Ei kaikkea kerralla

Olen huomannut, että minulla on usein radio auki, kun kirjoitan tain teen valokuvien muokkausta tai jotakin muuta tietokoneella. Monissa muissakin puuhissa tulee helposti tehdyksi useampia asioita päällekkäin.

Saisinko aikaan paremman lopputuloksen, jos syventyisi vain yhteen asiaan kerrallaan? Nauttisiko silloin enemmän tehtävästä? Musiikin- tai muun radio-ohjelman kuuntelu, kun samalla lukee kirjaa on jotenkin ristiriitaista. Ehtiikö siinä tajuamaan lukemaansa, tai jääkö luetusta mitään muistiin? Television katselu syödessä ainakin lihottaa, koska syömisen kontrolli katoaa.

Paljon on niitä asioita, joita teen samanaikaisesti, mutta mistä silloin voi nauttia, kun ajatukset risteilevät keskittymättä monissa kysymyksissä. Olisikohan sitä tehokkaampi, jos pitäisi ajatuksensa tiivistyneenä yhteen tehtävään kerrallaan. Pitää kokeilla, jos keskittymisestä saisi lisää tekemisen iloa.

Kommentit

Kampai 70 sanoi…
Kaikilla varmaan on hyviä muistoja vanhemmistaan, varsinkin kun näin vanhana heitä muistelee. Vanhempani olivat käymässä täällä Kanadassa, muistaakseni vuosi oli 1976 Olimme ajelleet ympäriinsä tätä kaunista British Columbiaa. Ehdotin isälleni, että jos lähdettäis käymään vielä parin kolmen päivän mutka pohjoisosassa BC:tä. Siihen isäni vastasi. "En halua lähteä enään minnekkään, sillä minun pääni on niin täynnä kaikkea uutta nähtyä ja sitä pitää sulatella vielä kotonakin ainakin kaksi viikkoa jälkeen päin, joten liika on aina liikaa." Isäni oli kaikissa asioissa vain yhden asian mies. En kylläkään ole ottanut oppia siitä, ehkä olisi pitänyt. Olen "toheltanut" vähän kaikenlaista. Se siitä, koetetaan eteenpäin tehdä vain yhtä asiaa kerrrallaan. Ei tämä ole ehdotonta.
11.9.09
Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tietoteos

Kuva
Paljon painavaa tietoa on näiden 8 kirjan kansien välissä. ”Fokus” sisältää yhteensä viisituhatta neljäsataa kaksikymmentä kolme sivua. En edes muista milloin viimeksi olen tähän kirjasarjaan koskenut. Tietokone, —google ja Wikipedia on muuttanut kaiken. Tietosanakirja on käynyt tarpeettomaksi, eikä sen tietoja ole päivitetty. Tämä sarja on vuodelta 1975, joten sen ikä on 1/3 vuosisadasta. Kirjoissa saattaa sittenkin olla viime vuosidadalta mielenkiintoista historiaa, joten kun asia nyt tuli esiin, päätän ottaa tämän jo unohtuneen tietolähteen tarkempaan tutkiskeluun. Ehkä tällä on vielä enemmän arvoa, kuin kierrätyspaperilla.
Read more »

Puolison kotiinpaluu sairaalasta on uuden alku

Kuva
  —kolme asiaa, joita elämä ei opeta valmiiksi Keskiviikkona se tapahtuu. Tänään kuulin, että sairaalajakso päättyy ja vaimoni palaa kotiin. On helpottavaa nähdä, miten kaatumisvammat ovat parantuneet ja askel on taas varmempi. Mutta meillä asuu vieras, joka ei lähde pois: muistisairaus. Luin äskettäin tekstin asioista, joita elämä itsessään ei meille opeta, vaan ne on oivallettava ja hyväksyttävä itse, usein kantapään kautta. Omaishoitajuus on ollut minulle juuri tätä: jatkuvaa oppimista, jossa lukemani kokemus- ja oppikirjat eivät riitä. 1. Hyväksyminen ei ole luovuttamista. Artikkelissa puhuttiin siitä, miten meidän on kohdattava todellisuus sellaisena kuin se on. On helppoa hyväksyä paraneva leikkaushaava, mutta paljon vaikeampaa hyväksyä hiipuva muisti ja vaikeudet arkisessa keskustelussa. Olen huomannut, että rauha löytyy vasta, kun lopetan vertaamisen siihen, mitä olimme ennen, ja alan nähdä sen, mitä olemme nyt. 2. Kontrolli on illuusio. Omaishoitajana haluaisin "korjat...
Read more »

Tanssia Alzheimerin kanssa

Kuva
  – kompastelua ja iskuja Meillä on kotona asunut jo muutaman vuoden verran eräs kutsumaton, mutta valitettavan pysyvä vuokralainen: Alzheimer. Vaimoni kiusana. Se on pesiytynyt piirongin laatikon pohjalle ja sieltä käsin piinaa meidän arkipäiviä. Moni ajattelee Alzheimerista kuullessaan ensin muistihäiriöitä – ja kyllä, ne ovatkin riesa, suuri sellainen. Avaimet ja muut tavarat ovat hukassa, sanat katoavat suusta kesken lauseen ja eilinen tuntuu joskus olevan sumun peitossa. Mutta tiedättekö, ne eivät ole se pahin. Ne ovat vain etulinjan taistelijoita tässä sodassa. Suurin ja kaunein huolenaiheeni liittyy vaimoni fyysiseen tasapainoon. Siitä kun tuntuu olevan jäljellä enää pelkkä muisto. Kaatumisia on ollut niin paljon, että olen alkanut harkita, pitäisikö hankkia kypärä ja otsalamppu jokapäiväiseen käyttöön. Illalla olimme pienellä kävelyllä, sellaisella rauhallisella, korttelin ympäri kiertävällä lenkillä. Kaikki tuntui olevan hyvin, kunnes paluumatkalla vaimoni päätti demonstr...
Read more »