Miten voi lukea jopa 25 kirjaa vuodessa ja painaa opit mieleen Elämme aikakautta, jota määrittää loputon tekstien tulva. Selaamme lehti artikkeleita, poimimme otsikoita ja kahlaamme läpi sosiaalisen median syötteitä, mutta kuinka paljon tästä kaikesta todella jää osaksi ajatteluamme? Kun kirjapinon paino alkaa painaa yöpöydällä, ratkaisu ei ole lukunopeuden mekaaninen kasvattaminen, vaan suhteemme muuttaminen lukemiseen. Axel Casasin ajatuksiin pohjautuen voimme hahmottaa menetelmän, jolla vuodessa selätetään 25 kirjaa,  ei suorittaen, vaan ymmärtäen ja muistaen. 1. Esi lukemisen vapaus ja valikoiminen Monia meistä vaivaa periaatteellinen harha-ajatus siitä, että jokainen aloitettu kirja on luettava orjallisesti kannesta kanteen, sana sanalta. Tämä lähestymistapa on suuri este lukemisen ilolle ja tehokkuudelle. Casasin strategian ensimmäinen askel onkin pyhitetty esilukemiselle ja huolelliselle valikoinnille. Ennen kuin paneudumme tekstin syvyyksiin, kirja on otettava haltuu...

Lähiluonnon kultaa:  Ratkaisen Golden hour haasteen lähiluonnossa Kun valokuvaushaasteen aiheeksi paljastui Golden hour eli kultainen tunti, ensimmäinen ajatus vie usein suurille maisemille: järven selälle, jonka pintaa pitkin viimeiset säteet siltoja rakentavat, tai korkealle vuoren laelle, mistä aurinko näkyy esteettä horisontin taakse asti. Mutta haasteen ydin onkin usein siinä, miten nähdä valo silloin, kun olosuhteet eivät ole nämä. Oma piha on alavaa maastoa. Ilta-aurinko painuu täällä puiden ja rakennusten taakse varhain, jolloin suuri maisemakuva ei tule kyseeseen. Ratkaisu löytyi kuitenkin aivan läheltä, kävelymatkan päästä tontin rajalta: naapurin, keltaisena hehkuvasta laitumesta. Kesäkuun kynnyksellä aurinko viipyy pohjoisella taivaalla pitkään, ja matalat, pehmeät säteet tavoittavat tämän kedon vielä ilta 21 jälkeen. Näin lähdin rakentamaan haastetta pelkän maiseman sijaan valon ja yksityiskohtien liitoksi. Taktiikka: Vastavaloa, kun valo on vähissä ja matalalla, p...

Valokuvassa ei ole mitään mahtipontista. Ei aseteltua kohdetta, ei kiirettä, ei tarvetta todistaa mitään kenellekään. Siinä on vain iltapäivän valo, joka lankeaa pehmeästi ikkunasta huoneeseeni. Se osuu pöydän kulmalle, jossa lepää arkinen, jo tyhjentynyt kahvikuppi. Valon viistossa säteessä viipyilee ehkä muutama pölyhiukkanen, kuin nekin olisivat pysähtyneet kunnioittamaan hiljaisuutta. Ikkunan takana näkyy tuttu pihamaa,  kenties syreenin silmuileva oksa,  mutta kaikki siellä on pehmeästi epäterävää. Maailma ulkona on pelkkä tausta tälle yhdelle, paljaalle hetkelle. Kun tätä toukokuun lopun kuvaa katsoo vuosien päästä, silmä ei tavoita vain pöytää ja Tita-Mari kuppia. Mieli muistaa heti päivän lämmön ja sen, miten kevyeltä ja levolliselta hengitys silloin tuntui. Kameran kennolle tallentunut valo herää henkiin; se ei ole mitä tahansa valoa, vaan juuri se nimenomainen, kultainen ja hieman haikea säde, joka kertoi päivän kääntymisestä iltaan. Se on puhtaan olemassaolon muis...

  Mukilaukaus Tämä on kuukausittainen 365 haasteen Mug Shot -tapahtuma! Näytän tässä mukin tai onko se kuppi, jossa on aika erityinen muotoilu!  Lehmämukin olen saanut lahjaksi aikoja sitten, enkä minä edes muista kuka sen on minulle tuonut? Lipstikka

  -siirapin valmistus kotona  Kuusenkerkät ovat alkukesän upein villiyrtti, ja niistä keitetty kuusenkerkkäsiirappi on todellista metsän kultaa. Se sopi mainiosti lettujen päälle, jälkiruokiin, teen kaveriksi tai vaikkapa lahjaksi. Tässä on selkeä ja perinteinen ohje kuusenkerkkien keräämiseen ja siirapin valmistukseen.  1. Kerkkien kerääminen:  Muista jokaisenoikeudet  Tärkeä sääntö:  Kuusenkerkkien poimiminen  ei kuulu  jokaisenoikeuksiin. Tarvitset keräämiseen aina  maanomistajan luvan  .  ●  Valitse oikea aika:  Kerkät ovat parhaimmillaan keväällä  ja alkukesästä (touko-kesäkuussa), kun ne ovat vaaleanvihreitä, pehmeitä ja pituudeltaan noin 1–3 cm.  ●  Kerää säästeliäästi:  Älä koskaan rivi kaikkia kerkkiä  samasta puusta, äläkä ota kuusen ylintä latvus kerkkää, jotta puun kasvu ei häiriydy.  Kuusiaita on hyvä kerkkien lähde!  ●  Puhtaus:  Kerää kerkät puhtaalta paikalta, ka...

Kadota (Katoavaisuus) Hiekka valuu tiimalasissa hitaasti mutta varmasti, kuten aika, jolla on taipumus kadota. Aika on nyt, tässä hetkessä, ja seuraavassa se on jo poissa. Se on kuin pilven taakse katoava aurinko, kun päivät vaihtuvat yksi toisensa jälkeen. Kuin muistin heiketessä – kaikki tärkeä voi unohtua. Kaikki tuntuu katoavan koko ajan. Kukkakin kuihtuu ilman kastelua. Mikä ei voisi kadota? Sitä minä mietin, enkä todellakaan tiedä, sillä kaikki on katoavaista.

Etsi Kuva kulma Kuvakulma sanelee kameran suhteellisen sijainnin kohteeseen nähden. Kuvakulmalla voi ohjata tarinaa, herättää tunteita ja syventää kerrontaa. Yleisiä kuvakulmia ovat: Matala kulma –Kamera on kohteen silmänrajan alapuolella, katsoen ylöspäin. Tämä antaa kohteelle voimaa ja vaikuttavuutta. Luontokuvassa tätä käytetään esimerkiksi silloin, kun eläimelle halutaan luoda vahva läsnäolon ja hallitsevuuden vaikutelma. Se toimii erinomaisesti myös luonnonkukkien ja kukkamaljakon lähikuvissa. Korkea kulma –Kamera on kohteen yläpuolella, mikä voi saada kohteet näyttämään pienemmiltä, haavoittuvammilta tai viattomilta. Maisemakuvauksessa korkea paikka puolestaan korostaa näkymän laajuutta ja tilan avaruutta. Silmien taso –Kamera on samalla korkeudella kuin kohteen silmät (tai kasvin/pienen kohteen keskipiste). Tämä on neutraali ja realistinen perspektiivi, joka luo välittömän, tasavertaisen yhteyden ja sopii erityisesti muotokuviin. Lintuperspektiivi ...

  Arkea ja byrokratiaa omaishoitajana Omaishoitajuus on samaan aikaan äärimmäisen mielenkiintoista, palkitsevaa ja haastavaa toimintaa. Ennen kaikkea se on sitovaa – vaimoni omaishoitajana olen kiinni tässä työssä käytännössä vuorokauden ympäri, 24/7. Arjen pyörittämisen tukena meillä käy tällä hetkellä kotihoitaja aamuisin ja iltaisin. Aamun käynnille on varattu kello 8:15–9:30 välinen aikaikkuna. Se on toisinaan hieman pitkä aika odotella, sillä vaimon biologinen kello herää usein kotihoitoa aikaisemmin. Niinpä minä teen tarvittavat aamutoimet jo valmiiksi ennen hoitajan tuloa. Joskus tuntuukin, että kotihoitajan suurin ja tärkein tehtävä aamuisin onkin vain toivottaa meille hyvää huomenta ja mukavaa päivänjatkoa – mutta sekin ihmiskohtaaminen on arvokas. Viikkoja kestänyt vaippasoppa selvisi vihdoin Käytännön asioissa riittää opettelemista, ja välillä tieto kulkee kankeasti. Minulle kerrottiin alun perin, että vaimoni tarvitsemat vaipat kuuluvat kotihoidon palveluun. Kun vaippoj...

  – eli miten filtteri kohtaa minimalistin Olen aina ollut sitä mieltä, että huolella sommiteltu valokuva on kuin hitaasti kypsynyt tankaruno: jokaisella elementillä on paikkansa, ja kaikki ylimääräinen karsitaan pois, kunnes jäljelle jää vain olennainen. Siksi ajatuskin ”räpsäisystä” saa sulkakynäni takeltelemaan ja kamerani sulkimen värähtämään tuskaisesti. Ja kaikkein huolimattomin räpsy – tuo nykyajan vitsaus, jota kutsutaan selfieksi, on tähän asti pysynyt visusti poissa kamerani edestä. Omakuvien välttely ei ole ollut vaikeaa; onhan maailma täynnä kiinnostavampia kohteita, kuten kevään ensimmäisiä kurjenpolvia, valon leikkiä keittiön mikro vihreissä mungpavun iduissa tai Laajavuoren hiljaisia polkuja. Mutta sitten eteen osui artikkeli, jonka otsikko lupasi omaisuutta vastaavaa loistoa vain neljällä valmiilla AI-komennolla (niin sanotulla promptilla), sadan epäonnistumisen jälkeen. Teksti käsitteli tekoäly kuvien luomista ja sitä, miten tarkat reunaehdot muuttavat suttuiset ka...

Rentoutumisen jalo taito – ja vähän hauista kaupan päälle! Miten minä oikein rentoudun? Päivän 365 Picture Today -haaste kutsuu kurkistamaan verhon taakse ja paljastamaan, mitä juuri nyt puuhaan. Se on tilaisuus esitellä elämän monia sävyjä: meneillään olevia projekteja, uusia ideoita tai niitä konsteja, joilla mieli tasoitetaan. No, tänään minä "rentoudun" tyylillä, joka nostaa hien pintaan! Työn alla on nimittäin nurmikonleikkuu, ja välineenä luottopeli: Fiskarsin lihasvoimalla toimiva kelaruohonleikkuri. Ei naapureita häiritsevää pärinää, ei ekologista omatuntoa kolkuttelevaa bensankatkua, vain luonnonläheistä suhinaa ja täydellistä hyötyliikuntaa. Ja uskokaa tai älkää, kun vihreä matto on sateesta märkä ja pääsee kasvamaan tarpeeksi pitkäksi, tämän pelin työntäminen vaatii sellaista rehtiä, miehistä ruutia ranteeseen, että kuntosalit jäävät kakkoseksi!

yön hiljainen vieras Silloin se tapahtuu, tasan kolmelta tai vähän yli. Talo on hiljaa, Tuomiojärvi nukkuu ja maailma on pysähtynyt. Minä kuitenkin herään. En naapurin kolisteluun, vaan siihen, että biologinen kelloni päättää aloittaa aamunsa juuri nyt. Joskus sitä säikähtää: Mutta kyseessä ei ole häiriötila, vaan ihmisyyden erikoinen oikku, joka herättää juuri silloin, kun unisykli luonnostaan kevenee ja kehon lämpötila alkaa nousta. Miksi keho haluaa ylös? Aamuyöstä keho alkaa erittää, luonnollista herätys hormonia. Se on meidän sisäinen sytyttimemme, joka reagoi herkästi kaikkeen. Jos mieli käy kierroksilla, verensokeri heilahtaa tai vierellä nukkuva vaimo on levoton, tämä hormonipiikki muuttuu välittömäksi herätys käskyksi. Valpas keho ilmoittaa olevansa valmis uuteen päivään ja omaishoitajan askareisiin, vaikka ulkona on vielä täysi pimeys. Sängyssä pyöriminen on historiaa Ennen jäin sängyn pohjalle laskemaan tunteja puuronkeittoon. Se on varma keino nostaa syke kattoon ja karkott...

Moni meistä on varmasti seissyt kaupan kylmäkaapilla, tuijottanut tuota vaaleanharmaan punaista makkarapötköä ja pohtinut syntyjä syviä. Erityisesti meillä arjen pyörittäjillä ja pikaruuan, siis sen oikean ja ravitsevan pikaruuan ystäviä siskonmakkara on vakiovieras. Se on mutkaton kaveri: Otan sakset käteen, kuori poikki ja palleroita suoraan keittoliemeen. Proteiinit talteen ilman turhaa tiskiä tai rasvan loisketta, ja omaishoitajan sekä vaimon maha kiittää. Mutta se nimi. Se on vaivannut minua. Kuka on tämä mystinen “Sisko”, joka on antanut nimensä suomalaisten rakastamalle keittomakkaralle? Onko kyseessä kenties joku historian hämärään unohdettu keittäjä matriarkka, Anni-tädin ja Hanna-tädin sukulainen, joka päätti kääriä hihat ja ryhtyä makkaramestariksi? Totuus on tarua ihmeellisempi – ja huomattavasti kansainvälisempi. Kyseessä on Googlen mukaan nimittäin vuosisatojen mittainen, kielirajojen yli kulkenut rikkinäinen puhelin, jossa suomalainen suu on vääntänyt hienostuneen euroop...

Pelko 365 Picture Today, Pelko on kuvahaasteen avainsana. Vaikka pelkoja on monenlaisia, useimmat niistä eivät onneksi koskaan toteudu. Omien pelkojeni keskiössä ovat omaishoitajuuteen liittyvät vastuut. Vaimon muistisairaus on vienyt häneltä monia kykyjä, joista yksi pelottavimmista on tasapainoaistin heikkeneminen. Hän kaatuu helposti ja ennalta-arvaamattomasti, takana on kaksi sairaalahoitoa vaatinutta tapaturmaa. Elän pelossa seuraavasta kerrasta, sillä omaishoitajuus on itsessään hyvin raskasta.

Törmäsin tuossa eilen erääseen artikkeliin, jossa julistettiin isolla otsikolla: "Lopeta kirjojen ostaminen! Tee näin ensin ja säästä rahaa." Kirjoitus patisti ihmisiä järkevyyteen, eli  siihen, ettei kotiin kannata haalia pinoittain uusia opuksia, jotka jäävät vain pölyttymään ja odottamaan sitä myyttistä "sitten kun minulla on aikaa" -hetkeä. Lukiessani tuota tekstiä totesin itsekseni. Järkevyyttä todellakin tarvitaan, ja tulin siihen tulokseen, että olen tainnut olla asiassa aikani edellä. Olen nimittäin jo hyvän aikaa sitten sulkenut kukkaroni nyörit kirjakauppojen uutuushyllyjen edessä. Tässä iässä sitä oppii kummasti arvostamaan elämässä keveyttä, ja tämä koskee myös olohuoneen sisustusta. Ei ole mitään mieltä katsella, kuinka kirjahyllyn lastulevy notkuu mutkalla kuin vanhan miehen selkä huonona päivänä. Minun ratkaisuni tähän maailmanlaajuiseen kirja pulmaan on ollut yksinkertainen: kirjaston ilmaishylly. Se on suorastaan nerokas keksintö, ja täällä Palokass...

  Teema: Jalat/vartalo Kuvittele itsesi kokonaisuutena. Mistä tässä neljännesvuosittaisessa ”Minä kokonaisuudessaan” -valokuvahaasteessa oikein on kyse? Kyseessä on muotokuva, joka rakentuu alusta alkaen yksi kuva kerrallaan. Joka vuosineljännes kuvataan eri osa itsestä, ja vuoden lopussa nämä neljä kuvaa yhdistetään joko päällekkäin pinottuna tai kollaasiksi järjestettynä, jolloin ne muodostavat yhden yhtenäisen muotokuvan. Vaakasuuntainen kuvaaminen helpottaa kuvien pinoamista myöhemmin. Ajattele tätä osittain omakuvana ja osittain aikakapselina: neljän hetken tallentamisena vuoden varrelta ja niiden muuttamisena ”Kokonaisvaltaiseksi minäksi” – eräänlaiseksi mosaiikiksi! *** Se ei vain sovi minun pirtaani, vaikka ajatuksen sinänsä hyväksyn. Minä en kuvaa itseäni, vaan valitsen kohteeksi 40 vuotta sitten pihaan istuttamani taalainmaankoivun. Ei minulla ole siitä helmikuussa otettua kuvaa, mutta otin tyvikuvan tänään. Esitän sen mustavalkokuvana. Toinen kuva toimii vartalona, jo...

  kuvan takana olevat kasvot Blogini äärellä käy vierailemassa ihmisiä, mutta usein mietin: lukevatko he tarinoitani, vai pysähtyvätkö he vain hetkeksi kuvien kohdalle? Kommentteja tulee säästeliäästi, ja myönnän –kaipaan niitä. Jokaisen nimimerkin tai anonyymin kommentin takana on ihminen, ja tällaisessa digitaalisessa maailmassa se inhimillinen kontakti on se, mikä antaa kirjoittamiselle merkityksen. Bloggaaminen ja minimalistinen valokuvaus ovat intohimojani. Teen tätä vaikka lukijoita ei olisi, mutta silti huomaan oman ristiriitaisuuteni: itsekin selailen toisten blogeja usein vain "hissukseen". Annan kommentin harvoin. Miksi? Ehkä ajattelemme, ettei sanottavaa ole, tai se ei ole tarpeeksi arvokasta tai että se on vain yksi lisä muiden joukossa. Olen kuitenkin päättänyt muuttaa toimintatapaani. Aion kommentoida useammin, jos teksti tai kuva herättää joitakin ajatuksia. Vaikka se tuntuisi minusta pieneltä eleeltä, tiedän nyt, että se voi olla kirjoittajalle päivän kohokoht...

  HAVAINTOJA: Kyllä vanha kansa tiesi, mistä puhui: "Jos ei heilaa helluntaina, niin ei koko kesänä." Meillä tuo heila on onneksi vakiinnuttanut paikkansa jo reilun puolen vuosisadan ajan, joten helluntaina voi keskittyä olennaiseen – nimittäin aamukahviin ja arjen pieniin - suuriin havaintoihin. Kaikki alkoi oikeastaan helluntain kuvaus haasteesta, jonka teemaksi oli annettu niinkin mahtipontinen sana kuin rauha . Rupea sitä sitten pureskelemaan kaikessa rauhassa. Mieli vaelsi suomalaisesta Rauha-nimestä Tolstoin paksuun sotaan ja rauhaan, maailman poliittisista pyörteistä aina presidenttien Nobel-haaveisiin. Mutta tarvitseeko kuvan aina kantaa koko maailman taakkaa? Ei tarvitse. Joskus suurin rauha löytyy siitä, kun katsoo tarpeeksi läheltä. Tänä sunnuntaiaamuna valo siivilöityy ikkunasta juuri oikeassa kulmassa. Se ei kysele suuria, vaan laskeutui suoraan lattiaan. Syntyy triptyykki, kolmen kuvan sarjakuva elämästä tässä ja nyt: Helluntain aamu kuumaa aamukahvia käsikäde...

  – Terveyden huomaamaton kulmakivi Kuitu on yksi vähiten arvostetuista mutta tärkeimmistä ravintoaineista optimaalisen terveyden kannalta. Vaikka monet meistä keskittyvät proteiineihin, hiilihydraatteihin ja rasvoihin, kuitu on avainasemassa useiden sairauksien ehkäisyssä ja yleisen hyvinvoinnin ylläpidossa. Kuidun tärkeimmät hyödyt: Ruoansulatuksen terveys: Kuitu pitää ruoansulatuksen käynnissä ja ehkäisee ummetusta. Lisäksi se ruokkii suoliston hyviä bakteereja, mikä vahvistaa immuunijärjestelmää. Painonhallinta: Kuitupitoinen ruoka pitää kylläisyyden tunteen yllä pidempään. Tämä auttaa välttämään turhaa napostelua ja helpottaa kalorien saannin hallintaa. Sairauksien ehkäisy: Riittävä kuidun saanti on linkitetty pienempään riskiin sairastua tyypin 2 diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin sekä tiettyihin syöpiin, kuten paksusuolen syöpään. Verensokerin tasapaino: Erityisesti liukoinen kuitu hidastaa sokerin imeytymistä, mikä estää verensokerin jyrkkiä piikkejä aterioiden ...

  Valokuvaus herättää kunnioitusta Minua innostaa syvästi katsellessani muiden ottamia valokuvia. Valokuvaajat ovat luovia ihmisiä, ja valokuvat inspiroivat minua joka päivä. Me kaikki tunnemme valokuvaajia, jotka inspiroivat meitä. Mikä heidän valokuvissaan tekee niistä mielenkiintoisen? Usein, kun katselen muiden ottamia kuvia, ajattelen, että ne ovat parhaita kuvia, joita olen nähnyt pitkään aikaan. Saatan inspiroitua ja minun on pakko yrittää, pystyisinkö vangitsemaan mitään lähellekään näkemiäni kuvia. En aina ole tyytyväinen tuloksiini. Voisiko tämä tulpaanikuva inspiroida Sinua tänään?

 – se avaa ikkunan omaishoitajan arkeen Luin hiljattain sosiaalitieteilijä Sarah Pinkin ajatuksia, joissa muistutettiin, ettei kamera ole pelkkä tekninen laite tai työkalu ulkopuolisen maailman tallentamiseen. Se on tutkimusväline, tapa olla läsnä, havainnoida, kokea ja ymmärtää elämää syvemmin. Tämä ajatus pysäytti minut pohtimaan omaa suhdettani valokuvaukseen. Minulle valokuvaus on ollut vuosikymmenten ajan henkireikä. Se on majakka, jonka valo pitää minut ankkuroituna tähän hetkeen. Erityisen merkitykselliseksi tämä kuvaamisen filosofia on muuttunut nyt, kun toimin vaimoni omaishoitajana. Vastuun kantaminen ja arjen pysähtyneisyys Kädet hänen kutoessaan, joissa yhdistyy paljon, se rytmi, joka kannattelee päiviä. Omaishoitajuus on tehtävä, johon kuuluu suuri vastuu, jatkuva huoli ja usein myös henkinen kuormitus. Päivät voivat toisinaan muuttua rutiinien täyttämäksi kehäksi, jossa omat ajatukset ja oma tila jäävät taka-alalle. Tässä vastuun ja huolen keskellä kamera on tapani ot...