Kateutta on monenlaista

Suomalaiseen kansanluonteeseen kuuluu olennaisena osana kateus. Väliäkö sillä mitä kadehditaan, kunhan vain kaverilla ei olisi jokin asia paremmin. Olen tänään lukenut eri keskustelupalstoja, joissa on kateuden siementä kylvetty oikein roppakaupalla. Onkohan siitä jotakin hyötyä, sitä en tiedä?

Kateuden aiheita on monia, minä kadehdin monia luontokuvaajia, jotka kohtaavat retkillään, komeita ja kauniita lintuja tai nelijalkaisia villielämiä. Minä en ole juurikaan onnistunut kuvaamaan pullasorsia kummempia lintuja, tai kesyä oravaa ihmeempää. Tänäänkin taivalsin metsässä, jossa ei ollut ainuttakaan eläväistä, tai sitten en vain nähnyt niitä. Korpin naurun kuitenkin kuulin, se suorastaan minulle ivasi lentäessään korkean kuusikon yllä.

Siitä huolimatta, tänään oli hieno ulkoilu sää, sillä kuusikossa oli lumikengillä hyvä kävellä. Hanki kantaa hyvin, eikä lunta ole kovinkaan vahvasti. Minusta nyt on paras mahdollinen talvikeli metsässä kulkijalle.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Tänään tosiaan oli hyvä kävely sää. Minulla vain ei ollut lumikenkiä ja hankikaan ei juuri kantanut, niin tuli rämmittyä lumessa. Kivaa oli silti. Olen kanssa huomannut, että lintukuvaus on huomattavasti haasteelisempaa kuin voisi luulla. Hyviä kuvia olet muuten saanut. Tämänkin kuva on upea.
22.3.09
Anonyymi sanoi…
Ei se korppi sinulle nauranut, se tervehti kuusikossa kulkijaa.
Valokuvaaminen on haasteellista, mutta mielenkiintoista. Jos edes joskus onnistuu, saa onnitelle itseään.
23.3.09
Anonyymi sanoi…
Hitsi, että tykkään tästä blogistasi!!! Ajatuksesi ja kuvasi niin sanotusti osuvat ja uppoavat minuun.
Kateus todellakin tuntuu kuuluvan kansanluonteeseemme. Eräs ystäväni sanoi minulle aikoinaan, että hän noudattaa sanontaa: "Kel onni on, hän onnen kätkeköön.". Silloin pidin ystävääni pöhkönä. En pidä enää. Ehkä minunkin olisi paras salata onneni. Kateelliset nokkivat minut muuten kuoliaaksi.. =(
25.3.09
Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tietoteos

Kuva
Paljon painavaa tietoa on näiden 8 kirjan kansien välissä. ”Fokus” sisältää yhteensä viisituhatta neljäsataa kaksikymmentä kolme sivua. En edes muista milloin viimeksi olen tähän kirjasarjaan koskenut. Tietokone, —google ja Wikipedia on muuttanut kaiken. Tietosanakirja on käynyt tarpeettomaksi, eikä sen tietoja ole päivitetty. Tämä sarja on vuodelta 1975, joten sen ikä on 1/3 vuosisadasta. Kirjoissa saattaa sittenkin olla viime vuosidadalta mielenkiintoista historiaa, joten kun asia nyt tuli esiin, päätän ottaa tämän jo unohtuneen tietolähteen tarkempaan tutkiskeluun. Ehkä tällä on vielä enemmän arvoa, kuin kierrätyspaperilla.
Read more »

Puolison kotiinpaluu sairaalasta on uuden alku

Kuva
  —kolme asiaa, joita elämä ei opeta valmiiksi Keskiviikkona se tapahtuu. Tänään kuulin, että sairaalajakso päättyy ja vaimoni palaa kotiin. On helpottavaa nähdä, miten kaatumisvammat ovat parantuneet ja askel on taas varmempi. Mutta meillä asuu vieras, joka ei lähde pois: muistisairaus. Luin äskettäin tekstin asioista, joita elämä itsessään ei meille opeta, vaan ne on oivallettava ja hyväksyttävä itse, usein kantapään kautta. Omaishoitajuus on ollut minulle juuri tätä: jatkuvaa oppimista, jossa lukemani kokemus- ja oppikirjat eivät riitä. 1. Hyväksyminen ei ole luovuttamista. Artikkelissa puhuttiin siitä, miten meidän on kohdattava todellisuus sellaisena kuin se on. On helppoa hyväksyä paraneva leikkaushaava, mutta paljon vaikeampaa hyväksyä hiipuva muisti ja vaikeudet arkisessa keskustelussa. Olen huomannut, että rauha löytyy vasta, kun lopetan vertaamisen siihen, mitä olimme ennen, ja alan nähdä sen, mitä olemme nyt. 2. Kontrolli on illuusio. Omaishoitajana haluaisin "korjat...
Read more »

Tanssia Alzheimerin kanssa

Kuva
  – kompastelua ja iskuja Meillä on kotona asunut jo muutaman vuoden verran eräs kutsumaton, mutta valitettavan pysyvä vuokralainen: Alzheimer. Vaimoni kiusana. Se on pesiytynyt piirongin laatikon pohjalle ja sieltä käsin piinaa meidän arkipäiviä. Moni ajattelee Alzheimerista kuullessaan ensin muistihäiriöitä – ja kyllä, ne ovatkin riesa, suuri sellainen. Avaimet ja muut tavarat ovat hukassa, sanat katoavat suusta kesken lauseen ja eilinen tuntuu joskus olevan sumun peitossa. Mutta tiedättekö, ne eivät ole se pahin. Ne ovat vain etulinjan taistelijoita tässä sodassa. Suurin ja kaunein huolenaiheeni liittyy vaimoni fyysiseen tasapainoon. Siitä kun tuntuu olevan jäljellä enää pelkkä muisto. Kaatumisia on ollut niin paljon, että olen alkanut harkita, pitäisikö hankkia kypärä ja otsalamppu jokapäiväiseen käyttöön. Illalla olimme pienellä kävelyllä, sellaisella rauhallisella, korttelin ympäri kiertävällä lenkillä. Kaikki tuntui olevan hyvin, kunnes paluumatkalla vaimoni päätti demonstr...
Read more »