Valokuvaajana en koe kuuluvani mihinkään tiettyyn kategoriaan tai genreen. Tykkään kuvata minimalistisesti sitä, mikä minua kulloinkin kiehtoo. Itse asiassa silloin, kun havaitsen jotain uutta ja vierasta, innostun ja haluan tutkia, miten sen voisi ehkä nähdä vähän eri tavalla. Jos se tarkoittaa täysin uuden lähestymistavan löytämistä – sellaista, joka poikkeaa siitä, miten yleensä kuvaan – olen sille täysin avoin. Taiteellinen kokeilevuus ei ole harrastajalle ollenkaan huono ajatus. Kun asiaa miettii tarkemmin, monet ammatti valokuvaajat ovat ajan myötä muuttaneet visuaalista kieltään. Annie Leibovitz aloitti dokumenttivalokuvaajana ja siirtyi myöhemmin ikonisten studiomuotokuvien pariin. Harrastaja saa olla vapaa kuin pääsky, joka lentää korkealla, tai kuin sorsa, joka välillä sukeltaa aaltojen alle. Kun on valmis päästämään irti vanhasta tarinasta ja kirjoittamaan sen uudelleen, alkaa kehittyä uusi ilmaisumuoto – ja uusi versio omasta itsestä. Loppujen lopuksi luonnonlaitkin vaativa...

– digitaalinen kaaos ei toimi Olen yrittänyt pitää aivojani yllä useammin kuin haluaisin edes myöntää – eli joka ikinen siunattu päivä. Olen ottanut tuntumaa useimpiin nykyaikaisiin sovelluksiin: Notioniin, Obsidianiin, Roamiin... Jokainen niistä alkoi samalla tavalla: valtavalla energiaryöpyllä, innokkaalla värikoodauksella ja virheettömällä järjestelmällä. Mutta yhtä nopeasti ne romahtivat omaan mahdottomuuteensa, kun en oppinut elämään niiden vaatiman logiikan mukaan. Sovellukset joutuivat nopeasti digitaalisten tietokantojen hautausmaalle, enkä ole avannut niitä kertaakaan sen koommin. Kirjoitan tätä Sulkakynä-blogiani kuin työkseni – mikä tekee tästä kaikesta entistä sitovampaa, mutta silti niin syvästi mukavaa. Ja juuri siksi tarvitsen toimivan tavan ajatella. Lopulta parhaiten on toiminut kaikkein konstailemattomin työkalu: aivan tavallinen paperinen muistikirja. Ei mikään monimutkainen sovellus, vaan yksinkertainen sinikantinen vihko. Sen rinnalla kulkee joskus sanelin, mutta y...

  Käsintehty Meillä vallitsee täydellinen työnjako: vaimo virkkaa ja minä kuuntelen! Huonokuuloisena käytän usein kuulokkeita, ja vaimoni pyöräytti niihin pyynnöstäni omat pehmeät suojukset. Ne ovat kätevät, edulliset ja todella mukavat korvilla.  Suojat säästävät kuulokkeita, mutta ennen kaikkea ne säästävät vaimon hermoja: ne nimittäin vaimentavat ympäristöön kuuluvaa ääntä, kun minun on pakko pitää volyymit kaakossa. Käsintehdyt suojukset takaavat siis kotirauhan ja tuovat hymyn molempien huulille. Ja se hymyhän on tunnetusti sitä parasta lääkettä kaikenikäisille!

  – eli miten sängynalussäilytyspussit saivat seurakseen potkuripullon Rusta – tuo meitä lähellä sijaitseva tavaratalo – mainostaa reippaasti sloganiaan: ”Niin paljon niin vähällä.” Ja pakko myöntää, kaikkien arjen havaintojen valossa se pitää täysin paikkansa. Parhaassa tapauksessa sieltä tehty ostosmatka saattaa jopa säästää ihmisen siltä tutulta pienten Kiina-pakettien tulvalta. Ajoin eilen Rustaan hyvinkin kirkasotsaisella ja kurinalaisella aikeella: hain lehdessä mainostettua kolmen kappaleen tarjouserää sängynalussäilytyspusseja (1,99 €/kpl, tutulla ”Ota 3, maksa 2” -kaavalla). Suoraviivainen ja selkeä tarpeeseen perustuva täsmäisku, ajattelin. Vaan kuinka kävikään. Heti sisääntulo-ovella minua oli vastassa suihkepullo, johon oli vartettu paristoilla toimiva pieni potkuri. Sitä kun painaa, se pörisee ja sumuttaa viilentävää vesihöyryä. Silkka lelu – mutta sanomattakin selvä, aivan ihana sellainen! Hupsis, koriin! Ehkä se löytää tiensä kukkien kuvaus varusteisiin? Sitten kulj...

  Elektroniikkaa, kuoppia ja painovoimaa Onko teistäkin joskus tuntunut siltä, että maailma ympärillä on muuttunut hieman liian levottomaksi ja puhuvaksi? Ennen vanhaan asiat hoituivat hiljaisuudessa. Jos jokin oli rikki, sen näki silmällä tai tunsi hajusta. Nykyään laitteet ovat ottaneet oikeudekseen huutaa ja vilkkua meille joka käänteessä kuin huonosti kasvatetut kakarat. Kun auto otti puheenvuoron Ota esimerkiksi nykyinen kulkupeli. Se on ulkoapäin hieno, virtaviivainen ja sen luvataan olevan täynnä sellaista "älyä", jota ei ennen vanhaan herrasmies edes tarvinnut. Mutta mitä tekee tämä pyörillä kulkeva supertietokone heti ensimetreillä? Se päätti sytyttää jouluvalot etuajassa ja alkaa vilkuttaa kojelaudassaan merkkivaloja kuin ahne peliautomaatti huoltoaseman nurkassa. Öljyvalo tuikki, jäähdytysnesteestä huomautettiin hienovaraisen dramaattisesti, ja jostain syystä laite tuntuu saavan minut huolestumaan siitä, onko sen pohjapelti ja varapyörä vakiovaruste vai eikö ole? O...

  Arvosta jokaista hetkeä Pihassa kilisevä tuulikello Pyrkimykseni on arvostaa hetkiä eikä juutua ympäröivään hälinään. Valokuvaajina minulla on ​​halu arvostaa ympäröivää maailmaa sellaisena, kun se on.Voin arvostaa jokaista hetkeä, vaikka ne olisivat joskus vaikeita?  Jotkut meistä luottavat havaintoihin, jotkut ystäviin ja perheeseen, jotkut kaipaavat yksinäisyyttä.