Vuodenajan vaihtuminen tuo mukanaan oman, hieman haikean mutta levollisen rytmin. Kun valo muuttaa muotoaan ja iltoihin hiipii pimeä, katse kiinnittyy usein tarkemmin ympäristön pienen pieniin yksityiskohtiin. Niihin hetkiin, jotka muuten vilahtavat ohi. Viipyvä valo: Kesän viimeinen lämmin valo viipyy vielä hetken puun rungolla, varjot pitenevät polulla. Otan kameran, maailman pienet ihmeet — ja syksy saa tulla. Pudonneet lehdet mittaavat askelten tahtia, ilman kirkkaudessa. Jokainen kuvaksi kaapattu hetki jää lämmittämään talvea — se muistuu mieleen.

    – Havaintoja ajasta, tilasta ja katsomisen taidosta Nuorempana maailma oli täynnä etunojaa. Katse oli suuntautunut tulevaisuuteen, siihen mitä seuraavaksi tapahtuu, ja elämää leimasi tunne siitä, että suurin osa matkasta oli vasta edessäpäin. Valokuvaus oli silloin kohteiden tallentamista: maisemia, arkkitehtuuria, perheen virstanpylväitä ja matkakohteiden maamerkkejä. Etsin kuvattavia asioita ja kysyin tietämättäni aina saman kysymyksen: ”Mitä täällä on?” Kamera tallensi sitä, mikä oli pystytetty, rakennettu ja saavutettu. Jos penkillä ei istunut ketään, jatkoin kävelyä. Jos kohde oli tyhjä, se oli näkymätön. Vuosien myötä havainnoinnista on kuitenkin tullut tapa, jota ei tarvitse erikseen suorittaa. Se on hiipinyt arkeen ja omaan kotipihanäkymään. Kypsymisen myötä myös kysymys kameran takana on muuttunut. Enää en kysy, mitä täällä on, vaan: ”Mitä täällä tapahtui?” Tämä pieni ajatuksen siirtymä muutti kaiken. Lakkasin kuvaamasta vain sitä, mitä on, ja aloin tavoittaa ...

    24. elokuuta Ovella : Mitä sinun ovellasi on?

Se pysähtyy milloin haluaa ja liikkuu kuin aalto – joskus tyynen rauhallisesti, toisinaan voimalla pyyhkäisten. Mutta sitten se yhtäkkiä katoaa. Joka luuli luovuuden kulkevan suoraa linjaa, on erehtyi. Sen polku on mutkainen, ja se rakastaa leikkiä piilosta. Onnekkaana päivänä luovuus kuohuu kuin vuolas, koski. Silloin kaikki loksahtaa paikoilleen ja syntyy tyydyttävä valokuva – joskus vain yksi, toisinaan monta. Mutta sitten virta hyytyy, jopa jäätyy. Luovuus katoaa, ja kaikki tuntuu taas tylsältä ja mielenkiinto katosi. Peli ei kuitenkaan ole vielä ohi. Aina on toivoa. Kaikki alkaa pohdiskelusta: mieleen palaa lainattuja ideoita, jotka alkavatkin yhtäkkiä toimia. Ajatuksia, jotka hylkäsin kesken kaiken, ja oivalluksia, joista etäännyin. Ja sitten: vastaan tulee kaunis syksyn valo ja ruska-aika. Suora viiva liitetään selkeyteen ja järjestykseen. Mutta luulen, että juuri vinot linjat, pilviset hetket ja äkilliset valonpilkahdukset tekevät havainnoista mielenkiintoisia. Metsässa mutkitt...

  23. elokuuta Etäisyys Austin Kleonin “Varasta kuin taiteilija” on juuri sellainen kirja, johon tarttuu viideksi minuutiksi, mutta joka jää mieleen asumaan päiväkausiksi. Lainasin sen kirjastosta noin viisi vuotta sitten, ja nyt ajatus sen uudelleen lukemisesta putkahti jostain.  Kirjanen on pienen kokonsa puolesta nopea selailla läpi, mutta kun siihen syventyy, jokainen lause on tiivis elämänohje. Mitään täysin uutta ei tarvitse keksiä tyhjästä. – riittää, että uskaltaa poimia parhaat ideat ympäriltään, yhdistellä niitä rohkeasti ja suodattaa ne oman elämänsä ja kokemustensa läpi. Ehkä tärkein kirjan muistutus minulle juuri tänään on vapaus: valokuvaus ja kirjoittaminen eivät synny täydellisyydestä, vaan tekemisestä ja tarkasta havainnoinnista. Toisella lukukerralla ajatukset asettuvat eri paikkaan kuin vuosia sitten, sillä myös minä olen muuttunut. Austin Kleonin tiivistetty viisaus tekee hyvää – se raivaa turhan puristuksen pois ja jättää jäljelle luomisen ilon, kun välis...

 ”Ainoa taiteenlaji, jota aion opiskella, on sellainen, mistä voin varastaa” David Bowie Luovan varkaan synninpäästö David Bowie totesi aikoinaan opiskelevansa vain sellaisia taiteenlajeja, joista voi varastaa jotain omaansa. Siinä puhui mies, joka ymmärsi luovuuden syvimmän olemuksen: miksi tuhlata aikaa tyhjästä keksimiseen, kun maailma on jo valmiiksi täynnä ilmaista oppimateriaalia? Meille syötetään ajatusta ”puhtaasta omaperäisyydestä”. Pitäisi nyhjästä tyhjästä jotain täysin ennenkuulumatonta. Tuloksena on yleensä vain otsan rypistymistä ja tyhjän paperin kammoa. Oikeat mestarit tietävät paremmin. He eivät jää odottamaan muusan suudelmaa, vaan lähtevät liikkeelle taskut täynnä taltiointivälineitä. Pokct 2 Minulle se tarkoittaa sitä, että muistikirja ja kynä ovat taskussa aina. Nykyisin seurana kulkevat myös sanelin ja kamera – oli mukana sitten pikaiseen kaappaukseen sopiva puhelin, huomaamaton Pocket 2 tai painavampi Nikon-järkkäri. Eikä tässä ole kyse varusteurheilusta...

Miksi prosessin näyttäminen on tärkeää? Usein ajattelemme, että vasta hiottu lopputulos – valmis blogiteksti, kehyksiin nostettu valokuva tai viimeistä piirtoa myöten puleerattu käsityö – on näyttämisen arvoinen. Austin Kleonin teos Show Your Work! heittää tämän ajatuksen romukoppaan ja muistuttaa jostakin olennaisesta: kiinnostavinta ei aina ole se, mitä syntyi, vaan miten se tapahtui. Kun avaamme oven raolleen ja päästämme toiset kurkkaamaan keskeneräisiin luonnoksiin, matkasta tulee arvokkaampi kuin pelkästä päätepysäkistä. Kameran etsin ja muistikirjan reuna – rutiini ankkurina Päivittäinen kirjoittaminen ja valokuvaaminen eivät ole vain keinoja tuottaa sisältöä; ne ovat tapa elää läsnäollen maailmassa. Kameran etsimen läpi katsominen opettaa pysähtymään: kyse ei ole kalustosta tai täydellisestä valosta, vaan kyvystä havainnoida arkisia yksityiskohtia – valon leikkiä pöydän pinnalla, rapistuvaa maalia tai syksyn ensimmäistä maahan leijuvaa keltaista lehteä. Päivittäinen sanalline...

    22. elokuuta Mukavuus Lohtu voi olla verbi.  Vietämme paljon kesää rannalla istuen ja katsellen ympäröivää maailmaa. Pitkät keskustelut, paljon naurua ja yhdessäolo päivän päätteeksi on minulle suuri lohtu.  Keskustelemme menneestä päivästä, suunnitelmista ja yleisistä asioista.  

Periaate on armottoman yksinkertainen: roskaa sisään, roskaa ulos . Jos mielen täyttää pelkällä turhalla kohinalla ja valituksella, maailmalle ei jää mitään jakamisen arvoista. Mutta kun hakeutuu lahjakkaiden, oivaltavien ja innostuneiden ihmisten seuraan, koko peli muuttuu. Kaava kääntyy päälaelleen: kultaa sisään, kultaa ulos . tämä on perinteinen oppi Lapin kullanhuuhdonnassa. Inspiroiva seura ei tarkoita vain viisaita kirjoja tai akateemisia luentoja. Se tarkoittaa ihmisiä, joilla on aito palo johonkin asiaan. Tieto, hyvä vitsi, tuore näkökulma tai uusi tapa katsoa arkea tarttuu heistä huomaamatta. Kun ympärillä on kipinöiviä ajatuksia, oma mielikuvitus herää – aivan samalla tavalla kuin kaulaan ripustettu kamera pakottaa katsomaan maailmaa etsimen läpi ja näkemään jokaisessa hetkessä valmiin kuvasarjan. Lopulta olemme paljolti sellaisia kuin päätämme olla. Jos haluaa olla mielenkiintoinen, pitää uskaltaa tehdä mielenkiintoisia asioita ja tuoda mielelle uutta ravintoa. Siihen riitt...

onko se arjen pelastaja? Olen vasta kokeillut mikrossa valmistettavaa kuppikakkua, mutta tähän "helppoon" konseptiin on kyllä helppo ihastua. Ajatus siitä, että tuore leivonnainen valmistuu muutamassa minuutissa suoraan omassa lempimukissa, saattaa hyvinkin tehdä tästä uuden tavan arjessamme. Innostuksen myötä aloin pohtia konseptin rajoja: Eikö kuppikakun tarvitsekaan olla aina makea? Ei todellakaan! Kuppikakku muuntuu kätevästi suolaiseksi pikku ruoaksi. Taikinaan voi sekoittaa vaikkapa juustoraastetta, kinkkua, yrttejä, kasviksia tai mausteita, jolloin lopputuloksena on nopea "kuppisämpylä" tai lämmin suolainen muki-snack. Voiko taikinaan käyttää hiivaleipäjauhoja? Kyllä voi. Hiivaleipäjauhot tuovat leipään mukavaa rakennetta, kuitua ja ruokaisampaa makua. Mikro leivonnassa kohotusaineena käytetään leivinjauhetta (ei hiivaa), joten kuitupitoisemmatkin jauhot toimivat erinomaisesti. Entä taikinan sekoitus monitoimikoneella? Jos tekee mieli pyöräyttää kerralla ta...

     21. elokuuta kehote Tänään on tyhjä kangas, johon kaikki muut kehotteet ovat valmistaneet. Pidä silmäsi auki, sillä metsässä on monta ihmeellistä asiaa..!

HYVÄ KIRJA Lainasin kirjastosta ja luin pitkästä aikaa uudelleen Austin Kleonin pienen, mutta sitäkin viisaamman kirjan Varasta kuin taiteilija . Se on opas, joka riisuu luovuudesta turhat pyhimyksen sädekehät ja päästää tekijän pälkähästä. Kirjan pääviesti on virkistävän suora: mikään ei synny tyhjiössä, eikä yksikään idea ole täysin alkuperäinen. Meillä on usein taipumus kantaa harteillamme kohtuutonta taakkaa. Pitäisi luoda jotakin aivan uutta, jotakin sellaista, mitä kukaan muu ei ole koskaan aiemmin keksinyt, sanonut, kirjoittanut tai valokuvannut. Mutta luonto ja taide toimivat samalla tavalla – ne versovat aina jostakin vanhasta. Jokainen ajatus on yhdistelmä niistä asioista, joita olemme lukeneet, nähneet, havainnoineet, kuulleet ja kokeneet. Kleonin kirja muistuttaa, että hyvä taiteilija ei kopioi yhtä lähdettä sellaisenaan – se olisi pelkkää matkimista. Sen sijaan hän kerää vaikutteita kymmenistä eri suunnista, sulattaa ne omaan elämänkokemukseensa ja järjestää ne uudelleen....

Mikrokakku nopeasti kahvitauolle Kun iltapäivä yllätti. Kahvinkeitin jo porisee, mutta kaappi ammottaa tyhjyyttään. Ei pullan pullaa, ei keksin keksiä. Omaishoitajan arjessa nämä ovat niitä hetkiä, jolloin ei lähdetä kauppaan eikä aleta vaivaamaan hiivataikinaa – silloin sovelletaan. Päätin katsoa, mitä kaapista oikeasti löytyy: pari kananmunaa, tilkka vehnäjauhoja ja purkinpohja O'boy-kaakaota. Koska O'boyssa on jo valmiina sekä makeus että maitojauhe, leipominen menee helpoksi. Tästä ajatuksesta syntyi kahdelle hengelle sopiva makea leivonnainen, joka valmistui tismalleen siinä ajassa, kun suodatin valuttaa viimeiset kahvit pannuun. Pikainen O'boy-mukikakku (2 min mikrossa) Ainekset: 1 muna 4 rkl vehnäjauhoja 2–3 rkl O'boy-kaakaojauhetta (tuo mukanaan sokerin ja maidon!) ½ tl leivinjauhetta (tekee kakusta kuohkeamman) 3 rkl vettä tilkka öljyä tai sulatettua rasvaa Näin sen tein: Kuivat aineet sekoita kulhossa tai kahdessa suuressa mukissa. Lisää muna, rasva tilkka j...

  Väärinkäytön pelko ja hyvä tahto Maailmassa on tuskin ainuttakaan asiaa, jota ihminen ei saisi haitalliseksi tai vaaralliseksi, jos sille päälle sattuu. Viime aikoina on puhuttu paljon tekoälystä – ja ennen kaikkea sen uhista. Tekoälyä pelätään ja vältellään, ja sen uumoillaan turmelevan kaiken kouluesseistä ihmiskunnan tulevaisuuteen. Pelko on inhimillistä, mutta näkökulma on usein kapea. Jokainen työkalu on aina kaksiteräinen miekka. Kysymys ei ole koskaan itse välineestä, vaan kädestä, joka sitä pitelee. Tänään alkoi sorsastus. Metsästyshaulikko on tarkkuutta vaativa väline, jolla hankitaan ruokaa pöytään, mutta vääriin käsiin päätyessään se on hengenvaarallinen ase. Samalla tavalla taivaalla lentävä drone voi taltioida henkeäsalpaavia maisemia – tai muuttua sotatantereella tuhovaksi aseeksi. Haitallisuuteen ei tarvita edes ruutia tai elektroniikkaa, vaan pelkkä kynä ja valkoinen paperi riittävät. Kirjoitetulla sanalla on sivistetty kansoja ja lohdutettu yksinäisiä, mutta sama...

    20. elokuuta Lainata Annettu tarjous Tänään on se päivä, jolloin 365 Picture Today tarjoaa lainauksen, ja otan huomioon lainauksen sanat ottaessani kuvan.  Sitaatti on Henry David Thoreaun kirjoittama: "Kysymys ei ole siitä, mitä katsot, vaan siitä, mitä näet". Tämä pätee valokuvaukseen. Valokuvaus on ehdottomasti saanut minut näkemään kauneuden ja ihmeellisyyden lähes kaikessa! Kokeilin  wabi sabi -kuvaa. Primaver mukin rappeutumisen pienet yksityiskohdat ja nähdessäni sen korvan liimattuna kauniina. K auneutta on myös patinassa, kuluneessa posliinissa, parhaimmillaan arkipäiväisissä asioissa, jotka vain tapahtuvat elämässä.  

 Aamu alkoi klassisella kaavalla. Herätys viideltä, ja ikkunan takana tuuli juoruili sateisesta aamupäivästä. Ulkona leijui tiheä sumu – tuo ilmeinen sateen oppilas, joka ei vielä oikein osannut päättää, oliko se vettä, ilmaa vai pelkkää huonoa mieltä. Aamupostille lähtiessäni päätin luottaa optimismiin ja jättää sateenvarjon naulakkoon. Paha virhe. Sää oikuttelee aina silloin, kun ihminen yrittää pärjätä ilman varusteita. Juuri kun pääsin pihalle, taivas repesi. Kävi ilmi, että ukkospilvi putoaa maahan, kyllä pisara kerallaan, mutta ne kaikki päättivät tähdätä täsmälleen meidän pihaamme. Nyt, myöhemmin kotikeittiön ikkunan takana, olen enemmän kuin tyytyväinen saadessani olla kuivan katon alla vaimon vieressä. Hetkeä aiemmin pihalla muistutin enemmän uitettua koiraa kuin kameran kanssa liikkuvaa valokuvaajaa. Katselen ikkunalasiin pysähtyneitä vesipisaroita. Ne muodostavat lasille pieniä, kirkkaita linssejä, joista jokainen taivuttaa pihan tutun maiseman aivan uuteen, mikroskooppi...

  Eiffelin varjossa, Senaatintorin portailla – ja  Kamera nousee. Klik. Toinen turisti nostaa oman laitteensa. Klik. Kolmas, neljäs, sadas. Tuhannet digitaaliset kennot tallentavat täsmälleen saman kulman, saman raudan, saman taivaan rajan. Eiffel-torni seisoo paikallaan monumenttina kuin aina ennenkin, kärsivällisenä kuin maailman kuvatuin malli. Ihan samanlaista asettelu sirkusta näkee meillä kotimaassakin: Senaatintorin mukulakivillä sadat ihmiset peruuttavat kamera kourassa portaat mielessään, ja Jyväskylässä ihmiset kiipeävät Harjun portaita ylös etsien täydellistä sommitelmaa yli kaupungin, Neron portaiden kivet vilistävät jalkojen alla. Mutta järki käteen – tarvitaanko maailmaan todella vielä miljoonas täydellisesti keskitetty kuva samoista valkoisista pylväistä, Harjun vesitornin profiilista tai samasta Pariisin raudasta? Jos otat askeleen taaksepäin ja lasket kameran pois silmiltäsi, huomaat jotain paljon mielenkiintoisempaa. Ehkä nurmikolla Pariisissa makaa pikku...

19. elokuuta Täytä kehys Syksyn keltaiset ensilehdet laskeutuvat maahan.   Lähikuvassa erottuu kauniisti keltaisen tuomen lehden pinta ja sen vierellä kukoistava keltasauramo. Epätavallinen kuvakulma tuo esiin luonnon yksityiskohtien ainutlaatuisen kauneuden.

  18. elokuuta kävely Mustavalkoinen Iltapäivällä kävelyllä on jotain taianomaista. Se on aikaa olla ajatustensa ja luonnon parissa. Tänään käytetään mustavalkoista kuvaa. Minulle kuvan käsitteleminen mustavalkoisena korostaa entisestään ulkoisten häiriötekijöiden ja luonto ajan tärkeyttä. Minne sinä ja ajatuksesi vaellatte tänään?

 ja peiliin katsomista Kun kohtaa "herra tai rouva kaikkitietävän", ensimmäinen reaktio on usein vastata samalla mitalla. Silloin maltti on kuitenkin valttia. Suora väittely ja toisen mielipiteiden kumoaminen johtavat vain pattitilanteeseen ja umpikujaan. Viisaampaa on vastakkainasettelun sijaan kysyä täydentäviä kysymyksiä. Kaikkitietävät rakastavat kysymyksiin vastaamista, ja uteliaisuuden kautta toinen saattaa itsekin huomata ideansa sudenkuopat. Usein käy niin, että hän yhdistää sinun ajatuksesi omiinsa ja pitää lopputulosta omanaan. Sillä ei ole väliä – tärkeintä on, että asia edistyy. Minulle on käynyt monta kertaa niin, että ideani on lähtenyt liikkumaan jonkun toisen nimissä, ja olen poikkeuksetta antanut sen tapahtua. Asialla on kuitenkin toinenkin puoli. Kun pysähtyy miettimään, on rehellisyyden nimissä pakko myöntää, että se herra Kaikkitietävä voi joskus olla minä itse. Minullakin on vahvat mielipiteeni, ja saatan ajaa niitä läpi huomaamattani samalla varmuudell...

 (ja sen lopetus) Ihminen on kummallinen olento. Se käyttää huomattavan osan elämästään tavaroiden siirtämiseen paikasta A paikkaan B – ja sen jälkeen siihen, että se ihmettelee, missä se paikka B oikein onkaan? Eilen aloin kaivata tiettyä ruuvimeisseliä. Ei mitä tahansa meisseliä, vaan juuri sitä pientä, keltakahvaista, jonka pään muoto sopii täydellisesti siihen yhteen löystyneeseen kaapin saranaan. Tiedän tarkalleen, että se meisseli on olemassa. Se on jossakin. Mahdollisesti autotallissa, eteisen laatikossa sen takaosassa, auton ovilokerossa tai sitten samassa ulottuvuudessa kadonneiden sukkien kanssa. Lähdin liikkeelle päättäväisesti. Avasin laatikon, siirsin kynät, katsoin sanomalehtipinon alle. Sitähän sanotaan, että etsivä löytää, jos hakee. Ja minä kyllä löytäisin, jos jatkaisin. Hakuprosessissa on oma mekaniikkansa: ensimmäiset kymmenen minuuttia ovat järjestelmällistä etsintää, seuraavat kymmenen lievää ihmettelyä ja siitä eteenpäin se muuttuu jonkinlaiseksi ”arkeologiak...

saako näin kuvata? K ysymyksenasettelu muuttuu syvemmäksi: Mitä minä todella näen tässä hetkessä? Sääntöjen karsiutuminen ei ole kapinaa tai vakiintuneiden oppien halveksintaa. Se on pikemminkin tietoisuuden vaihe, jossa taito on imeytynyt osaksi lihasmuistia ja selkäydintä. Säännöt ovat kuin tukipyörät – ne pitävät pystyssä ensimmäisillä polkaisuilla, mutta nopeutta ja vapautta etsittäessä ne alkavat rajoittaa kääntymistä. Säännöistä omaan tapaan Kun sääntöjen noudattamisesta tulee itsetarkoitus, valokuvauksesta tulee mekaanista suorittamista. Sommitellaan "oppikirjan mukaan" kolmasosien risteyskohtaan, etsitään oppikirjasta johtavaa linjaa ja varmistetaan, ettei mitään odottamatonta leikkaudu kehyksen reunalta. Silloin kuva ei enää synny havainnosta. Katse etsii ympäristöstä vain niitä elementtejä, jotka täyttävät valmiin muotin. Todellisuus ja elävät hetket harvoin asettuvat siististi oppikirjan sarakkeisiin. Kun valokuvaaja kypsyy, kameran linssin läpi katsominen...