Moitetta tai kiitosta

Inhimillistä, jopa väistämätöntä on, että saamme toisinaan muiden paheksuntaa. Meitä opetetaan lapsesta alkaen olemaan roskaamatta ja sitä varten on tehokkaita jätteiden keruujärjestelmiä. Tiedosta  huolimatta on inhimistä jättää roskia tienvarteen tai täyttyneen roskasäiliön viereen. Ilmeisesti on hyvin inhimillistä, ettemme koskaan opi toimimaan niin ettei joskus olisi moitteelle sijansa.

Kommentit

Kutuharju sanoi…
Sanoisin, että se porukka joka on jättänyt vanhan polkupyöränsä, sohvansa ja pöytänsä paloiteltuna lähimetsäämme ei ole silmissäni inhimillinen, vaan eläimellinen ;) suorastaan porsas! Paitsi että porsas ei tekisi niin.

Inhimillistä on kyllä uhmata sääntöjä! Ihmistä ei ole luotu liian kurinalaiseksi, eikä ainakaan käskytettäväksi...
3.9.09
tuulento sanoi…
Roskittaminen on välinpitämättömyyttä, mutta niin ihmiselle kuuluvaa. Ihmettelen aina, miksi roskan laitto roskikseen on niin vaikeaa (itsellekin joskus)? Inhimillistä?
3.9.09
arleena sanoi…
Olikohan kannen avaaminen liian työlästä.
3.9.09
Zilga sanoi…
Tuossa kuvantapauksessa on aika epäinhimillistä jättää ongelma paikkaan, jonne se ei kuulu.
4.9.09
irma sanoi…
Tällainen sotkeminenhan on nimenomaan ihmiselle ominaista, siis inhimillistä. Mikään eläin ei tee tällaista. Ellei sitten ihminen jätä roskiksen kantta auki, että pääsevät penkomaan makupaloja. Mutta siinäkin tapauksessa syyllinen on alunperin ihminen...
4.9.09
flora sanoi…
Tänään viimeksi näin miten lapsia opetettiin korjaamaan roskia pihalta,toivottavasti oppi menee perille.
4.9.09
Wiltteri sanoi…
tätähän täällä piisaa----surullista katsottavaa..
6.9.09
Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tietoteos

Kuva
Paljon painavaa tietoa on näiden 8 kirjan kansien välissä. ”Fokus” sisältää yhteensä viisituhatta neljäsataa kaksikymmentä kolme sivua. En edes muista milloin viimeksi olen tähän kirjasarjaan koskenut. Tietokone, —google ja Wikipedia on muuttanut kaiken. Tietosanakirja on käynyt tarpeettomaksi, eikä sen tietoja ole päivitetty. Tämä sarja on vuodelta 1975, joten sen ikä on 1/3 vuosisadasta. Kirjoissa saattaa sittenkin olla viime vuosidadalta mielenkiintoista historiaa, joten kun asia nyt tuli esiin, päätän ottaa tämän jo unohtuneen tietolähteen tarkempaan tutkiskeluun. Ehkä tällä on vielä enemmän arvoa, kuin kierrätyspaperilla.
Read more »

Puolison kotiinpaluu sairaalasta on uuden alku

Kuva
  —kolme asiaa, joita elämä ei opeta valmiiksi Keskiviikkona se tapahtuu. Tänään kuulin, että sairaalajakso päättyy ja vaimoni palaa kotiin. On helpottavaa nähdä, miten kaatumisvammat ovat parantuneet ja askel on taas varmempi. Mutta meillä asuu vieras, joka ei lähde pois: muistisairaus. Luin äskettäin tekstin asioista, joita elämä itsessään ei meille opeta, vaan ne on oivallettava ja hyväksyttävä itse, usein kantapään kautta. Omaishoitajuus on ollut minulle juuri tätä: jatkuvaa oppimista, jossa lukemani kokemus- ja oppikirjat eivät riitä. 1. Hyväksyminen ei ole luovuttamista. Artikkelissa puhuttiin siitä, miten meidän on kohdattava todellisuus sellaisena kuin se on. On helppoa hyväksyä paraneva leikkaushaava, mutta paljon vaikeampaa hyväksyä hiipuva muisti ja vaikeudet arkisessa keskustelussa. Olen huomannut, että rauha löytyy vasta, kun lopetan vertaamisen siihen, mitä olimme ennen, ja alan nähdä sen, mitä olemme nyt. 2. Kontrolli on illuusio. Omaishoitajana haluaisin "korjat...
Read more »

Tanssia Alzheimerin kanssa

Kuva
  – kompastelua ja iskuja Meillä on kotona asunut jo muutaman vuoden verran eräs kutsumaton, mutta valitettavan pysyvä vuokralainen: Alzheimer. Vaimoni kiusana. Se on pesiytynyt piirongin laatikon pohjalle ja sieltä käsin piinaa meidän arkipäiviä. Moni ajattelee Alzheimerista kuullessaan ensin muistihäiriöitä – ja kyllä, ne ovatkin riesa, suuri sellainen. Avaimet ja muut tavarat ovat hukassa, sanat katoavat suusta kesken lauseen ja eilinen tuntuu joskus olevan sumun peitossa. Mutta tiedättekö, ne eivät ole se pahin. Ne ovat vain etulinjan taistelijoita tässä sodassa. Suurin ja kaunein huolenaiheeni liittyy vaimoni fyysiseen tasapainoon. Siitä kun tuntuu olevan jäljellä enää pelkkä muisto. Kaatumisia on ollut niin paljon, että olen alkanut harkita, pitäisikö hankkia kypärä ja otsalamppu jokapäiväiseen käyttöön. Illalla olimme pienellä kävelyllä, sellaisella rauhallisella, korttelin ympäri kiertävällä lenkillä. Kaikki tuntui olevan hyvin, kunnes paluumatkalla vaimoni päätti demonstr...
Read more »