Claude Chatelier XO

70 Cl
Postinumeron kaksi viimeistä merkkiä on 70, jota tässä kuvassa osoittaa pullon tilavuus 70 Cl. Toistaiseksi vielä korkkaamttoimana.

Kommentit

pappilan mummo sanoi…
Hyvä pitää korkkaamattomana, niin on kaunis katsella ja 70 cl jäljellä - ainakin tämän viikon!
6.2.10
Pekka sanoi…
Jaloa juomaa, mutta ei kuitenkaan jaloviinaa. ;-)
6.2.10
TeeTee sanoi…
Ei särje päätä, kun antaa korkin olla kiinni! ;D
6.2.10
tetra sanoi…
Nyy tais tul suurin luku ja Hienoin ja ehkä kalleinki ;DD
6.2.10
Kissapelakuu sanoi…
En kyllä raattis avata, mutten kyllä olla avaamattakaan!
Vesihän se kielelle herahti,ikävä ihminen... ; )
6.2.10
ruusupioni sanoi…
Kahveelle voisin tulla ja ehkä pieni tilkka.... :D
6.2.10
Anonyymi sanoi…
Sain CC:N XO:n 70 cl lahjaksi ja pidin todella sen
pehmeästä mausta.
On todellista konjakkia; ei kurkunleikkaajaa, hinnastaan huolimatta.
Suosittelen!!
25.10.11
Anonyymi sanoi…
Paraikaa maistelen. Erittäin pehmeä maku alkuun, jälkimaku hieman karvas. Jokatapauksessa hyvää konjakkia hintaan nähden. Ei onneksi liian kallista hyllyssä seisotettavaksi.
19.10.12
eem sanoi…
Tyhjä on minunkin pullo, joka taisi joutua sekin jo kierratykseen.
20.10.12
Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tietoteos

Kuva
Paljon painavaa tietoa on näiden 8 kirjan kansien välissä. ”Fokus” sisältää yhteensä viisituhatta neljäsataa kaksikymmentä kolme sivua. En edes muista milloin viimeksi olen tähän kirjasarjaan koskenut. Tietokone, —google ja Wikipedia on muuttanut kaiken. Tietosanakirja on käynyt tarpeettomaksi, eikä sen tietoja ole päivitetty. Tämä sarja on vuodelta 1975, joten sen ikä on 1/3 vuosisadasta. Kirjoissa saattaa sittenkin olla viime vuosidadalta mielenkiintoista historiaa, joten kun asia nyt tuli esiin, päätän ottaa tämän jo unohtuneen tietolähteen tarkempaan tutkiskeluun. Ehkä tällä on vielä enemmän arvoa, kuin kierrätyspaperilla.
Read more »

Puolison kotiinpaluu sairaalasta on uuden alku

Kuva
  —kolme asiaa, joita elämä ei opeta valmiiksi Keskiviikkona se tapahtuu. Tänään kuulin, että sairaalajakso päättyy ja vaimoni palaa kotiin. On helpottavaa nähdä, miten kaatumisvammat ovat parantuneet ja askel on taas varmempi. Mutta meillä asuu vieras, joka ei lähde pois: muistisairaus. Luin äskettäin tekstin asioista, joita elämä itsessään ei meille opeta, vaan ne on oivallettava ja hyväksyttävä itse, usein kantapään kautta. Omaishoitajuus on ollut minulle juuri tätä: jatkuvaa oppimista, jossa lukemani kokemus- ja oppikirjat eivät riitä. 1. Hyväksyminen ei ole luovuttamista. Artikkelissa puhuttiin siitä, miten meidän on kohdattava todellisuus sellaisena kuin se on. On helppoa hyväksyä paraneva leikkaushaava, mutta paljon vaikeampaa hyväksyä hiipuva muisti ja vaikeudet arkisessa keskustelussa. Olen huomannut, että rauha löytyy vasta, kun lopetan vertaamisen siihen, mitä olimme ennen, ja alan nähdä sen, mitä olemme nyt. 2. Kontrolli on illuusio. Omaishoitajana haluaisin "korjat...
Read more »

Tanssia Alzheimerin kanssa

Kuva
  – kompastelua ja iskuja Meillä on kotona asunut jo muutaman vuoden verran eräs kutsumaton, mutta valitettavan pysyvä vuokralainen: Alzheimer. Vaimoni kiusana. Se on pesiytynyt piirongin laatikon pohjalle ja sieltä käsin piinaa meidän arkipäiviä. Moni ajattelee Alzheimerista kuullessaan ensin muistihäiriöitä – ja kyllä, ne ovatkin riesa, suuri sellainen. Avaimet ja muut tavarat ovat hukassa, sanat katoavat suusta kesken lauseen ja eilinen tuntuu joskus olevan sumun peitossa. Mutta tiedättekö, ne eivät ole se pahin. Ne ovat vain etulinjan taistelijoita tässä sodassa. Suurin ja kaunein huolenaiheeni liittyy vaimoni fyysiseen tasapainoon. Siitä kun tuntuu olevan jäljellä enää pelkkä muisto. Kaatumisia on ollut niin paljon, että olen alkanut harkita, pitäisikö hankkia kypärä ja otsalamppu jokapäiväiseen käyttöön. Illalla olimme pienellä kävelyllä, sellaisella rauhallisella, korttelin ympäri kiertävällä lenkillä. Kaikki tuntui olevan hyvin, kunnes paluumatkalla vaimoni päätti demonstr...
Read more »