Sulkakynä ja kamera

Taitava kysymys tuottaa tuloksia  Kuinka monta kertaa olet jättänyt kysymättä, vaikka tilaisuus oli? Tai pahimmillaan: kysynyt vain ollaksesi hiljaa heti sen jälkeen? Olen oppinut kantapään kautta: Yksi osuva kysymys on kymmentä uteliasta parempi. Kyse ei ole määrästä, vaan laadusta ja motiivista. Parhaat vastaukset syntyvät, kun tiedät, mitä etsit ja näytät sen. Minua kiinnostavat kysymykset, jotka avaavat ovet itseäni kiinnostaviin asioihin. Ja vastaus on aina paras, kun osoitan aitoa kiinnostusta. Mieti näitä tilanteita: Kuntosali: Sen sijaan, että kysyisit vain kohteliaisuuksia, kysy suoraan apua tiettyyn liikkeeseen. Saat todennäköisesti todellista, treeniäsi parantavaa tietoa. Puhelinmyyjä: Unohda tyly kieltäytyminen. Esitän tarkentavia, kriittisiä kysymyksiä. Olen saanut myyjien vastauksista yllättävän paljon ratkaisevaa tietoa tuotteista tai palveluista. He kertovat lähes aina sen olennaisen. Terveydenhuolto : Jokainen kysymys vie kohti parempaa hyvinvointia Kysy vain s...

Varautuminen on arkipäivän asia Hyvät lukijat, oletteko koskaan pysähtyneet miettimään sitä pientä, mutta niin tärkeää sanaa: varautuminen ? Se saattaa kuulostaa joltain valtavilta katastrofielokuvan juonenkäänteiltä, mutta todellisuudessa kyse on paljon arkisemmista asioista. Kyse on siitä, että pärjäisimme sujuvasti, kun elämän pienet mutta ärsyttävät häiriöt iskevät: sähkökatko pimentää illan, myrskyn kaatama puu tai äkillinen vesijohdon katkeaminen. Suomessa suositellaan niin sanottua 72 tunnin kotivaraa , eli kolmen vuorokauden omavaraisuutta. Moni tuumaa, että siinäpä vasta pitkä aika ilman normaaleja mukavuuksia. Mutta kun asiat ovat järjestyksessä, nuo kriittiset tunnit kuluvat yllättävän joutuisasti. Ja mikä parasta on, kun pärjätä itse, helpottaen samalla viranomaisten työtä. Katsotaanpa, mitä minun varautuminen pitää sisällään: Juomavesi: Elämän eliksiiri Vesi on ehdottomasti ykkösasia. Minulla on kolme 20 litran kanisteria valmiina, mikä on jo hyvä alku. Mutta se Hauk...

  Kiroilun salattu kivunlievitys Jokainen meistä tuntee sen aamun. Sen, kun silmät eivät ole vielä ehtineet aukaista kunnolla, aivot vasta lämmittelevät ja koitat navigoida sumuisessa tokkurassa keittiöön kohti elämän lähdettä, eli kahvia. Tänä aamuna se oli minun tilanteeni. Kaikki tapahtui nanosekunnissa. Aloin astua ovesta, mutta jostain syystä varvas ja ovenkarmi tunsivat vastustamatonta vetovoimaa. PAM! Varvas, se pieni , joka ei koskaan tee mitään pahaa, koki suurimman mahdollisen vääryyden. Kipu oli välitön, lamauttava ja sellainen, että pimeimmätkin sävyt piirtyivät verkkokalvolle. Tässä kohdassa sivistys putosi päästäni kuin märkä rätti. Se ei ollut pelkkä "auts" tai "apua". Ei. Se oli syvä, sielun pohjasta kumpuava, moniosainen voimasanojen ryöppy, joka alkoi isolla Kirjaimella  ja jatkui useamman lauseen mittaisena teemapakettina. Kirosin kovaa, kirosin hartaasti, ja rehellisyyden nimissä, kirosin myös todella luovasti. Ja kas kummaa! Keskellä tätä kiel...

  ja meidät itsemme Olen harrastanut viime aikoina eräänlaista sosiologista salapoliisityötä. Ei, en ole kolunnut pimeitä kujia tai ratkonut muinaisia arvoituksia, vaan olen lukenut... keskustelupalstoja. Ja voi pojat, jos joku luuli, että ne ovat paikkoja, joissa ihmismielen tuli roihuaa ilon ja toivon liekeissä, hän on väärässä. Ne ovat pikemminkin digitaalisia valitusvirsiä, ankeuden ja happamuuden hautausmaa, jonne positiivisuus on tullut vain kuolemaan. Sitä lukee ja miettii: Miksi se negatiivisuus on niin helppo valinta? Miksi se on kuin vanha, mukava, mutta haiseva villapaita, jonka vedämme yllemme heti aamulla? Meillä on maailma täynnä mahdollisuuksia, auringonnousuja ja tapahtumia ja nautintoja , mutta me kerromme, miksi bussi oli kaksi minuuttia myöhässä ja miksi naapurin kukkapenkki on kolme senttiä liian korkea. Negatiivisuus on tarttuvaa kuin sitkeä flunssa. Yksi nuriseva kommentti synnyttää toisen, ja pian olemme koko porukka uppoamassa yhteiseen pessimismin suohon. S...

 Z-sukupolven teknologiset mesenaatit  Me neljäkymmenluvun lapset olemme nyt vanhuksia, joita myös boomereiksi kutsutaan. Itse olen syntynyt hyvään aikaan, sillä sota oli juuri päättynyt. Aika oli hyvin erilaista, koska ei ollut mitään näitä digitaalisia laitteita. Se veivattava puhelinkin oli hyvin harvinainen ja kännykästä ei kukaan osannut unelmoida. Lapsuuden aikana auton kyytiin pääsy oli todella harvinaista. Kouluun taivallettiin jalan ja talvella hiihdettiin isän veistämillä suksilla. Maitokuskin hevosen rattaiden tai reen kyytiin joskus saattoi päästä, mutta harvinaista sekin oli. Jonkinlaisia kide- tai putkiradioita kuunneltiin. Transistoreista eikä ULA aallosta ollut aavistustakaan. Sitten maailma avautui, kun ensimmäiset televisiot tulivat viisikymmenluvun lopulla ja koululäksyjä pääsi lukemaan sähkövalossa. Nyt on kaikki tekoälykin, ja algoritmit hallitsevat meitä, sillä emmehän me boomerit osaa niitä hallita, vaikka pitäisi. Tai no, rehellisesti sanottuna, se on m...

Luuletko todella, että höyhenpeitteisiä lintu ystäviä on pakko ruokkia Argentiinan pähkinöillä? Höpö, höpö! Maalaisjärki mukaan, ja vain kotoista linnunruokintaa. Pähkinät paitsioon! Lähes m aapallon ympäri matkanneet pähkinät joutavat vaihtoon. Linnutkin syövät kotimaista: kauraa, rypsiä, hamppua ja pellavaa, kiitos! Varpuset varsinkin tykkäävät kaurasta. Puutarhan talventörröttäjät kunniaan! Unohda sakset ja harava, jätä kukkapenkit siivoamatta. Kuivuneet nokkoset, ohdakkeet ja perennat ovat talven paras noutopöytä. Puusta suoraan nokkaan: Pihlaja, aronia ja omenapuu – suosi niitä. Pienet koristeomenat ovat talven karkki! Auringonkukan vallankumous: Kylvän osan siemenistä keväällä maahan! Saan kesäksi kukkaloiston ja syksyllä linnuille valmiin ruokintapaikan ilman sotkua. Puhtaus ennen kaikkea: Likainen ruokinta-automaatti on tautipesäke. Pese säännöllisesti ja muista: ruokinta on vain talven asia, sulan maan aikaan luonto hoitaa linnut. Pöytä koreaksi, mutta fiks...

Mysteerit ja elämän pienet suoritukset Olen sitä mieltä, että elämä on perimmiltään sarja enemmän tai vähemmän onnistuneita suorituksia. Esimerkiksi aamukahvin keittäminen ilman suodatinpaperia tai näppien polttaminen keittiössä on suoritus. Meidän ratkaisumme tähän? Murukahvi. Juuri nämä pienet, päivittäiset haasteet, tällaiset "mini-olympialaiset", tekevät elämästä mielenkiintoisen. Kuten sanonta kuuluu: " Haasteet tekevät elämästä mielenkiintoisen – ja niistä selviäminen tekee elämästä merkityksellisen ." Tätä lausetta olen joutunut viime aikoina pohtimaan erityisen syvällisesti. Syynä ei ollut arjen dramatiikka, ei edes oma huono kunto tai itsetunto, vaan jotain paljon suurempaa ja uhkaavaa: unohdetun videoeditointiohjelman käyttö. Tässä vaiheessa täytyy tunnustaa, että olen ihmistyyppi, joka tuntee itsensä kohtuullisen kykeneväksi, kunhan kyse ei ole kielipäätä vaativista asioista. Mutta nyt edessäni oli tuntitolkulla kuvattua videomateriaalia. Ensimmäinen haas...

  No niin, tästä jatketaan. Laitoin muuten juuri Zoomin virran päälle, jos sattuisi tulemaan joku terävä oivallus kesken kirjoittamisen. Parempi olla valmiina! Pakotettu arkistonhoitaja Minulla on salaisuus. Salaisuus, jonka olemassaolon tiedän minä, ja muutama onnekas perheenjäsen, jotka saavat satunnaisia maistiaisia. Kyseessä on Äänipäiväkirja (ÄPK) tai Videopäiväkirja (VPK) , sieluni digitaalinen komposti laitos, joka ei ole päivänvaloa nähnyt. Ja hyvä niin, sillä jos se näkisi, luultavasti minulta lähtisi sosiaalinen luottoluokitus. Se alkoi viattomasti, yhtenä Audacity-raitaan musemistanai monologeista. Nyt se on kasvanut jopa hirviö monikamera tuotannoksi. Minä en vain "pidä päiväkirjaa", minä arkistoin nykyistä arki elämää . Tänään aamulla huomasin, kun tuijotin tyhjää seinää ja mutisin syvällisiä. Enkä tietenkään käyttänyt siihen ainoaa järkevää laitetta, eli puhelinta, joka oli taskussa. Ei. Kyseessä oli "iso tunne", joka vaati Zoom H4 kirkkaan äänenlaadu...

  Meditaatio vaikuttaa joltain mystiseltä itämaisten gurujen jutulta, mutta hei, herätys! Se on yhtä arkista kuin hampaiden pesu – tosin joskus se vähän kuluttaa aikaa. Ajattele: Sinä ja sinun pääsi! Se on kuin villi orkesteri, jossa joku paukuttaa rumpuja korvan juuressa ja toinen vetää sooloa. Ja sinä syytät samalla tehdä jotain järkevää! Meditaatio on kuin sisäinen hetki, nyt sanot itsellesi: hei, nyt alka vain rentoutua. Tänään ei improvisoida. Aloittelijana voi aloittaa viidestä minuutista. Viisi minuuttia! Sen verran menee kännykän selaamiseen. Istu mukavasti, selkä suorana ja anna maailman pyöriä ilman jatkuvaa pähkäilyä. Tuleeko ajatuksia? Totta kai tulee! Aivot ovat ajatus koneita, eivät ne lakkaa toimimasta, mutta ne vain ovat nyt vapaalla. Ajatukset ovat kuin ohikulkevia pilviä; sinun ei tarvitse hypätä niiden kyytiin ja karata. Istu vain, katsellen taivaalle ja sano: Ahaa, tuossa se taas menee, huomisen työlista. Hei hei! Älä ota tätä suorituksena. Jos mokaat, mokaa...

Tänään kun heräsin aamulla, katsoin kalenteria ja kelloa. Minulla on tänäänkin 24 tuntia aikaa elämän rakentamiseen. Se kaikki on minun käytössäni olevaa aikaa. Se on arvokkainta pääomaa, jota minun tulee ajatuksella käyttää. Kukaan ei voi ottaa sitä minulta pois, eikä kukaan saa sitä enemmän tai vähemmän kuin minä tämän vuorokauden aikana. Toivon pystyväni 24 tunnin vuorokauden tunneilla hankkimaan enemmän kuin tuhlaamaan; rakentamaan enemmän kuin hajottamaan; ajattelemaan useammin myönteisesti kuin kielteisesti, ei mikään voi estää onnistumasta elämässä, sillä aika on ystäväni. Meillä kaikilla on aikaa vuorokaudesta toiseen, koko elämän ajan. Harvoin sitä vaan tulee pysähtyneeksi ja ajatelleeksi, miten tämän oman aikamme käytämme? Vai meneekö sekin aika ihan hukkaan?  Tämä on kysymys, joka vaivaa. Aika, tuo kaikkien tasapuolisin lahja ja kirous, aika virtaa väistämättä, piittaamatta siitä, rakennammeko me samalla uutta siltaa, vai raivaanko savuavaa rauniota. Se on kuin huom...