– Sinilupiinin lumo ja haaste Suomen suvi on täynnä värejä, mutta yksi on juuri nyt ylitse muiden: pientareilla hehkuva syvän sininen ja violetti. S inilupiinit kukkivat parhaillaan upeasti , luoden hienon kontrastin esimerkiksi valkoisen koivunrungon kanssa. Tämä näky on monelle meistä tuttu ja rakas osa suomalaista kesämaisemaa. Vaikka sinilupiini on silmälle ilo, se herättää ristiriitaisia tunteita. Se on kaunis vieraslaji , joka on kotiutunut suomalaiseen luontoon kenties turhankin tehokkaasti. Se valtaa pientareet ja leviää vauhdilla, tarjoten upean väriloiston, jota on usein vaikea tai jopa mahdotonta torjua. Silti, kun katsoo tuota sinistä merta, on vaikea olla lumoutumatta sen voimasta ja väristä – se on merkki siitä, että kesä kukkii parhaimmillaan . Pysähdy hetkeksi nauttimaan tästä näystä, ennen kuin kesän siniset hetket lipuvat ohi. Sinilupiini vieras kaunis lajimme valtaa pientareet Ei sitä voi torjua kesä kukkii sinistä  

  Aurinko suuteli Nyt olemme menossa kohti kesän kuumia päiviä. Kesä aurinko antaa kultaisen hehkun. Kuvassa päivänliljat, joita aurinko on "suudellut". Se on aamun auringon hehku. Se ei hämmennä vaan kutsuu kuvaamaan. Päivänliljat kuuluvat kesän kuviin. Aamun suudelma: Päivänliljat loistavat. Kultainen hohde.

Kesäilta  

Arjen salapoliisityö pitää mielen valppaana  Joka päivä on uusi tutkimusmatka omassa kodissa, ja parhaita ovat ne löydöt, joiden kohdalla joutuu kysymään: ”Kuka ihme tämän on tähän laittanut?” – ja tietää vastauksen jo ennen kuin ehtii pyöräyttää silmiään. Se, että kadoksissa oleva tavara löytyy sieltä, mistä sitä on jo kolmesti etsinyt, ei ole muistin puutetta. Se on fysiikan lakien tilapäistä murenemista. Kodissamme nimittäin vallitsee ilmiö, jota kutsun ”Varmaksi paikaksi” – se on mustan aukon pikkuserkku, paikka niin looginen ja turvallinen, että sinne laitettu esine siirtyy välittömästi toiseen ulottuvuuteen. Kun se hälyttimen painike lopulta löytyi sieltä laatikosta, vaatekasan alta, heräsi kysymys: miten esineen löytämisestä voi tehdä taidetta? Kadonneen napin arkeologiaa Löytöhetki ei ole vain pelkkä huokaus ja "kas, tässähän tämä". Se on täysiverinen arkeologinen kaivaus, jossa jokainen villasukkien kerros on oma aikakautensa. Kun nostaa päällimmäisen sukan, löytää e...

Aloita se Minua kiehtoo tuulipussi. Tavoitteena oli tallentaa liike hiljaisessa tuulessa.   Tuulipussi on yksinkertainen laite, joka toimii kahdella tavalla: se näyttää sekä tuulen suunnan (kuten perinteinen tuuliviiri) että antaa karkean arvion tuulen nopeudesta. 1. Tuulen suunnan osoittaminen Tuulipussi on kiinnitetty asennustankoon kääntyvän renkaan avulla, jolloin se pääsee pyörimään vapaasti 360° Aerodynaaminen vastus: Kun tuuli puhaltaa, se osuu pussin kankaaseen. Pussin suuaukko on avoin ja jäykistetty, kun taas loppupää on kapeampi. Tasapainottuminen: Tuuli painaa pussin pitkää kangasososaa myötävirtaan. Koska pussin "häntä" aiheuttaa suuremman ilmanvastuksen kuin avoin suuaukko, tuuli pakottaa pussin kääntymään aina niin, että suuaukko katsoo suoraan tuulta kohti ja pussin perä osoittaa siihen suuntaan, minne tuuli on matkalla. Lukeminen: Jos pussin perä osoittaa etelään, tuuli puhaltaa pohjoisesta. 2. Tuulen nopeuden arvioiminen Tässä tu...

  – Kauppamatkat omaishoitajan arjessa Elämä tuo eteen tilanteita, jolloin vanhat, tutut rutiinit on uskallettava kyseenalaistaa. Meidän kahden iäkkään taloudessa on viime aikoina pohdittu arjen logistiikkaa. Kaupassa juokseminen vie aikaa ja voimia, joita omaishoitajana tarvitsen kipeästi muuhun – itse hoivatyöhön, läsnäoloon ja lepoon. Niinpä otimme tavoitteeksi suuren muutoksen: kauppakäyntien supistamisen vain yhteen kertaan viikossa. Tällaiseen järjestelmään siirtyminen ei tapahdu sormia napsauttamalla. Se vaatii uutta ajattelua, harkintaa ja ennen kaikkea suunnittelua. Arvioimme, että uuden rytmin opetteluun ja sisäänajoon menee helposti kaksikin viikkoa, mutta suunta on selvä ja sinne pyritään tarmolla – päättäväisesti ja askeleittain. Ravitsevaa ja vaivatonta – tinkimättä laadusta Omaishoitajan arjessa ruoanlaitto ei saa muodostua raskaaksi suoritukseksi, mutta ravinnosta ei voi myöskään tinkiä. Ruoan tulee olla helposti valmistettavaa, maistuvaa ja ravitsevaa. Kehon ja mi...

   ja tiskiveden salaisuus Jos joku olisi 1950-luvulla Laviassa tullut sanomaan äidille, että tuosta pumppukaivon takana rehottavasta jättiläis puskasta saa erinomaisia kuituja ja tärkeitä hivenaineita, äiti olisi varmaan katsonut puhujaa pitkään, pyyhkäissyt kädet esiliinaan ja käskenyt mennä joutavia puhumasta. Siihen aikaan lipstikka – tai kotoisasti Lippestikku – ei ollut mikään hienostunut keittiö yrtti, vaan pikemminkin pihan perän virallinen valvontajohtaja. Se kasvoi siinä mustaherukka puskan ja nokkosten kyljessä, sopivasti keittiön oven ulkopuolella. Paikka oli valittu strategisesti: siihen oli helppo heittää sankosta haaleat tiskivedet. Ja miltä pohjalta lipstikka ponnisti! Saunanraikas mäntysuopa ja emännän ahkeruus loivat sille sellaisen lannoite pohjan, että puska kohosi kesässä yli rinnan korkeuden, tuuheana ja ylpeänä. Se oli komea piha kasvusto, jonka tehtävä oli pääasiassa näyttää vihreältä ja kestää Lavian talvet. Syömisestä ei puhunut kukaan. Jos joku ol...

METSÄPOLKU   Tuntemattoman kirjoittajan sitaatti: "Mitä kauemmas erämaahan pääset, sitä lähemmäksi itseäsi pääset." Eksyksissä oon varhaisessa aamussa polku katosi. Kaukaa katsoen näen itseni oikein  kuva tarkentuu;  vuodet asettuvat riviin,   polku näkyy selkeänä.

Juhannus, silli ja kadonneet vieraat Omaishoitajan arki on toisinaan hivenen harmaata, eikä juhannus tee siihen poikkeusta – paitsi ehkä säänsä puolesta. Eilen illalla aattona muistisairasta vaimoani alkoi väsyttää jo hyvissä ajoin, ja maatameno suoritettiin perinteisen kaavan mukaan yhdyskunnan hiljentyessä jo iltayhdeksältä. Yöllä ohjelmassa oli pakollinen wc-reissu ja hieman sekavaa pohdiskelua maailmanmenosta, mutta uni voitti lopulta meidät molemmat. Nyt juhannus aamuna suuntasimme urheilemaan. Rollaattorin turvin kierrettiin piha-aluetta oikeaoppisesti kintereet vilkkuen. Kolmannen kierroksen jälkeen iski kuitenkin uupumus, ja päätimme siirtyä sisätiloihin suorittamaan palautumista. Laitoin meille perinteistä juhannus muonaa: uusia perunoita ja silliä. Valinta oli puhtaasti taktinen, sillä en jaksanut keksiä mitään mutkikkaampaa. Onneksi vaimoni ei muista olleensa vuosikymmeniä vannoutunut sillin vihaaja. Omaishoitajan näkökulmasta tämä on suorastaan kätevä ja tervetullut kää...

Välineurheilua valon ja varjon valtakunnassa Olen harrastanut valokuvausta vaatimattomat seitsemänkymmentä vuotta. Se on riittävän pitkä aika oppimaan kaiken olennaisen – ja ennen kaikkea riittävän pitkä aika unohtamaan sen ja tajuamaan totuuden uudestaan. Suurimman osan tuosta ajasta elin vankassa uskossa, että hyvän valokuvan salaisuus piilee siinä kaikkein kalleimmassa, uusimmassa ja hienoimmassa järjestelmäkamerassa, jonka perään kytketään halvan auton hintainen objektiivi. Sillä tavalla se kuva paranee, taianomaisesti, suoraan kuitista alkaen. Mutta kun tässä eräänä iltana selasin läpi elämän työtäni, koin kummallisen herätyksen. Lähes kaikki omat suosikki kuvat oli otettu joko kauan ennen digiaikaa tai sitten parinkymmenen vuoden takaisella Nikon D300 -vanhuksella, joka nykyisillä mittareilla lasketaan lähinnä museotavaraksi tai verkonpainoksi. Lopullinen niitti illuusiolle oli, kun päätin aiemmin tänä vuonna vain kokeilla vanhaa Nikon F4 filmikameraani. Siinä mekaanista suljint...

Lauantain selfie Pinkki linnunpönttö Tänään on Juhannus. Lauantain selfiessä haravoin nurmikosta sammalta!

  Näin loihdit aidosti levollisen mielen   Keskikesän taika ei vaadi monimutkaisia rituaaleja, vaan oivalluksia siitä, mikä on todella tärkeää. Tässä on kolme, elämän makuista opetusta, joiden avulla teet juhannuksestasi ja elämästä stressivapaan ja merkityksellisen. 1. Lasipurkki ja laukun pakkaaminen Viisas kesävieras esitteli sauna porukalle tyhjän lasipurkin ja täytti sen ensin suurilla rantakivillä. "Nämä ovat elämänne peruspilarit: terveys, perhe ja laiturinnokan rauha", hän selitti. Sitten hän lisäsi soraa – mukavia asioita kuten hyvät löylyt. Lopuksi hän kaatoi purkkiin rantahiekkaa, joka täytti raot. "Hiekka on turha juhannus hössötys, stressi ja pikkumainen murehtiminen. Mutta, jos täytätte elämänne purkin ensin stressi hiekalla, tila loppuu kesken, eivätkä isot kivet enää mahdu mukaan." Ota opiksi: Priorisoi armottomasti. Jos täytät juhannuksesi suorittamisella ja täydellisten puitteiden stressaamalla, et jätä tilaa sille, mikä todella lämmittää sydäntä....

    Vanhat herrat ja uudet aseet Järvi on tyyni, mutta matkaradiossa ärisee maailma. Hyvää juhannusaattopäivää! Sääkin näyttää kerrankin suosivan tulevan yöttömän yön juhlintaa. Suomen kesä on kauneimmillaan: koivut tuoksuvat, järvivesi houkuttelee ja aurinko kieltäytyy menemästä nukkumaan. Mutta kun istuu laiturinnokassa kahvikuppi tai jokin virvoittavampi juoma kädessä, ajatukset karkaavat väkisinkin siihen, miten kummallista rataa maailman meno pyörii. Meillä täällä pohjolassa nautitaan luonnon rauhasta, mutta maailman näyttämöä johtavat äreät vanhat valtiomiehet. Niin idässä kuin lännessäkin korkeinta valtaa käyttävät johtajat, joiden parhaat nuoruusvuodet ovat kaukana takanapäin. He ovat kansojensa valitsemia – tai sellaiseksi itsensä junailijoita – ja heidän pitäisi tuoda maailmaan rauha ja vakaus. Mutta saavatko he sitä aikaan sotimalla? Se pistää miettimään. Itsekin ikäihmisenä sitä joskus pohtii, millaista on tehdä koko maapallon kohtaloa määrääviä, viisaita päätök...

  Kaiut Kaiku on äänen toistoa, mutta se voi tarkoittaa myös ajatusten toistoa, kuvallista toistoa ja muistutuksia menneisyydestä. Visuaalinen kaiku ja toisto Karpathos Kreikka Valokuvauksellisesta näkökulmasta kuvassa vallitsee vahva visuaalinen kaiku: Muotojen toisto: Rannalla olevat veneet muodostavat keskenään visuaalisen ketjun tai rytmin. Yhden veneen muoto "kaikuu" seuraavassa, vaikka ne ovatkin eri kokoisia ja värisiä. Värien vuoropuhelu: Taivaan intensiivinen, kirkas sininen heijastuu ja kaikuu takaisin meren syvissä ja turkooseissa sävyissä. Myös etualan vaaleat, rosoiset kivet kaikuvat kaukaisemman kallion sävyissä ja tekstuurissa.

Sulkakynä ja kamera -blogissa Sulkakynä ja kamera -blogin suosio oli kasvanut, ja uuden sisällön tuottamiseen alkoi syntyä painetta. Päätin kokeeksi ottaa avuksi internetin viisaat neuvot, luin artikkelin " 8 välttämätöntä kirjoitusrutiinia " . Artikkelissa luvattiin, että oikeilla tavoilla luovuus suorastaan räjähtäisi käsiin. Päätin soveltaa oppeja kirjaimellisesti sekä kirjoittamiseen että valokuvaukseen. Siitä alkoi se viikko, jonka blogini historiassa muistan ”Suurena katastrofina”. Säännöt 3 & 5: Luo laukaisin ja määrittele työtila Artikkelin mukaan aivot tarvitsevat rutiininomaisen laukaisimen (kuten kahvikupillisen) ja pyhitetyn tilan, jotta ne tietävät, milloin pitää kirjoittaa. Päätin, että minun laukaisimeni on vanhanaikaisen kynän käyttö – se sopisi blogin brändiin. Työtilaksi valikoitui oma työhuoneeni. Ensimmäisenä aamuna homma toimikin: otin kynän, aivot raksuttivat, piirsin mindmapin, ja tekstiä syntyi. Ongelma puhkesi kolmantena päivänä, kun yritin...

  Minä olen aina pitänyt itseäni melko hyvänä järkeilemään. Osaan punnita asioita, rakentaa loogisia ketjuja ja tehdä päätöksiä, jotka kestäisivät minkä tahansa insinöörin tarkastuksen. Mutta vanha viisaus sanoo, että ihminen on ehjä vasta sitten, kun hän myöntää yhden suuren totuuden: kaikkea ei vain voi perustella pelkällä logiikalla. On nimittäin huomioitava myös ne inhimilliset tunteet. Ja itse asiassa – jos nyt ollaan aivan rehellisiä – minä kuulun juuri niihin ihmisiin, joiden sisällä käydään päivittäin täysimittaista drone-sotaa. Järki ja tunne ottavat minussa mittaa toisistaan kuin kaksi itsepäistä jäärää kapealla sillalla. Moni luulee, että kylmä järki voittaa aina, kun ikää ja kokemusta karttuu. Höpöpuhetta. Jos minun pitää valita, uskonko tunnetta vai järkeä, tunne saattaa viedä voiton niin että heilahtaa. Se on se sisäinen ääni, joka ei välitä Excel-taulukoista tai fysiikan laeista. Kuvitellaanpa vaikka tilanne, jossa järki seisoo lakki päässä ja sormi pystyssä saarn...

 

Ikinuoret on voimat, usko oikeaan. Vuoret ne siirtää. – eli miten ukko voi keksiä asioita uudelleen Kävelin tuossa yhtenä päivänä Laajavuoren juurella, katselin sammalta ja mietin maailmanmenoa. Siinä vanhoja puunjuuria väistellessäni hoksasin, että piru vie – miksi ihmeessä meidän vanhojen ukkojen pitäisi aina tietää kaikki? Mitä jos unohtaisin hetkeksi olevani kaikkitietävä eläkeläinen ja alkaisin ihan suosiolla taas keltanokaksi? Sanotaan, että vanha koira ei opi uusia temppuja. Sitä olen itsekin toistanut, mutta entäs minä kahdeksankymppinen ukko? Kyllä minä opin, jos vain viitsin heristää korviani muullekin kuin omille kotkotuksille. Ei siihen tarvita mitään hienoja oppisanoja tai tiedemiesten teorioita. Tarvitaan vain vähän uteliaisuutta ja ripaus jääräpäisyyttä, eli sitä samaa, jolla on ennenkin selvitty läpi harmaan kiven. Otin itseäni niskasta kiinni ja päätin laittaa aivonystyrät kunnon kuntokuurille. Tässä on minun kolmen kohdan pelastusohjelmani mielen tuulettamiseen, olkaa...

Ilmainen kehote Tänään on tyhjä kangas, johon kaikki muut kehotteet ovat valmistaneet. Minä täytän tänään haasteen oman pihan laidalla kuusiaidan läheisyydessä hyvin viihtyvällä Isotalvikki kasvuston kuvalla. Talvikki ei taida olla ihan yleinen kasvi pihoilla, joten jo sen erityisyys antaa sille kunnian täyttää tämä kehote. Isotalvikki Luonnon villikasvi on omalla pihalla!

  Autosta luopumisen olisi iso muutos Ihmisen elämä on matka, joka koostuu erilaisista aikakausista. Yksi pitkäaikaisimmista ja itsestään selvä aikakausi miehen elämässä on autoilu. Auto on vuosikymmenten ajan edustanut enemmän kuin pelkkää mekaniikkaa, bensiiniä ja neljää pyörää; se on ollut itsenäisyyden symboli, tahdon jatke ja suora yhteys vapauteen. Kun ajatus autosta luopumisesta nousee konkreettisesti eteen, se ei kosketa vain lompakkoa, vaan se haastaa identiteetin, rutiinit ja tavan hahmottaa ympäröivää maailmaa. Edessä on valinta kahden polun välillä. Toinen polku jatkaa tuttua, turvallista latua: nykyisen auton vaihtamista nuorempaan, kymmenisen vuotta käytettyyn kulkuvälineeseen, joka pitää arjen ennallaan, mutta vaatii oman taloudellista ja henkistä  huolenpitoa. Toinen polku vie kohti tuntematonta: autosta luopumista, uudenlaisen resilienssin rakentamista ja liikkumisen vapauden uudelleenmäärittelyä. Tämän valinnan ytimessä ei ole vain kysymys rahasta, vaan kysym...