"Siksi valpas aina mieli..."


Auto-onnettomuus, on aina suuri inhimillinen tapahtuma. Se on sitä vaikka vauriot näyttäisivät vähäisiltä. Ihmiskeho ei kestä suuria rasituksia ja kaikella yllättävällä on vaikutusta myös ihmismieleen. Koemme vaimoni kanssa kokeneemme peräänajon seurauksena jotakin sellaista, jota ei voi toivoa kenenkään kokevan. Kehossa tuntuu, eivätkä unirytmit ole kohdallaan, mielentila ailahtelee poikkeavasti, ärsytyskynnys on alentunut. Vammojemme lopullinen laatu ei ole vielä selvillä.

Auto on ainakin romuna ja mieltä painaa myös millaisen korvauksen toisen osapuolen liikennevakuutus siitä lunastuksessa maksaa. Pelottaa sekin, jos vähänajetun auton käyttöarvo ja käypä arvo ovat kaukana toisistaan. Tuskin kukaan voi olla iloinen jos käy, kuten joissakin sijoituspapereissa on käynyt, että ”merenneito sukeltaa” syvyyksiin.

Paljon on positiivistäkin, sillä paljon pahemminkin olisi saattanut käydä, esimerkiksi automme olisi voinut ajautua vastaantulijoiden kaistalle, jolloin olisimme joutuneet useampien autojen töytäisemiksi, ja lisää syyttömiä olisi samassa sopassa.

Kommentit

Tapsu sanoi…
Aika yleistä on myös että ajetaan liian lähellä edellä olevaa autoa. Pitäisi aina tuumailla ajanko liian lähellä, ennätänkö pysähtymään jos edellä oleva äkkiä jarruttaisi!
16.1.10
Kissapelakuu sanoi…
Näinhän se on, vaikka itse olisi varovainen ja muistaisi pitää sen turvavälin... niin sehän onkin sitten yllyke takanatuleville. OHI on päästävä. Mutta ilman inhimillisiä erehdyksiä maailma olisi aika tasapaksua puurtamista.
Tämä on varmaan aika tuore juttu?
Kai kävitte lääkärissä näytillä?
Niskavammat peräänajoissa on aika todennäköisiä ja saattaa olla,että ne ilmenevät vasta pitemmän ajan kuluttua. Lekuriin!!!
16.1.10
aimarii sanoi…
Pahannäköistä jälkeä oli tullut. Katsoin aiemmatkin postauksesi. Toivottavasti ei tullut kenellekään vakavia vammoja.
16.1.10
Inkivääri sanoi…
Voi mikä tapaus, toivottavasti toivutte nopeasti ja kokonaan! Sehän tuolla liikenteessä on, vaikka olisit itse kuinka tarkka aina voi sattua jotain.
16.1.10
tanssiva harmaa pantteri sanoi…
Voi että! Kyllä siinä menee aikaa ennenkuin siitä pääsee yli - josko koskaan kokonaan. Onneksi teille ei ole käynyt pahemmin - vaikka auto menee kyllä lunastukseen.
16.1.10
tuulento sanoi…
On se onnettomuus aina vakava asia ja paljon sitä pitää pohtia. Mutta asioilla on tapana järjestyä. Ja onnen enkeli taisi olla mukana!
16.1.10
arleena sanoi…
Kolaritilanteessa ja etenkin sen jälkeen on parasta tuumailla, että kaikki meni onnellisesti - hengissä ollaan ja melkein kuntokin ennallaan.
17.1.10
villiturkki sanoi…
Fyysisten vammojen lisäksi kannattaa hoitaa myös henkiset vammat. Tilanne on kuitenkin ollut melko vakava ja hyvällä onnella on pahemmilta fyysisiltä vammoilta säästytty.
Paljon auttaa myös asiasta puhuminen / kirjoittaminen.
17.1.10
flora sanoi…
No, ajoin tässä alkutalvella kolarin, oma inhimillinen väärinarviointi.Sakot tuli ja bonukset meni,mutta ihmisille ei onneksi käynyt mitään.
17.1.10
Anu sanoi…
Hieno juttu, että selvisitte ilman vakavia vammoja.
28.1.10
Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tietoteos

Kuva
Paljon painavaa tietoa on näiden 8 kirjan kansien välissä. ”Fokus” sisältää yhteensä viisituhatta neljäsataa kaksikymmentä kolme sivua. En edes muista milloin viimeksi olen tähän kirjasarjaan koskenut. Tietokone, —google ja Wikipedia on muuttanut kaiken. Tietosanakirja on käynyt tarpeettomaksi, eikä sen tietoja ole päivitetty. Tämä sarja on vuodelta 1975, joten sen ikä on 1/3 vuosisadasta. Kirjoissa saattaa sittenkin olla viime vuosidadalta mielenkiintoista historiaa, joten kun asia nyt tuli esiin, päätän ottaa tämän jo unohtuneen tietolähteen tarkempaan tutkiskeluun. Ehkä tällä on vielä enemmän arvoa, kuin kierrätyspaperilla.
Read more »

Puolison kotiinpaluu sairaalasta on uuden alku

Kuva
  —kolme asiaa, joita elämä ei opeta valmiiksi Keskiviikkona se tapahtuu. Tänään kuulin, että sairaalajakso päättyy ja vaimoni palaa kotiin. On helpottavaa nähdä, miten kaatumisvammat ovat parantuneet ja askel on taas varmempi. Mutta meillä asuu vieras, joka ei lähde pois: muistisairaus. Luin äskettäin tekstin asioista, joita elämä itsessään ei meille opeta, vaan ne on oivallettava ja hyväksyttävä itse, usein kantapään kautta. Omaishoitajuus on ollut minulle juuri tätä: jatkuvaa oppimista, jossa lukemani kokemus- ja oppikirjat eivät riitä. 1. Hyväksyminen ei ole luovuttamista. Artikkelissa puhuttiin siitä, miten meidän on kohdattava todellisuus sellaisena kuin se on. On helppoa hyväksyä paraneva leikkaushaava, mutta paljon vaikeampaa hyväksyä hiipuva muisti ja vaikeudet arkisessa keskustelussa. Olen huomannut, että rauha löytyy vasta, kun lopetan vertaamisen siihen, mitä olimme ennen, ja alan nähdä sen, mitä olemme nyt. 2. Kontrolli on illuusio. Omaishoitajana haluaisin "korjat...
Read more »

Tanssia Alzheimerin kanssa

Kuva
  – kompastelua ja iskuja Meillä on kotona asunut jo muutaman vuoden verran eräs kutsumaton, mutta valitettavan pysyvä vuokralainen: Alzheimer. Vaimoni kiusana. Se on pesiytynyt piirongin laatikon pohjalle ja sieltä käsin piinaa meidän arkipäiviä. Moni ajattelee Alzheimerista kuullessaan ensin muistihäiriöitä – ja kyllä, ne ovatkin riesa, suuri sellainen. Avaimet ja muut tavarat ovat hukassa, sanat katoavat suusta kesken lauseen ja eilinen tuntuu joskus olevan sumun peitossa. Mutta tiedättekö, ne eivät ole se pahin. Ne ovat vain etulinjan taistelijoita tässä sodassa. Suurin ja kaunein huolenaiheeni liittyy vaimoni fyysiseen tasapainoon. Siitä kun tuntuu olevan jäljellä enää pelkkä muisto. Kaatumisia on ollut niin paljon, että olen alkanut harkita, pitäisikö hankkia kypärä ja otsalamppu jokapäiväiseen käyttöön. Illalla olimme pienellä kävelyllä, sellaisella rauhallisella, korttelin ympäri kiertävällä lenkillä. Kaikki tuntui olevan hyvin, kunnes paluumatkalla vaimoni päätti demonstr...
Read more »