Sulkakynä ja kamera

Dokumentoinnista tunteeseen Aiemmin saatoin ajatella valokuvausta pelkkänä dokumentointina: olin paikalla ja tallensin sen, mitä näin. Lukemani sai minut kuitenkin ymmärtämään, ettei kyse ole kohteesta, vaan kohtaamisesta. Minulle ”Miksi” on se hetki, kun jokin näkymä pysäyttää hengitykseni. Se ei ole vain puu tai lumilyhty; se on se hiljaisuus, jonka kohde minussa herättää. Kun kysyn itseltäni, miksi haluan kuvata juuri tämän yksinäisen koivun autiolla rannalla, vastaus ei löydy kameran asetuksista. Se löytyy siitä, miten tuo yksinäisyys resonoi oman sisimpäni kanssa. Kultainen ympyrä etsimen läpi Voimme jakaa valokuvan kolmeen kerrokseen: MITÄ: Tämä on tekninen lopputulos. Valokuvatiedosto tai paperille vedostettu kuva. Se on pelkkää visuaalista tietoa ilman syvempää merkitystä. MITEN: Tämä on prosessini. Valitsen tietyn objektiivin, odotan oikea...

Bittiavaruuden yksinäinen purjehtija Bittiavaruuden yksinäinen purjehtija Istun tietokoneen ääressä, ja sormeni hakeutuvat näppäimistölle kuin vanha kissa suosikkityynylleen. Ruudulla vilkkuu kursori, tuo pieni, kärsimätön viiva, joka vaatii minua sanomaan jotakin. Vieressäni on kamera, uskollinen matkakumppanini, jonka linssin läpi maailma näyttää usein jäsennellymmältä kuin paljaalla silmällä. Olen miettinyt lukijoitani. Tai niiden puutetta. Tilastot kertovat karua kieltä: muutama klikkaus sieltä, toinen täältä, ehkä joku eksynyt sielu on viipynyt tekstini äärellä sekunnin verran ennen kuin on jatkanut matkaansa some-virran vietävänä. Olenko minä huutava ääni korvessa, vai vanha joka kuiskaa digitaalisessa avaruudessa? Ikäiseni vanhus on nykyään harvinainen internetin syövereissä, jos hän ei tanssi videolla tai jaa mullistavia laihdutu...

  Huudan tyhjyyteen Huudan tyhjyyteen ja tyhjyys vastaa: "Ketään ei kiinnosta" Oletko koskaan kokenut sitä hengellistä yläpilveä, kun kirjoitat somessa jotain niin viisasta, että pelkäät internetin murtuvan painolastin alla? Minä olen! Ja olen myös kokenut sen välittömästi seuraavan pudotuksen takaisin maan pinnalle, kun ainoa reaktio postaukseen on mekaaninen tykkäys joltain intialaiselta botilta, joka myy kryptovaluuttaa. On se hienoa olla kirjoittelija. Se on vähän kuin pitäisi luentoa pimeässä kellarissa, jossa ainoa kuulija on viime kesän kuollut ampiainen ikkunalaudalla. Algoritmin armoilla Meille on syötetty pajunköyttä siitä, että "laatu ratkaisee". Sallikaa minun nauraa. Jos laatu ratkaisisi, LinkedIn ei olisi täynnä pöhinä-paimenkirjeitä ja Instagram ei olisi pelkkää pastellinväristä unelmahöttöä. Samaan aikaan kun hion argumentteja tai...

säästät selvää rahaa Onneksi kevät jo lähestyy ja pakkaset toivon mukaan lauhtuvat. Hyvä niin, sillä puupinossa olevat takkapuut hupenevat vauhdilla. Koivuklapi on oiva polttoaine – hyvä, mutta ei kovin halpa. Siksi sitä on käytettävä taidolla. Tulisijaa ei sytytetä roskilla eikä maitopurkeilla, vaan tuohella ja puutikuilla. Ja se tärkein muistisääntö: sytytys tapahtuu aina päältä. Näin puu palaa puhtaammin heti alusta alkaen. Myös liian voimakasta palamista pitää välttää. Jos veto on liian kova, puu ei pala täydellisesti: piippuun karkaa päästöjä ja samalla eurosentit virtaavat taivaan tuuliin. Luukkuja pitääkin malttaa säätää pienemmälle ja seurata, miten liekki puuta puree. Meillä laitetaan koneellinen ilmanvaihto pois päältä siksi aikaa, kun tuli on varaavassa takassa, jotta veto on optimaalinen eikä savua pöllähdä sisälle. Turvallisuudesta ei sovi tinkiä. Pelti pidetään auki, kunnes viimeinenkin hehku on hiilloksesta sammunut – häkä ei varoita tulostaan. On myös syytä käydä ulkon...

  eli miksi jaksan yhä kantaa tätä möykkyä? Viime aikoina olen joutunut puolustelemaan harrastustani kuin olisin kertonut harrastavani lankapuhelimien entisöintiä tai höyrykoneella ajoa. "Miksi ihmeessä sä raahaat tota painavaa kameraa mukana joka päivä?" minulta kysytään. " Ota kuvat kännykällä tai l ataa se tekoäly , se tekee sekunnissa hienomman kuvan kuin mitä sä ikinä saat otettua." Ja totta se on. Tekoäly on kuin se priimus, joka sai kymppejä kokeista ilman, että se edes avasi kirjaa. AI generoi minulle hetkessä fotorealistisen kuvan revontulista ratsastavasta karhusta, joka syö HK:n sinistä, ja valo lankeaa karhun turkille täsmälleen 45 asteen kulmassa. Tekninen suoritus on 10/10 . Mutta siinä se ongelma juuri onkin. Se on liian helppoa. Kun täydellisyys alkaa haukotuttaa Valokuvaus on minulle terapeuttista, ja kamera-terapian pointti on se, että tekee ite kuvat. Jos menen metsään ja pyydän tekoälyä luomaan minulle "kauniin talvimaiseman...

 ja neljän rungon taktiikka Sanoivat, että eläkepäivillä pitäisi ottaa rennosti, mutta minä otan vain valokuvia. Ja niitäkin otan usealla eri Nikonilla, koska yksi runko on tietenkin liian vähän ja viisi olisi jo liioittelua – ainakin vaimon mielestä. Istun usein olohuoneen nojatuolissa pöydällä arsenaali, joka saisi sota-arkistonhoitajankin kalpenemaan. On runko laajakulmalle, runko 200-milliselle, yksi makrolle ja se neljäs... no, se on siinä varmuuden vuoksi zoomi, jos sattuu tulemaan äkillinen tarve kuvata jotain, mikä ei mahdu edellisiin kategorioihin. Strategiani on yksinkertainen: en vaihda objektiivia, vaan vaihdan kameraa. Se on vähän kuin vaihtaisi autoa aina, kun päivä vaihtuu, mutta pysyypähän kenno puhtaampana. Luin äskettäin artikkelin, jossa väitettiin, että valokuvaaminen tuhoaa oman muistin. Kirjoittaja hienosteli, että kun räpsäytän suljinta, aivot ulkoistavat muiston muistikortille ja unohtavat itse tilanteen. No, minun iässäni se on pikemminkin palvelus. J...

Haiku-editori: Esikatselu & Tavulaskuri Haiku-paja Vangitse hetki paperille 0 0 0 Kopioi teksti Vinkki: Haiku on kuin valokuva sanoina. Keskity yhteen aistiin kerrallaan. Tähän ilmestyy sinun haikusi... Kirjoita omasi! ```

Toppahousut ja Nilkkasukkakevät Toppahousut & Nilkkasukkakevät Havaintoja helmikuun harmaudesta ja maaliskuun valheesta Helmikuun talvi Jos ihminen haluaa säilyttää arvokkuutensa, hänen ei pitäisi koskaan joutua pukeutumaan toppahousuihin. Mutta täällä me olemme, Suomen helmikuun harmaudessa, näyttäen kaikki pyöreiltä michelin-ukoilta, jotka kahisevat mennessään kuin kuivat perunalastut pussissa. Talvipukeutuminen on nöyryytys. Ensin vedetään jalkaan kerrasto, joka kutittaa niin, että jo eteisessä tekisi mieli perua koko ulkoilu. Sitten tulevat ne varsinaiset – eli toppahousut , joiden vyötärö nousee kainaloihin asti ja lahkeet keräävät näytteen hiekoitussepelistä mukaan. Kun lopulta olet saanut itsesi verhottua muutamaan kerrokseen untuvaa ja teknistä kuitua, huomaat, ...

  ja sormijumppaa saunan lauteilla Luin löytämäni artikkelin, ja kuulkaas, elämäni voi muuttua kertaheitolla. Tai ei oikeastaan kertaheitolla, vaan pienissä erissä, aivan kuten neurologi Müller neuvoi. Heitin kuntosalikortin suoraan sekajätteeseen; se olikin vain stressin lähde ja hampaiden kiristelyä. Nyt minä säästän aivojani ja terveyttäni olemalla mahdollisimman tehokkaasti tekemättä juurikaan mitään. Vaimo katsoi hieman pitkään, kun löysi minut iltapäivällä tuijottamasta kattoon joogamatolla. ”Mitä ihmettä sinä teet?” hän kysyi. ”Minä lekoittelen ja ajattelen sinisiä ajatuksia”, vastasin asiantuntevasti kuin Konsta Pylkkänen. ”Tässä on kuule aivojen puhdistusajo menossa. Kuona-aineet suorastaan virtaavat ulos korvista, kun minä tässä haaveilen. Älä häiritse minua, kun lataan hermoverkkoja.” Innostus ei suinkaan rajoitu pelkkään laiskotteluun, vaikka se onkin lempiharrastukseni uusi, tieteellinen nimi. Müller sanoi artikkelissa, että käsin tekeminen on poikaa. Joten minäpä kai...

  A skel nousee taas, mieli piirtää kuvia, nuoruus sisällä. Pitäisi käydä lääkärissä. Ei siksi, että mikään olisi mennyt rikki, vaan tarkistaakseni, olenko vieläkään saavuttanut sitä maagista ”ikälopun” tilaa, jota yhteiskunta 80 vuotiaille niin auliisti tarjoaa.  Luin juuri: vanheneminen on 80-prosenttisesti kiinni siitä, mitä korvien välissä tapahtuu. Jos uskot olevasi hauras vanhus, muutut sellaiseksi. Jos taas uskot olevasi kuin hitaasti kypsynyt vuosikertaviini, jossa on  hieman sakkaa pohjalla, mutta maku on kohdallaan, elämä näyttää kovin erilaiselta. Olen päättänyt tehdä petoksen. Minä huijaan kalenteria. Kun muut ikäiseni puhuvat polvi- ja lonkkaleikkauksistaan kuin suuristakin saavutuksista, minä puhun aukon valinnasta valokuvauksessa tai viimeisimmästä äänikirjasta, joka sai minut pohtimaan matkaa avaruuteen, tai ainakin nukahtamaan sivistyneellä tavalla. Kirjoittaminen on minulle parasta lääkettä. Tässä tietokoneella voin olla yhtä aikaa 80-vuotias,  mu...

Tässä on ensimmäinen teksti, jonka olen kirjoittanut tähän Aikataulu blogiini lähes 20 vuotta sitten: nyt niitä on yhteensä 2073.  31.12.06 Olen ihan uusi täällä, ja jopa blogille nimen antaminen tuntui vaikealta. "Aikataulu" tuli vain mieleen, sillä aika on ystäväni. Jokaisessa vuorokaudessa on aikaa 24 tuntia. Siitä kahdeksan tuntia vietetään makuuhuoneessa, ja kahdeksan tuntia on suomalaisten työaikaa. Se yksi kahdeksantuntinen on niin sanottua vapaa-aikaa. Se, miten käytämme ajan, on paljolti kiinni itsestämme. Joillakin on tarkka aikataulu, monet eivät sellaisia saata sietää. Aikataulu jäsentää elämää, ja mielestäni se jotenkin jämäköittää päivää. Jo ala-asteelta saakka meidät on totutettu lukujärjestykseen, joten aikataulut voivat kertoa myös koko elämän historiaa. Minun kokemukseni on osoittanut, että aikataulun mukaan toimiessani ei tule milloinkaan kiire. Jos sinulle on niin käynyt, olet laatinut – tai hyväksynyt – jonkin toisen liian kiireiseksi laatiman aikataulun....

  Harrastuksesta elämäntavaksi Moni mieltää valokuvauksen vain tekniseksi suoritukseksi tai tavoitteeksi ikuistaa kaunis kohde. Minulle vuosikymmenten matka kameran kanssa on kuitenkin opettanut jotain paljon muutakin: kamera ei ole vain laite, se on kumppani ja peili omaan sisimpään. Tässä postauksessa pohdin, miten suhtautumiseni kuvaamiseen on muuttunut suorittamisesta läsnäoloon. Välineestä näkemisen jatkeeksi Alussa kamera oli kenties työkalu, mutta ajan myötä siitä on tullut osa identiteettiä ja tapaani havainnoida maailmaa. Se ei ainoastaan tallenna todellisuutta, vaan se muovaa sitä, miten näen valon, varjot ja yksityiskohdat ympärilläni. Se on herättänyt kyvyn katsoa tavallista uudella tavalla. Hyvästi täydellisen kuvan metsästys Yksi merkittävimmistä oivalluksista on ollut se, että kokemus voittaa lopputuloksen. Olen heittänyt romukoppaan paineet täydellisestä otoksesta. Nykyään valokuvaus on minulle keino olla läsnä tässä hetkessä. Kun katson etsimen läpi, tarkkailen ma...

  Tässä on kooste ja suomennos " kymmenestä tunnetusta valokuvaus sitaatista ja niiden merkityksistä: 1. ”You don’t take a photograph, you make it.” – Ansel Adams Merkitys: Valokuvaus ei ole vain napin painamista ja todellisuuden tallentamista. Se on luova prosessi, jossa kuvaaja tekee tietoisia valintoja sommittelun, valon ja jälkikäsittelyn suhteen luodakseen haluamansa lopputuloksen. 2. ”Your first 10,000 photographs are your worst.” – Henri Cartier-Bresson Merkitys: Mestariksi tuleminen vaatii valtavasti harjoittelua. Alkuaikojen epäonnistumiset ovat välttämätön osa oppimisprosessia, ja silmä kehittyy vasta tuhansien otosten myötä. 3. ”If your pictures aren’t good enough, you aren’t close enough.” – Robert Capa Merkitys: Tämä voi tarkoittaa fyysistä läheisyyttä kohteeseen, mutta myös emotionaalista läsnäoloa. Jos kuva tuntuu etäiseltä tai tylsältä, kuvaajan on mentävä syvemmälle tilanteeseen. 4. ”Photography is the story I fail to put into words.” – Destin Sparks Merkitys:...