Sulkakynä ja kamera

  Teslan uusi autonominen järjestelmä on parhaillaan koeajossa Suomessa, ja sille odotetaan myyntilupaa alkuvuoden aikana. On kiehtova ajatus, että ensimmäiset todelliset robottiautot saattavat ilmestyä katukuvaamme hetkenä minä hyvänsä. Katsoin videon, jossa Harri Salo oli testiauton kyydissä, ja täytyy sanoa, että auto selviytyi Helsingin talven vilkkaasta liikenteestä hämmästyttävän hyvin. Vaikka kuljettajan paikalla istui Teslan asiantuntija valmiudessa, hänen tarvitsi puuttua ajamiseen vain pari kertaa. Se vaikutti jopa turvallisemmalta ja rauhallisemmalta kuin keskinkertaisen ihmiskuskin toiminta. Auton tarkka hinta jäi vielä arvoitukseksi, mutta veikkaan sen nousevan alkuun lähelle 100 000 euroa. Tekniikka kehittyy kuitenkin sellaista vauhtia, että hinnat tulevat varmasti ryminällä alas yleistymisen myötä. Vielä muutama vuosi sitten täysin itsestään ajava auto tuntui tieteiselokuvalta, mutta nyt se on arkipäivää. Muuttuva liikkuminen ja uudet unelmat Vaikka tällaisen t...

  Nikkor 80-200mm 1:2,8/RIKKI! Valokuvaaja minä ja vanha kalusto allamme muistuttaa toisiamme tavalla, joka on yhtä aikaa liikuttava, mutta myös huolestuttava. Siinä me olemme, minä ja Nikkor 80-200mm f/2.8 pumppu zoom , kaksi vanhaa samalla polulla. Molemmilla on takanaan menneisyys, muutama kolhu kyljessä ja –mikä tärkeintä,  vaikeuksia pysyä notkeana. Nikkori on päättänyt, että aukko f/2.8 on sen loppuelämän totuus. Se on jämähtänyt asentoonsa kuin selkänsä aamulla nyrjäyttänyt. Insinöörien levittämä rasva on vuosikymmenten saatossa muuttunut jähmeäksi, se pitää himmentimen lehdet syleilyssä. Ehkä siinä on myös sähkövika, joten se voi olla varsinaisesti rikki; se on tilassa, jonka diagnoosi on  " vanhan itsepäisyys ". Kuinka helppoa minun onkaan samastua tähän optiseen putkeen! Aamuisin, kun yritän taivuttaa polviani kyykkyyn ottaakseni makron lumihiutaleesta, kuulostaa siltä kuin joku murskaisi näkkileipää. Minäkin tarvitsen voitelua. Siinä missä Nikkor kaipaisi kemi...

  tyhjäkäynnin sijaan:  Seisoin Palokan Gaffitella noutopöydän äärellä kauha kädessä ja tuijotin vaihtoehtoja kuin ne olisivat elämän ja kuoleman kysymyksiä. Takana kuului kärsimätön ääni. ”Kala on tänään hyvää”, tuntematon sanoi takanani. Hätkähdän ja katson naista, joka odottaa vuoroaan. ”Niin... mietin vain, onko se parempaa kuin tuo kana. Tai jos otankin vain salaatin, niin jaksanko päivän?” Hän ohittaa minut, hymähtää ja kauhoo kalaa omalle lautaselleen epäröimättä. ”Joskus kannattaa vain valita jotain, ennen kuin nälkä ehtii muuttua kiukuksi. Huono päätös on parempi kuin ei lounasta lainkaan.” Tuo lyhyt kohtaaminen kiteytti jotain olennaista: meillä on taipumus analysoida itsemme toimintakyvyttömiksi. Valinnan paradoksi ja mielen lukot Pohdin usein sitä, miten suuren osan elämästäni käytän pelkkään valintojen puntarointiin. Oli kyseessä lounas tai elämän suunta, prosessi on sama. Jään helposti jumiin vaihtoehtojen viidakkoon, mikä johtaa lopulta passivisuuteen. Psykologi...

Tyyneys on poissa, melu murtaa tyhjyyden, huuto sisällä. H aiku on kuin suora huuto ihmisen sielun syövereistä tai sitten se on vain kuvaus tavallisesta tiistai s ta. Siitä synty i pohja pienelle pohdiskelu pakinalle. Huutoa ja hiljaisuuden murusia Vanhan fraasin mukaan vaikeneminen on kultaa, mutta nykymaailmassa se taitaa olla pikemminkin ko loppuunmyyty luonnonvara. T yyneys on poissa, mutta mihin se joutui? Todennäköisesti se pakeni naapurin lumilinkoa, älypuhelimen jatkuvaa merkkiääntä tai sitä sisäistä ääntä, joka muistuttaa sähkölaskun eräpäivästä. Melu on uusi normaali Ennen vanhaan "melu" tarkoitti sitä, kun pihan perällä olevassa kotipajassa isän teroittaessa rautakankea, taonta kalskaht eli alasin ta vasten. Nykyään melu on hienovaraisempaa, mutta sitäkin tehokkaampaa. Se on jääkaapin pörinää tai pölynimurin hurinaa , joka alkaa juuri kun saan ääni kirjan auki. Se on se mystinen ”ping”, joka ilmoittaa, että joku tuntematon on tykännyt kuvasta, jo ...

  Yöuni, joka sisältää takuulla yllätyksiä Oletko koskaan miettinyt, kuka vastaa aivosi yövuoron ohjelmistosta? Heräsin kello 03.14 siihen, että unessani jouduin pitämään työpaikan PowerPoint-esityksen pelkissä villasukissa – vastassa lauma tuomitsevia pingviinejä. Onneksi olkoon, alitajunta! Uutisvirta ja päivän stressit saivat juuri jakamattoman huomioni. Painajainen on mielen oma shokkitarina , joka ei jätä kylmäksi,  paitsi ehkä varpaat, jotka jäivät peiton ulkopuolelle. Kun alkujärkytyksestä on selvitty, aivot alkavat syöttää sisään mielenkiintoisempaa sisältöä. Tiesitkö, että nukkuessamme aivoissa käynnistyy massiivinen suursiivous? Se on kuin huipputehokas imuri,  joka siivoaa päivän kuona-aineet ja turhat someraivot pois tieltä. Samaan aikaan unessa pyörii kokeellinen elokuva-arkisto: saatamme lentää kauppakassilla Etelämantereelle tai keskustella syvällisiä poliitikon kanssa. Se on aivojen tapa kysyä: ”Kiinnostaisiko tämä skenaario? Entä jos yhdistettäisiin tämä...

  I nspiroivia vinkkejä siihen, miten turhauttava odotusaika kuten puolison o dottaminen terveyskeskuksessa tai jonottami n en tms. voi muuttaa luovaksi ja hyödylliseksi ajaksi . Tässä on vinkkilista: 1. Pidä kameraa (tai puhelinta) aina valmiina Odotustilanteet tulevat usein yllättäen. Pidä kamera helposti saatavilla, jolloin kynnys tarkkailla ympäristöä "etsivin silmin" madaltuu. 2. Havainnoi yksityiskohtia Kun olet jumissa, lakkaa katsomasta kokonaisuutta, mutta keskity minimalistisiin asioihin: V alo ja varjot: Miten valo lankeaa rakennuksen seinäpinnalle tai lattialle? Heijastukset: Katso ovia, ikkunoita, peilejä, tauluja, metallipintoja, tai jäisiä kulkuväyliä. Tekstuurit: Huomaa seinien rosoisuus, ruoste tai huonekasvien lehdet. 3. Harjoittele sommittelua ilman kiirettä Normaalisti saatamme vain räpsiä kuvia liikkeellä ollessamme. Odottaessa on aikaa kokeilla eri kuvakulmia: Laskeudu kyykkyyn tai nouse varpaille. ...

  Valokuvaus on enemmän kuin pelkkää näkemistä; se on tuntemista. Jos en tunne mitään katsoessasi kohdetta, on epätodennäköistä, että muutkaan tuntevat mitään katsoessaan kuvaa. Kamera on työkalu. Tekniikkaan ei kannata uppoutua liikaa; tärkeintä on se, mitä teen kameralla. En pelkää epäonnistumista tai huonoa kuvaa. Jokainen huono kuva opettaa jotain ja vie lähemmäs onnistunutta otosta. Valo on se kaikki valokuvassa. Valokuvauksessa on kyse valon ymmärtämisestä ja sen hyödyntämisestä, huonossa valossa vahvinkin sommittelu  jää vaisuksi. Oma näkemys. Ei vain kopioida muiden tyyliä, vaan tallennan aiheen sellaisena kuin sen näen. Valokuvaus opettaa jatkuvasti; tunne ja valon ymmärtäminen ovat keskiössä.

  Päätin tehdä asialle jotakin: Heräsin eräänä aamuna ja huomasin, että maailma on muuttunut vihamieliseksi paikaksi. Tai ainakin omat varpaat olivat kaukana. Nuorena sukkien jalkaan laittaminen oli suoritus, joka tapahtui seisaaltaan. Nyt siitä oli tullut taktinen operaatio, joka alkoi vaatia valmistelua, kaksi syvää huokausta ja mahdollisesti pienen lepotauon vasemman ja oikean jalan välillä. Jos selkä ei taitu takaisin suoraksi, siinäpä sitä sitten ollaan – puoliksi rullalla kuin linkkuveitsi. Päätin tehdä asialle jotakin : Nykyään teen joka aamu 15 minuuttia Tai Chitä tai joogaan. Nyt varpaiden kynnetkin on taas helppo hoitaa. Sitten on tämä nykyajan viestintä. Jos puhelin pirahtaa iltayhdeksän jälkeen, se ei ole kutsu seikkailuun. Se on hälytysmerkki! Kenellä on asiaa tähän aikaan? Onko joku kuollut vai onko...? Sydän hakkaa kovempaa kuin nuorena tanssilavan ovella, vaikka kyseessä on taas se lehtimyyjä, joka ei ole vielä tajunnut, että kunnon ihmiset ovat tähän aikaan jo vähi...

  1. Visuaalisuuden ja tarinoiden paluu Yleisö alkaa olla kyllästynyt liian hiottuun ja tekoälyllä täytettyyn sisältöön. Vinkki : Itse otetut valokuvat ovat suurin valttikortti. Vuonna 2026 blogi ei ole vain tekstiä, vaan "digitaalinen koti". Aito, itse otettu kuva todistaa lukijalle, että sisällön takana on oikea ihminen ja todellista elämänkokemusta. Käytän kuvia tarinankerronnan keskiössä, en vain kuvituksena. 2. Blogi tukikohtana (Home Base) Sosiaalisen median alustat ovat "vuokrattua maata": algoritmit muuttuvat ja näkyvyys voi kadota hetkessä. Vinkki: Pidän blogia toimintani keskipisteenä, jonne ohjataan liikennettä somesta. Minulle blogi on portfolio, jota hallitsen itse. Se on pysyvä arkisto, joka ei ole riippuvainen kenestäkään muusta. 3. Syvällisyys vs. lyhytmuotoinen sisältö Vaikka suurin osa verkosta täyttyy lyhytvideoista, huolella koostettu blogiteksti ja harkitut kuvat rakentavat syvempää luottamusta. Vinkki: Koska sekä kirjoitant että kuvaan, minul...

   näppäimistöstä tekoälyyn Toisinaan minulta kysytään, kirjoitanko tekstini ja blogini tekoälyn avulla. Rehellisesti sanottuna vastaaminen on välillä tuntunut haastavalta, mutta totuus on tämä: käytän tekoälyä ideointiin, oikolukuun ja kerronnan sujuvoittamiseen. Tekoäly on nykyaikainen työkalu muiden joukossa. Voisikin kysyä: vaadimmeko metsurilta, että vieläkö hän kaataa metsän pokasahalla ja Fiskarsin kirveellä, vai onko hänellä moto käytössä? Tai kysymmekö kirjailijalta, onko teos raapustettu sulkakynällä vai kirjoitettu tietokoneella? Maailma muuttuu, eikä mikään ole enää ennallaan – ei varsinkaan verrattuna niihin aikoihin, kun Suomi oli vielä osa Venäjän keisarikuntaa. Kehitys ei pysähdy tähän. Uskon, että sadan vuoden kuluttua ihmiset katsovat taakseen ja ihmettelevät, kuinka alkeellisilla työkaluilla me vuonna 2026 oikein pärjäsimme.

Vaatii treeniä   ”Ei riitä, että olen myönteinen tänään. Ajatusten treenaaminen on aivan kuten lihasten treenaamista: jos teen kaksikymmentä syväkyykkyä ja astun sen jälkeen peilin eteen, en huomaa muuta kuin hengästymisen. Samalla tavalla yhden vuorokauden myönteinen ajattelu ei vielä näy missään. Mutta kun päätän pitää ajatukseni kurissa läpi elämän, näen suurempia muutoksia kuin koskaan kuntosalilla. Ajattelun siivoaminen on koko elämän mittainen prosessi, ja tärkeintä on oppia huomaamaan, miten minä oikeastaan ajattelen.”

  Tasapainoa ja elämänvoimaa Monet meistä heräävät uuteen päivään kiireen tai rutiinien saattelemana, mutta 80 vuoden iässä olen omaksunut tavan, joka muuttaa koko päivän sävyn. Heti ylös noustua, ennen kuin maailma ehtii vaatia huomiota, astun matolle noin 20 minuutiksi. Harjoitukset on Yang-tyylin Taijia – vuosisatoja vanha kiinalainen taitolaji, jota kutsutaan usein liikkeen meditaatioksi. En ole käynyt muodollisia kursseja, mutta nykyaika tarjoaa mestarit kotiin videoiden välityksellä. Tuo  noin 20 minuuttinen on minun omaa aikaani, jossa yhdistyvät kehon huolto ja mielen rauhoittaminen. Juon lasillisen raikasta vettä herättääkseni aineenvaihdunnan, ja sitten annan liikkeen viedä. Voimaa jaloille ja rauhaa mielelle Yang-tyyli on tunnettu pehmeydestään ja laajoista, virtaavista liikkeistään. Se sopii minulle erinomaisesti, sillä se ei kuormita niveliä iskuilla, vaan voitelee niitä hitaalla, kontrolloidulla liikkeellä. Olen sisällyttänyt rutiiniin myös 20 syvää kyykkyä. Ne p...