Pikkasen parempi Kun suomalaisen ruokapöydän Pyhään Kolminaisuuteen kosketaan, kansa pakahtuu – tai ainakin minä katson kuittia hieman tarkemmin. Kaupan hyllylle on ilmestynyt vanhasta kunnon HK; Sinisestä seuraavan sukupolven lenkistä ”Pikkuisen parempi” -versio. Makkarafanina tartuin tietysti haasteeseen ja koriin päätyi heti kaksi pakettia tätä uutta tulokasta. Mitä tämä "paremmuus" käytännössä tarkoittaa? Ensimmäinen ja ilmeisin muutos osuu silmään jo ennen makkaran paistamista: pakkauskokoon. Vanha tuttu, se ehkä "pikkuisen huonompi" versio painaa rehdit 580 grammaa. Tämä uusi ja uljas "Pikkuisen parempi" sisar puolestaan painaa VAIN 500 grammaa. Tässä kohtaa matemaattisesti kohotin kulmiani: paketin hinta kun on edelleen sama 2,99 euroa. Reseptiä on siis hiottu, mutta lautaselle jää vähemmän PAREMPAA samaan hintaan. Uutuudessa on myös "sydänmerkki"! Toistaiseksi maistiaisten pohjalta tuntemus on hämmentynyt. Laatu ja lihapitoisuus saattavat...

Ruudun imu eli miten juttu syntyy tyhjästä Sitä sanotaan, että ihminen tarvitsee ensin aiheen ja vasta sitten kynän tai näppäimistön. Pötyä. Jos odottaisi suurtapahtumaa, maailmanpolitiikan käännettä tai edes kunnollista ajatusta, ruutu pysyisi valkoisena juhannuksesta jouluun. Oikeasti kirjoittaminen alkaa siitä, että sormet ottavat ohjat. Teksti ei synny päätöksestä, vaan halusta nähdä kirjaimia rivissä. Ensin on tyhjä ruutu, sitten yksi vilkkuva pystyviiva, joka tuntuu kysyvän: No, tuleeko sieltä mitään? Ja tuleehan sieltä. Kun sormet naputtelevat ensimmäisen virkkeen, toinen seuraa perässä uteliaisuudesta. Tämä teksti on elävä todiste siitä, että tyhjästä voi muotoilla jotain. Minulla ei ollut tätä aloittaessani mitään asiaa. Ei painavaa sanomaa, ei syvällistä elämänohjetta eikä edes kunnollista juonta. Oli vain halu naputella ruudulle merkkejä ja katsoa, mihin ne johtavat. Sitten päästään siihen kaikkein kiinnostavimpaan vaiheeseen: valintaan. Minä voin kirjoittaa tämän valmii...

Lempeys se otetaan vastaan kiitollisuudella, se luo avoimen tilan ihmisten väliselle aidolle yhteydelle. Suuret mestarit ja opettajat eivät vain puhuneet totuudesta, vaan elivät sen todeksi. Heidän sanojensa taustalla säteilee hiljainen lempeys, jota kunnioitamme vaistonvaraisesti. Lempeys sanookin syvimmillään: ”Näen sinut, mutta tervehdin Itseä.”  Kun katson sinua, näen toisen ihmisen, mutta tunnistankin sinussa samanlaisen inmisen kuin minä itse olen – samanlaisine tunteineen, ajatuksineen ja heikkouksineen. Kun siis tervehdin sinua, kunnioitan sitä samaa elämää ja inhimillisyyttä, joka yhdistää meitä molempia.Se on energianvaihtoa ja luottamusta näkymättömään. Arjessa ja haasteissa tärkeintä ei ole jatkuva taistelu jokaista estettä vastaan tai pelkojen vaientaminen. Kyse on siitä, että muistat missä seisot, kun ympärillä on kovaa melua. Itsen lempeys seisoo lujana, mutta pehmeänä, ja uskaltaa sanoa: ”Luovutan sen, mikä ei ole minun kannettavakseni.” Pelko vetää puoleensa pelko...

 Tämä neuvo kuulostaa liian yksinkertaiselta ollakseen hyödyllinen, mutta ei se ole koskaan tarpeeton neuvo. Se näyttää enemmän siltä, ​​että joku käskee kotikokkia tekemään hyvää ruokaa, mikä on tietenkin oikea tapa kehottaa, mutta ei ole ollenkaan hyödyllinen. Neuvo on kuitenkin aina kuin taikinajuuri: päältä katsoen pelkkää vaatimatonta velliä, mutta kun annat sille aikaa ja ilmaa, se alkaa elää ja kohota. Monesti innostun tekstin äärellä liikaa. Kun ajatus syttyy, tekisi mieli pukea se heti mahdollisimman valmiiseen asuun. Haen mielikuvituksellisia vertauksia, lauserakenteita ja hienostuneita käsitteitä, joilla toivon tekeväni vaikutuksen lukijaan. Lopputulos on kuitenkin usein kuin liian täyteen ahdettu valokuvausreppu: matka tyssää jo ensi metreillä, koska painolastia on yksinkertaisesti liikaa. Silloin pysähdyn ja muistan periaatteeni: Älä Hätäile Tämä Voi Toimia! (ÄHTVT). Hätäily kirjoittamisessa ilmenee usein siinä, että yritämme hioa timanttia jo ennen kuin on löytä...

Tietokoneen näyttö, alustat ja valikoiden pohjaton viidakko alkavat väsyttää. Nykyaika tarjoaa loputtomasti editointisovelluksia, hienosäädettyjä kamera-asetuksia ja katkaisematonta puhetta varusteista. Mitä enemmän pitelee käsissään työkalujen valikoimaa, sitä helpommin unohtuu se tärkein: mitä ja miksi ollaan toimimassa. Siksi nojaan työskentelyssä yksinkertaiseen ÄHTVT- kaavaan (Ärsyke, Havainto, Tulkinta, Valinta, Toiminta). Tämä sisäinen editointijärjestelmä auttaa raivaamaan tarpeettonta kohinaa pois ja säästää energiaa olennaiseen: Ärsyke : Maailma tarjoaa jatkuvaa visuaalista tulvaa, mutta laitteiden keräämisen sijaan annan ärsykkeen pysäyttää. Havainto : Silmät ovat se ensimmäinen ja tärkein linssi. Katse tekee havainnon ja rajaa olennaisen ennen kuin yhtäkään nappia painetaan. Tulkinta : Luotan omaan havaitsemiseen ja mielikuvitukseen. Ymmärrän, ettei kahta samanlaista kuvaa ole, ja hyväksyn myös omat virheeni osana ilmaisua. Valinta : Sisäinen editointijärjestelmä pureskelee...

    19. syyskuuta Tänään on tyhjä kangas, johon kaikki muut kehotteet ovat sinua valmistaneet.

 Aina toisinaan havahdun tarkastelemaan merkintöjäni. Olen tehnyt tavaksi merkitä ylös lukemani kirjat: aloituspäivät, lopetuspäivät ja luokitusjärjestelmän, jonka logiikasta en itsekään ole aina aivan varma. Vuodessa kirjoja kertyy noin sata, mikä tarkoittaa kymmeniä tuhansia sivuja tekstiä, ajatuksia ja tarinoita. Mutta jos olen täysin rehellinen, suurimmasta osasta ei jää mieleen yhtään mitään. Runsaimmassakin lukemisessa on jotain hiljaisen surullista. Tulos on hämmentävän vähäinen suhteessa käytettyyn aikaan. Kirjan luettuaan olo tuntuu kirkkaalta ehkä muutaman päivän, minkä jälkeen ymmärrys alkaa liukua pois. Jäljelle jää vain vaimentunut tunne siitä, että tiesi kerran jostakin jotakin hyödyllistä. Vuosien uutterasta lukemisesta ei rakennu mielen sisäistä tietokirjastoa. Käteen jää vain pieni kourallinen toimintamalleja – ne harvat jyvät, jotka todella muuttavat sitä, miten toimii tavallisena perjantai-iltapäivänä. Tämä ei kuitenkaan ole syy vähentää lukemista, vaan muutta...

  Kodin karsintaprojekti: 4 viikkoa kohti väljempää arkea (Versio 1.2) Erimuotoinen epäjärjestys ja pikkuhiljaa kertynyt tavaramäärä on painanut mieltä jo pitkään. Lopullisen sysäyksen antoivat TV-uutiset , joissa käsiteltiin monelle tuttua ilmiötä: tavaraa kertyy vuosien varrella liikaa, ja jossain vaiheessa se alkaa viedä tilaa paitsi kaapeista, myös ajatuksista. Kun nurkat täyttyvät varmuuden vuoksi säästetyistä esineistä, vanhoista laitteista ja lehtipinoista, ympäristö alkaa tuntua raskaalta. Aina voi selitellä raivaavansa ”sitten kun on aikaa”. Totuus kuitenkin on, aikaa ei löydy, ellei sitä ota . Kun katse pysähtyi täysiin pintoihin ja tursuaviin kaappeihin, on aika tunnustaa tosiasiat: teoria raivaamisesta on helppoa, mutta käytäntö vaatii konkreettisen päätöksen, selkeän raamin ja sopivan kokoiset askeleet. Päätin muuttaa epämääräisen ”pitäisi raivata” -ajatuksen neljän viikon projektiksi. Tavoitteena ei ole oppikirjamainen minimalistisuus, vaan enemmän ilmaa, selkeyttä...

    18. syyskuuta

   Kielen kanssa elämä on kuusikko Päätin ryhtyä kielenvääntäjäksi, sillä ajattelin alan olevan mahtava tilaisuus rikastua. Ja kuka pystyisi vastustamaan ajatusta: oma henki on kullankallis, mutta kissalla on niitä yhdeksän, joten kultaakin kissoilla riittää! Otin siis kaksi kissaa toimistoapulaiseksi ja ryhdyin työhön täynnä intoa. Toimistoni ikkunasta avautui kaunis luontonäkymä, jossa siinti tiheä kuusi palaa – enkä vieläkään tiedä, oliko siellä kuusi puuta tulessa vai palaamassa kotiin. Eikä työ alkanut oppikirjamaisesti. Ensimmäinen toimeksiantoni oli vääntää maatalousraportti. Tekstissä luki napakasti: lehmä ammuu – mutta minä ammun sen. Siinä vaiheessa tajusin, että suomen kielen verbit ovat vaarallisempia kuin aseet. Seuraavaksi tekstiin lipui biologinen mysteeri. Raportissa kysyttiin, millainen kala on Han-kala, johon kirjoitin vastaukseksi tietysti, että se on se on vierslaji, josta ei pääse eroon kirveelläkään. Tämän jälkeen päätin pitää lounastauon ja lähdin kei...

Maton avaaminen vuonna 2026 Jooga palasi vähän yllättäen mieleeni, kun eräs kotihoitaja käynniltä lähtiessään teki namaste-eleen. Minun tapani on ollut suorittaa aamuisin lyhyt joogatuokio, jonka otan nyt takaisin kesätauon jälkeen.  Joogamatto on ollut matkassa mukana viisi vuosikymmentä — aina siitä syksystä 1975 lähtien, kun osallistuin ensimmäiselle joogakurssille Turussa. Vuodet ovat vaihtuneet ja harjoituksen rytmi elänyt, mutta matto on pysynyt tietynlaisena kiintopisteenä, tuttuna ja vakaana alustana. Se on hiljainen kutsu pysähtymiseen, joka ei vanhene eikä katoa, vaikka arki välillä kuljettaisikin muihin suuntiin. Tänä vuonna matto on saanut levätä rullalla ehkä hivenen liian pitkään. Laiskuus tai arjen muut asiat ovat hiipineet väliin, mutta joogassa hienointa on se, ettei se kanna kaunaa tauoista. Se ei vaadi suorituksia, sarjataulukoita tai entisten aikojen joustavuuden tavoittelua. Tärkeintä ei ole se, kuinka syvälle taivutukseen keho tänään taipuu, vaan se, että as...

   1 7. syyskuuta Kaukana Etäisyyttä voidaan mitata kilometreinä, muistoina tai perspektiivinä. Valokuva, joka välittää kaukaisuuden tunteen, tässä se on maisema.

  Syysretki hyllyjen välissä (ja vitriinin edessä) Syksy tekee tepposiaan aivojen logiikkakeskukselle. Sitä kuvittelee lähtevänsä vain hyötykävelylle tuulettamaan ajatuksiaan, mutta kummasti askeleet ohjautuvat paikkoihin, joissa on hyllyjä. Esimerkiksi kirjastoon. Astun sisään palauttaakseni "Varasta kuin taiteilija" kirjan. Olen vailla minkäänlaista lainaussuunnitelmaa. En etsi mitään tiettyä romaania, enkä ole päättänyt hakea tietokirjaa. Olen vain kuljeskelija. Sitten se tapahtuu: kirjankansi kaappaa iltapäivän valonsäteen uutuuspöydän kulmalla. Aivot eivät ehdi edes mukaan, kun käsi jo kurkottaa. Sormenpäät tavoittavat kovan kannen. Nosto, käännös, takakansi. Mieli alkaa välittömästi rakentaa siltaa: tämä teoshan saattaisi antaa aivan uutta kulmaa syksyn kuvapohdinnoille . Naks. Valinta on tehty. Kirja kainaloon, viivakoodi lukijaan, piippaus ja opus laukkuun. Ilmainen heräte lainaus, nolla euroa, täysi löytämisen riemu. Mutta auta armias, jos saman reaktioketjun pää...

se vaatii uuden päivityksen  Nykyajan ehdoton perussääntö kuuluu: taaksepäin ei katsota. Kun pöytäkirja on kerran tarkastettu, valitusaika umpeutunut tai takki ripustettu naulakkoon, asia on kiveen hakattu. Jälkipeli on suorastaan sosiaalinen rikos. Jos kehtaat kokouksessa päätöksen jälkeen vinkata, että »hetkinen, entä jos sittenkin...», leijuva paheksunta on käsin kosketeltavaa. Olet välittömästi kehityksen jarru, prosessin sabotoija ja yleinen ilonpilaaja. Uudelleenarvioinnille on nollatoleranssi. Maailma kiitää eteenpäin sellaista digivauhtia, ettei menopeliin ole edes asennettu peruutuspeiliä. Mielenmuutoksille ei ole tilaa. Jos vanha työkalu päätettiin myydä, se myytiin, vaikka seuraavana päivänä tulisi katumapäälle. Eilistä mielipidettä on turha yrittää perua: kanta oli voimassa tasan klo 16.00 asti, minkä jälkeen se sementoitui historialliseksi faktaksi, jota ei korjata. Myös teknologia tukee tätä uutta maailmanjärjestystä. Laitteet ja ohjelmistot päivittyvät öisin vähän...

16. syyskuuta oman pihan  maku Käytin 4 f-lukua, jotta syväterävyysalue olisi riittävä. Halusin tarkentaa vain omenaan. Käytä lähikuvausasetusta. Se auttaa tarkentamaan pelkästään kohteeseen. Käyttämällä pientä syväterävyysaluetta voit myös luoda taustalle bokeh-efektejä. Keskityin tänään oman pihaomenien makuihin!

 Aamulla makuuhuoneen ovi oli avoinna muutaman sentin. Tästä kapeasta raosta ei kulje valo, vaan ilmanpaineen muutos – hiljainen, viileä virtaus, joka kertoilee syyskuun puolivälin ja viileämpien päivien saapumisesta. Käsi hakeutuu painopeiton reunaan. Huoneen ilma tuntuu hengittäessä erilaiselta kuin vielä viikko sitten: kirkkaalta, raikkaalta ja lähes kylmältä. Lämpö on vetäytynyt talossa syvemmälle ytimeen, ja nurkat ovat luovuttaneet kesän viimeiset rippeet. Aamuaskel kynnyksen yli pysäyttää. Lattialaudatkin ovat viilenneet yön aikana, ja paljas jalka hakeutuu vaistomaisesti vaimon kutomaan villasukkaan. Kahvinkeitin porisee, ja höyryävä kahvimuki kämmenten välissä tuo käsiin tutun lämmön. Ikkunan takana syysaamun matala valo leikkaa pihan poikki pitkinä, terävinä varjoina. Tuo nurmikko: pitkäksi se on noussut, se pitää ainakin kerran leikata ennen pakkasia. Syyskuu ei pyydä anteeksi tuloaan – se vain raivaa tilaa kirkkaammalle ajatukselle. syys-kuun vii-le-ys   pu-jo-te-t...

Kävimme aamulla vaimoni kanssa muistihoitajan vastaanotolla. Edellisestä käynnistä on jo vuosi, ja tapaamisen tarkoituksena on kartoittaa etenevän muistisairauden tilannettta. Nämä käynnit ovat aina molemminpuolista kuuntelemista, havainnointia ja ajatusten vaihtoa. Omaishoitajana koen saavani niistä valtavasti tukea ja hyötyä. Kuunteleminen ei ole vain tiedon vastaanottamista tai oman puhevuoron odottamista. Se on yksi askel prosessissa, jossa tieto muuttuu ymmärrykseksi ja sulautuu osaksi omaa sisintä. Kuuntelusta sisäistämiseen Pelkkä kuuleminen tuo tiedon luoksemme, mutta ilman jatkotyöstöä se jää pinnalliseksi. Todellinen oivallus syntyy vasta pohdinnasta ja itsetutkiskelusta: Vastaanottaminen: Kuunteleminen avaa oven uudelle tiedolle ja kokemuksille. Pohdinta: Saatua tietoa peilataan arkeen. Vain pysähtyminen ja asioiden kyseenalaistaminen muuttavat tiedon ymmärrykseksi, joka vapauttaa epäilyksistä. Sisäistäminen: Arvojen ja henkisen etsinnän äärellä kuultu asia juurtuu osaksi...

   1 5. syyskuuta Mutkan ympäri Mutkan takana koittaa se hiljainen hetki, jolloin polku katoaa näkyvistä ja mahdollisuus ottaa sen paikan. Se on pehmeä mutka, jossa tuttu antaa tilaa sille, mitä seuraavaksi tapahtuu – muistutus siitä, että elämän parhaat muutokset tapahtuvat usein juuri sen takana, mitä voimme nähdä. Astu sitä kohti  rohkeudella. Jotain uutta odottaa.     

Kirjaston kierrätyshyllystä napattu M. A. Nummisen Helsinkiin jäi käteeni vähän vahingossa — kuin kivi taskuun, jota ei heti raaski heittää pois. Teoksen päähenkilö Juho Niityn 1960‑luvun alku on minulle vieras maailma: hänen kaupunkinsa kolisee ja sen kulmat ovat teräviä. Minä taas olin Satakunnan maalaispoika, joka päätti kansalaiskoulun ja katseli tulevaisuutta kuin sumuista peltoa: vailla suuntaa, mutta täynnä hiljaista odotusta. Vieraus tökkää sopivasti — niin että sitä huomaa oman elämänsä rajat ja ne monet polut, jotka jäivät aikanaan kulkematta. Ehkä siksi pidän kirjan mukana vielä huomennakin. Se kertoo minulle vieraasta kaupungista ja maailmasta, jota en tunne, mutta se avaa oven ajatusmaailmaan, joka on kiinnostava. Juuri se  tuntuu nyt tärkeältä.  Ehkä en lue kirjaa kokonaan, mutta tutustun siihen, ennen kuin joskus vien sen takaisin kiertoon.

    14. syyskuuta Valo paljastaa kauneuden Valo paljastaa kauneutta sekä odotetuilla että odottamattomilla tavoilla; Kiinnitä huomiota siihen, miten valo kiinnittää katseen yksityiskohtiin, jotka muuten saattaisivat jäädä huomaamatta, kuten puiden läpi siivilöityviin auringonsäteisiin, veden kimalteleviin kohokohtiin. 

   Pitäisikö kansalle pitäisi antaa porttikielto äänestyskoppeihin Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa on jälleen saavutettu se perinteinen piste, jossa parketin hiotuin tekniikka ja tuomariston tiukat pisteet kohtaavat voittamattoman vastustajan: suomalaisen kotikatsomon sympatian. Joka syksy sama näytelmä toistuu. Tuomarit nyrpistävät nokkaansa, vilauttavat nelosia ja puhuvat lantion linjauksista, mutta kotisohvilla painetaan luuria punaisena. Sillä miksi kukaan haluaisi katsoa täydellistä valssia, kun tarjolla on aitoa dramaattista selviytymistaistelua? Paneudutaan hetkeksi Janin tapaukseen. Jani ei kenties liiku parketilla kuin höyhen tuulessa – hänen tanssinsa tuo paikoitellen mieleen ennemminkin raskaammalla kalustolla tehdyn taskuparkkeerauksen. Mutta Janilla on valtti, jota tuomarien pisteasteikko ei tavoita: hän on hauska! Hän yrittää niin että paita kastuu, ja ennen kaikkea hän näyttää siltä, miltä kuka tahansa meistä näyttäisi jouduttuaan kimaltavassa trikoossa milj...

Sitä sanotaan elämänlangaksi. Kasvitieteilijä tuntee sen karhunkiertona, ja pihanhoitaja pitää sitä usein kiusankappaleena. Se on sitkeä köynnös, joka kiertyy vadelmapensaaseen, kiipeää aitaverkolle ja valtaa alaa heti, kun katseensa kääntää. Mutta katsopa sitä sateen jälkeen. Kasvi ei pyydä anteeksi olemassaoloaan. Sateen jäljiltä sen valkoiset kukat ovat kallellaan, lehdillä kimaltavat vesipisarat ja vihreys on syvää. Ei se ole kukkakaupan herkkä erikoisuus, vaan sitkeä luonnonkasvi, joka kiipeää harmaata aitaa pitkin tai missä vain, se  kukkii säässä kuin säässä. Tämä näky tarjoaa hienon muistutuksen: Linssin läpi: Kauneus ei vaadi aina kirkasta auringonpaistetta. Märkä lehti ja pisara sen kulmalla voivat kertoa tarinan, joka ohittaisi katseen kuivalla säällä. Sulkakynän kärjestä: Suuret oivallukset syntyvät usein pienistä asioista. Arkinen ja epätäydellinen kasvi pientareella voi herättää syvempiä ajatuksia kuin valmis kukkaistutus. Kauneutta ei tarvitse aina järjestää. Josku...

 Meille suomalaisille syksy tulee aina jonkinlaisen hallinnollisen päätöksen muodossa: kalenteri lähestyy syyskuun puoliväliä, sähköpostiin napsahtaa arjen muistutus ja villasukat etsitään henkisesti esiin. Talon lämmitystä aloitellaan. Luonto taas ei paljoa kalentereista perusta. Ruska ei suinkaan kurvaa paikalle näyttävällä yhteislähdöllä, jossa joku puhaltaa pilliin ja koko metsä vetää sekunnissa niskaansa värikkäät ulkoiluvaatteet. Ei, syksy hiipii töihin kuten se tuttu toimistotyöntekijä, joka aloittaa alustavan loma suunnittelun jo toukokuussa. Otetaanpa esimerkkitapaus keskeltä syvintä vihreää: katson koivua, joka porskuttaa menemäisillään vielä täydessä kesäterässä, kunnes huomaan miten yksi ainoa lehti ojanpuoleisella oksalla glindaa kirkkaan keltaisena kuin väärään aikaan syttynyt huomiovalo. Se on koivunlehtien hätähousu, joka on päättänyt vetäytyä syksyyn vähän ennen muita ja ilmoittaa siitä nyt koko maailmalle.  Luonto kokeilee syksyä ensin varovasti varpaallaan....

    13. syyskuuta polku

– eli miten päivän voi optimoida Olen tekemässä päätöstä. Pysähtyminen, fiilistely ja turha ihmettely loppuvat. Elämme vuotta 2026, eikä kenelläkään pitäisi olla aikaa jäädä katselemaan pilviä tai pohtimaan maailmanmenoa. Kaikki on käytettävä hyödyksi, optimoitava ja mitattava. Paras ihmisen keskustelukumppani – se joka ei väitä vastaan – on... arvaa mikä? Aloita uusi, hypertehokas aikakausi heti aamukahvista. Ennen saatoin katsella ikkunasta ulos ja odotella kahvin tippumista. Mitä ajanhukkaa! Nyt juon pikakahvin haaleaan veteen sekoitettuna suoraan mitasta. Säästö: 4 minuuttia ja 12 sekuntia. Ensimmäinen voitto on tehty ennen kello seitsemää. Toinen uudistus koskee liikkumista. Aiemmin oli tapana vaeltaa "muuten vain" ja katsella maisemia. Ei enää. Kävely ilman sykemittarin hälytysrajaa ja tarkan reittiprofiilin noudattamista on tehotonta haahuilua. Jos joku kysyy, mitä näin matkan varrella, vastaan rehellisesti: asfalttia ja muutaman lehdettömän puun. Muulla ei ole väliä, ...