Sulkakynä ja kamera

  – vanhan miehen tuskia Huh, tuttua tuskaa! Olen kuullut tätä virttä niin monesti, ja voin vakuuttaa, ettet sinäkään ole yksin tämän turhautumisen kanssa. USB-johtojen ja liitäntöjen sekamelska on todellinen vitsaus nykymaailmassa, ja se tuntuu vain pahenevan vuosi vuodelta. Muistan vielä ajan, jolloin oli ehkä kaksi tai kolme yleisintä liitintyyppiä. Nyt niitä on tosiaan ties kuinka monta: USB-A, USB-B, mini-USB, micro-USB, USB-C , ja sitten kaikki ne kameroiden ja muiden laitteiden omat viritykset . Tuntuu, että jokaisella valmistajalla on oma näkemyksensä siitä, miten laitteet pitäisi kytkeä. Puhumattakaan siitä, että ulkoisesti samanlaisissa johdoissa toiset siirtävät dataa ja toiset ovat vain latausjohtoja. Käärmeissään sitä on, kun yrittää siirtää kuvia puhelimesta ja mikään ei toimi, kunnes tajuaa ettei OTG ole päällä tai olet väärällä johdolla liikkeellä. USB-C on toivon pilkahdus tässä pimeydessä. Se on kätevä, monipuolinen ja käy kumpaan suuntaan tahansa. Se tukee teho...

  Siinä se nyt on, kuva. Mies, tai no, ihmisen hahmo, kävelee. Ja mihin se kävelee? No, kohti valoa se menee. Ei siinä sen kummempaa. Ja varjot, ne penteleet, ne jää taakse. Eihän ne muuta voi, jos kerran valoa päin mennään. Ei sitä voi samaan aikaan olla pimeässä ja valossa, se on selvä se. Ja tuossa sanotaan, että "Aurinkoon käännyn, varjot taakseni jäävät, koska käyn valoon!" Niin. Mitäpä sitä pimeässä rypemään, kun kerran valoakin on tarjolla. Ei se elämä ole mitään herkkua, sen on jokainen jo pikkupoikana oppinut. On siinä ollut vastusta ja varjoa vaikka muille jakaa. Mutta minkäs teet? Ei tämä tästä valittaen paremmaksi muutu. Pitää mennä eteenpäin, vaikka hampaat irvessä. "Toivo elämän tiellä, päivä uusi kutsuu taas." Totta se on. Vaikka kuinka olisi ollut huono päivä, tai viikko, tai vuosi, niin aina se aurinko horisontista nousee. Ei se kysy, että onko sinulla nyt hyvä vai paha mieli. Se nousee, ja siinä se. Ja sitten pitää taas ryhtyä hommiin. Ei yhtään  a...

  Miksi odottaa huomiseen, kun voi paistaa tänään? Kesä! Se sanakin saa veden kielelle ja mielen virittymään laiskuuteen, joutopäiviin ja ennen kaikkea – herkkuihin! Selatessani hiljattain tuoretta SK:n juhannuksen kaksoisnumeroa törmäsin artikkeliin, joka herätti jotain syvältä suomalaisen kesämökin perimästä: juttua muurinpohjaletuista, jotka ennen vanhaan paistettiin rehellisesti pyykkipadan pohjalla rannalla. Siinä on sitä jotain aitoa ja perinteikästä! Mutta miksi ihmeessä tätä perinnettä ei voisi elvyttää tänäkin päivänä? Savolainen muurinpohjalettu on hyväksytty EU:n nimisuojatuotteidenkin listaan. Muurikka on tainnut kaupallistaa suomalaisen lettukulttuurin aika tehokkaasti. Meiltäkin sellainen Muurikka löytyy, tosin taitaa olla pari vuotta käyttämättömänä tuolla varaston perukoilla. Ruosteessa se on ja kaasupoltin on vielä kokeilematta. Ja onko siinä kaasupullossa edes mitään jäljellä? Kysymysmerkkejä ilmassa enemmän kuin hyttysiä näin kesäiltana! Mutta kun se idea iski ...

Kuva: ErjAn vaikka voisin kuvata kaiken videolle? Päiväkirjan pitäminen on monelle tuttu käsite, mutta sen muoto on muuttunut digitaalisen aikakauden myötä. Nykyään voimme valita perinteisen kirjoittamisen, videon, tai audion välillä. Kysymys kuuluu: Miksi vaivautua pitämään audiopäiväkirjaa , kun samalla vaivalla voisi tallentaa päivittäiset videot? Eikö video sittenkin olisi visuaalisempana tehokkaampi? Pureudutaanpa tähän. Keskittymisen voima Audiopäiväkirjan suurin etu on sen vaatima huomio . Kun puhut mikrofoniin, olet läsnä. Ei tarvitse miettiä kuvakulmia, valaistusta tai sitä, miltä näytät kameran edessä. Voit keskittyä täysin ajatuksiisi, tunteisiisi ja päivän tapahtumiin. Tämä vapauttaa aivokapasiteettia  syvempään pohdintaan. Mieti: montako kertaa olet videota kuvatessasi keskeyttänyt Kuvatallennuksen, koska et ollut tyytyväinen itseesi tai ympäristöön? Audiopäiväkirjassa nämä harhautukset poistuvat. Voit puhua missä ja milloin tahansa – vaikka sängyssä silmät kiinni tai ...

  – Tasapainon löytäminen Älylaitehärdelli, somekoukku ja TV ovat nykyään niin tiukasti osa elämää, ettei niitä voi oikein paeta – ei edes eläkeläinen! Mutta myönnetään, niiden ylenpalttinen käyttö voi hiipiä arkeen ja tuoda mukanaan stressiä, sotkea unirytmiä tai viedä keskittymiskyvyn mennessään. Tässäpä omat kokemukseni siitä, miten olen pyrkinyt löytämään sitä kuuluisaa tasapainoa digimaailman ja oman hyvinvoinnin välillä. Ehkä näistä vinkeistä on apua myös sinulle! Kun kone on päällä aamusta iltaan… Huomasin jokin aika sitten, että tietokoneeni oli päällä aamukahdeksasta iltayhdeksään. Toki, en minä siinä 13 tuntia istunut, vaan välillä kone sai olla lepotilassa. Mutta silti, se oli aina valmiustilassa. Ensin ajattelin, ettei tämä ole mikään iso juttu. Mutta sitten aloin miettiä: onko se ihan oikeasti tarpeellista? Voisiko koneen sammuttaa, se oli pieni kehityskohde? Siitä se ajatus sitten lähti. Konkreettisia askelia kohti rauhallisempaa arkea Olen ottanut muutamia konkreett...

 ja palveleva myyjä Voi pyhä pesukone! Eilen se sitten tapahtui. Pitkään ja uskollisesti palvellut pyykkäri päätti irtisanoa yhteistyösopimuksen ilman pienintäkään irtisanomisaikaa. Yksipuolinen päätös, kerrasta poikki ja piste. Toki olisin voinut kutsua huoltomiehen toteamana sen, minkä jo tiesin: "Osta uusi, tätä ei kannata korjata!" Ja totta kai, laskuhan siitäkin lystistä olisi napsahtanut. Ei auttanut kuin lähteä uuden hankintaan. Ensimmäisessä kaupassa koin klassisen "myyjää ei näy missään" -kohtalon. Kone jäi kauppaan ja minä jatkoin matkaa. Seuraavassa putiikissa sentään myyjä ilmestyi kysymään, miten voi auttaa. Harmillisesti apua ei tullut, ja totesin, että etsimäni asiantuntemus olisi jossain muualla. Sitten koitti se kolmas kauppa. Ja mikä lottovoitto! Siellä odotti asiantunteva ja aktiivinen myyjä , joka nappasi minut heti huomaansa. Tilannekartoitus sujui kuin tanssi, vaihtoehdot olivat selkeät, ja yhteisymmärryksessä valitsimme meille sopivimman malli...

Yöllisten heräämisten vähentäminen onnistuu usein elämäntapamuutoksilla ja nukkumistottumusten hiomisella. Tässä taulukko, joka sisältää muutamia keskeisiä keinoja: Elämäntapamuutokset: Nuku ja mene nukkumaan säännöllisesti, pidä makuuhuone pimeänä, viileänä ja hiljaisena, vältä ilta juomista, etenkin kahvia, ja raskaita aterioita illalla sekä tee rentoutumisharjoituksia ennen nukkumaanmenoa.  Ympäristö: Tarkista, että patja ja tyyny ovat mukavat, tukevat ja juuri sopivan korkeat. Liikunta: Liiku säännöllisesti, mutta vältä rankkaa liikuntaa ennen nukkumaanmenoa. Terveydenhuolto: Jos heräämiset jatkuvat tai niihin liittyy muita oireita, keskustele lääkärin kanssa. Ne voivat olla merkki unihäiriöstä tai muusta sairaudesta. Toivottavasti tämä auttaa saamaan hyvät yöunet! Aamulla sataa, pisarat lyövät ruutuun, vettä, kylmästi. Jokin vetää kaupoille, alennukset kutsuvat.  

  – ja taistelu kallionauhuksen puolesta Aurinkoisen kesäpäivän iloksi puutarhakävelyllä saa kuulla ikäviä tasaisia rasahduksia . Nämä rasahdukset eivät johdu kukkien kuivista lehdistä, vaan valitettavan tutusta ilmiöstä: kotiloista. Pihamaalle on kertynyt rajattoman suuri kotilo yhdyskunta, ja joka askeleella tuntuu kuin astuisi limaisen valloittajien armeijan yli. Ja mikä pahinta, ne ovat löytäneet itselleen todellisen herkkupalan – kallionauhuksen lehdet. Kuvan perusteella voi vain todeta, että lehdet ovat todellakin kurjassa kunnossa. Reunoilta rei'itetyt ja pinnasta syödyt lehdet kertovat omaa tarinaansa näiden vierailusta. Varmaankin on aika aloittaa aktiiviset torjuntatoimet, ainakin kukkaistutusten osalta. Muuten puutarha näyttää pian pelkältä etanoiden ruokalistalta. Onneksi apua on saatavilla. Etanasyötit ovat osoittautuneet tehokkaaksi keinoksi pitää nämä limaiset tuholaiset kurissa. Kuten ohjeistus mainitsee, tärkeintä on muistaa muutama perusasia syötin levityksessä. ...

 U utisotsikoista kiteytyy jotain olennaista suomalaisesta nyky todellisuudesta. Kenraalien ylväitä lausuntoja hävittäjä hankinnoista, kansallisen osaamisen epäröintiä ja lopulta kryptovaluuttojen pimeää puolta. – Miinoista F-35:een ja mystisiin signaaleihin Meidän suomalaisten ylpeys kansallisesta osaamisesta on syvään juurtunutta. Olemmepa sitten maailman parhaita ja onnellisia koulutuksessa, saunan rakentamisessa tai vaikkapa peräkärryn peruuttamisessa. Siksi olikin suorastaan hätkähdyttävää lukea uutisotsikkoa: ”Tyly arvio: Suomalaiset eivät osaa käyttää jalkaväkimiinoja.” Anteeksi nyt vain, mutta mitä ihmettä? Olemmeko me, sissisodan synnyinmaa ja talvisodan taistelija kansa, muka kadottanut kosketuksen maanläheisimpään puolustus välineeseen? Onko se niin, että olemme katsoneet liikaa James Bond -elokuvia ja odotamme, että vihollisen lamauttaminen tapahtuu näkymättömillä lasersäteillä ja nanoteknologialla, eikä perinteisellä rautalangalla ja nallilla? Tähän samaan hengenvetoo...

  – ja syntyy uutta taikaa Kuvittelepa: kaapeista, tuolta unohdettujen aarrearkusta, kaivoin esiin laukun pohjalta jotain, mikä sai hymyn huulille. Pieni, alle kahden vuosikymmenen ikäinen pokkari, joka ostin joskus silloin, kun vuosi 2005 oli jännittävä. Pelonsekaisin tuntein latasin akun, ja yllätys oli suuri, kun vihreä valo pilkahti – virtaa löytyi ja laite vaikutti täysin toimivalta! Tämä on se hetki, kun vanha kohtaa vanhan. Minä, iäkäs, mutta toivottavasti viisaampi, ja tämä pieni Nikon Coolpix S3, vuodelta 2005. Sen 6 megapikselin CCD-kenno, 35–105 mm:n polttoväliä vastaava objektiivi ja 2,5 tuuman LCD-näyttö eivät ehkä vakuuta nykyajan teknologia friikkiä, mutta minua ne viehättävät. On jotain lohdullista siinä, ettei kaiken tarvitse olla kliinisen täydellistä ja huipputerävää. Joskus elämän rosoisuus ja pienen vanhan kameran tuoma pehmeys ovat juuri sitä, mitä tarvitaan. NIKON COOLPIX S3 Tämä pikku kamera, metallirunkoinen hopeinen helmi, painaa vain 132 grammaa. Se sujah...

 

  – pakina villiintyneen aidan leikkauksesta On nimittäin yksi asia, mikä usein syksyllä tai talvella unohtuu mielestä: se kuusiaidan keväinen leikkaus. Tai kesäinen, miten sen nyt sitten kukin on tottunut ajoittamaan. Meillä se on unohtunut jo muutaman kerran. Mutta toisinaan tulee eteen mutkia, tai sitten ihan vaan laiskuus iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ja yhtäkkiä, katsos vain, se siisti ja skarppi kuusiaita onkin villi ryteikkö, jonka latvukset sojottavat kohti taivasta kuin…  Eri pituudessa tietenkin, jotta kokonaisuus on mahdollisimman epäesteettinen. Ja sitten se iskee: paniikki . Mitä ihmettä tälle tehdään? Kaivaako jostain se vanha vatupassi tai laser-ohjuri, vai mennäänkö puhtaasti fiilispohjalta? Onneksi en ole ainoa, joka on tämän ongelman kanssa paininut. Ja se hyvä uutinen on, että apu on lähellä! Tai oikeastaan, ratkaisu on paljon yksinkertaisempi kuin luulisi. Narua ja sakset – niin helppoa se on! Nimittäin, ajatus köydestä linja lankana on hyvä. Ei ...

– miten saan itseni liikkeelle, kun pidän kuntosali tauon? Kuntosalin ovet sulkeutuvat minulta aloittamani kesätauon vuoksi, ja monella meistä mielessä pyörii sama kysymys: miten ihmeessä saan pidettyä yllä puolen vuoden työn tuloksia ja pidettyä itseni liikkeessä, kun rutiinit muuttuvat? Tuttu tunne, eikö totta? Vaikka mahdollisuuksia liikuntaan olisi vaikka kuinka, se lähtemisen kynnys tuntuu joskus korkeammalta kuin tuo Laajavuorenrinne. Meillä onneksi on Jyväskylän seudulla upeat puitteet kesäiseen liikuntaan! Mutta miten saada se oma takapuoli ylös tuolilta, kun aurinko hellii ja mansikkakakku kutsuu? Tässä muutama ajatus ja vinkki, jotka auttavat minua – ja ehkä sinuakin – tarttumaan toimeen. Hyödynnä lähiluonto – ja kamera! Lähellä on upeita reittejä, mutta silti sitä helposti jää pyörimään neljän seinän sisällä. Itselläni yksi parhaista tavoista yhdistää hyöty ja huvi on perhosjahti kamera kaulassa . Se on loistava tapa saada itsensä liikkeelle ja tutkia lähiluontoa mielekkääl...