden takana odottaa se kuuluisa Tulevaisuus! Runoilija väittää, että tulevaisuus on jo alkanut ja me olemme jo siellä. Se on hieman hämmentävä ajatus. Jos olemme jo perillä, miksi minulla on yhä viimevuotinen kalenteri seinällä ja tiskit lojuvat tiskialtaassa? Mutta ehkä se onkin koko homman juju: tulevaisuus ei olekaan kiiltävä uusi auto, vaan ja...

  Maan päällä Täällä missä minä asun, maa on vielä harmaa, mikä tekee keväisestä luonnosta taianomaisia. Juuri nyt on lievää tihkusadetta. Keväinen maa vaatii kosteutta ja lämpöä, joten kyllä se kohta kukoistaa?

  Toiminta Olen aktiivinen, mutta useimmat tekemäni asiat eivät sovi toimintakuviin. Kävin M. luona Kyllössä. Kävin myös muualla, mutta ei siitä ole kuvin kerrottavaa. Sanotaan, hitaat ovat nopeampia kuin sohvalla makaavat. 

  –Ajatuksia elämästä, valosta ja pysähtymisestä Olen kantanut kameraa mukanani vuodesta 1957. Silloin, kaksitoistavuotiaana, maailma tallentui mustavalkoisille ruuduille, ja jokainen laukaus oli harkittu. Nyt, lähes seitsemän vuosikymmentä myöhemmin, huomaan että olen palannut juurilleni. Valokuvauksesta on tullut minimalistista – turha häly on karsiutunut pois, aivan kuten se karsiutuu myös elämästä, kun vastassa on jotain vääjäämätöntä. Nykyisin ajattelen, että jokainen valokuva on itsessään haiku-runo. Se on viiva, valo tai varjo; hetki, joka on riisuttu kaikesta ylimääräisestä, kunnes jäljelle jää vain ydin. Tämä sama pelkistämisen taito on tullut osaksi arkeani omaishoitajana. Kun vaimo sairastui Alzheimerin muistisairauteen, elämämme muuttuu hitaaksi PhotoWalk-kävelyksi. Hän kulkee edellä rollaattorin kanssa, ja minä seuraan perässä, taltioiden 30–50 kuvaa jokaiselta retkeltä. Niistä syntyy tarinoita, still-videoita luonnon äänillä höystettynä. Ne ovat meidän yhteisiä saavut...

  — PÖLYÄ LAUTASELLA VAI SUPERFOODIA TUUTISTA? Tänään päätin palata juurilleni. Tai no, en minä tiedä, kenen juuret ne ovat, mutta ne löytyivät lähikaupan ylähyllyltä paperipussista, joka näytti siltä, että se on odottanut ottajaansa sitten vuoden 1952 olympialaisten. Kyseessä on tietysti talkkunajauhot . Suomalainen perinneruoka on mielenkiintoinen konsepti. Se on usein jotain, mikä on ensin kypsennetty ja kuivattu, sitten jauhettu ja lopulta nautitaan tavalla, joka vaatii joko rautaista vatsaa tai vähintäänkin litran piimää kyytipojaksi. Talkkuna on tästä jaloin muoto: se on pohjimmiltaan paahdettua viljan pölyä. Mutta koska elämme vuotta 2026, en tietenkään voinut vain sekoittaa sitä lusikalla kulhoon kuin luolamies. Se ei olisi ollut sisältöä . Se ei olisi ollut estetiikkaa . Päätin ottaa avuksi keittiön raskaan tykistön: sauvasekoittimen . Kun perinne kohtaa sauvasekoittimen Visioni oli selkeä: moderni, samettinen talkkuna-smoothie-bowl. Sauvasekoitin käteen, talkkunat piimän...

 Kynä kulkee nyt, henkireikä aukeaa, huoli kevenee. Missä se on? Olen tehnyt "Minä vakoilen" -kuvan flatlay-muodossa? "Minä vakoilen" -kuvan idea on kerätä useita esineitä yhteen ja valokuvata ne. Valokuvan sisällä haastat muita löytämään tiettyjä esineitä. Esimerkkinä voisin sanoa: Etsi kampa, kynsileikkuri, veitsi jne. Joten tämä on " Minä vakoilen " -kuva ja haastan sinut löytämään esineitä.

 mutta ajatukset täynnä Koti. Sana, jonka pitäisi tuoda mieleen lämpö, turva ja yhdessäolo. Nyt, kun vaimo on sairaalassa, se tuntuu vain tyhjältä kuorelta. Seinät ovat samat, mutta elämä on poissa. Jäljellä on vain hiljaisuus, jota yritän täyttää tietokoneen hehkulla. Se on tällä hetkellä ainoa linkkini ulkomaailmaan, paras seuralaiseni tässä odottamattomassa yksinäisyydessä. Pako rutiineihin – drone-lentoja kirjojen yllä Yritän pitää kiinni arjen rutiineista, jotta en uppoaisi ajatuksiini. Kävin kirjastossa. Palautin kaksi lainaa ja vein kierrätyshyllyyn kolme kirjaa, joita en enää tarvinnut. Se tuntui oudon lopulliselta, pienen palasen luovuttamiselta. Mukaan tarttui Tuomas Kyrön ”Kunkku”. En tiedä, luenko sitä koskaan kannesta kanteen. Olen kehittänyt oman tapani lähestyä kirjoja: kutsun sitä ”drone-taktiikaksi”. En sukella heti syvyyksiin, vaan lennän kirjan maiseman ylitse silmäillen. Katselen lukuja, lauseita, tunnelmia. Sitten, kun huomaan jotain mielenkiintoista, teen hall...

  Nousu   "Nouse ylös, nouse ylös!" Kuvassa on jokin kevätsahramin ( Crocus vernus ) monista lajikkeista. Väri on tyypillinen violetti, joka on yksi yleisimmistä väreistä. Se on monivuotinen sipulikasvi, joka nousee maasta heti lumen sulamisen jälkeen.

  Mielensäpahoittaja ja sodankäynnin taito ”Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun mailleni aiottiin kaivaa kuoppa.” Eräänä torstaina Mielensäpahoittaja kiertää tonttinsa rajat. Siinä, missä pitäisi olla kanervikkoa ja mäntyjä, onkin nyt mustia maastureita ja kypäräpäisiä pukumiehiä. Tunnen jotenkin samaistuvani tuohon karvalakkiukkoon , ja ehkä olen lukenutkin kaikki Mielensäpahoittaja-kirjat . Nyt tämä sotaromaani menee mielestäni vähän liiallisuuksiin, vaikka onhan se opettavaista tämäkin. Eniten olen pitänyt niistä TV-sarjoista, joissa Heikki Kinnunen on karvalakkiroolissa . Varmaan luen tai kuuntelen Tuomas Kyrön kirjat aina sopivan tullen – on se niin sysisuomalaisen miehen mieleistä. Toivon, että Kyrölle vielä tipahtaa kirjallisuuden Finlandia-palkinto. Eilen kuuntelin kirjan lopputunnin . Olin nukkumaan menossa ja heräsin, kun tuli ilmoitus: ”Tähän päättyi…” Aamulla kuuntelin pätkän lopusta uudelleen ja huomasin, että alitajunta oli sentään tallentanut jotakin. Tästä kuunte...