Avokado ja arjen hiljaisuus Selaat sosiaalista mediaa ja katselet kuvia Lapin ensilumen rinteistä. "Kunpa pääsisin jonnekin, missä on jotain kuvattavaa", ajattelet ja huokaiset. Kamerasi lepää pöydällä, akun varaustaso täyden satasen merkkinä, mutta inspiraatio pyöreänä nollana.  Astu viisi askelta vasemmalle. Olet keittiössä. Keittiö on omaishoitajan arjen sotatanner, mutta se on myös minimalistisen valokuvaajan kultakaivos. Et tarvitse revontulia tai suuria maisemia – sinulle riittää yksi avokado. Nosta tuo vihreä, rosoinen hedelmä pöydälle. Katso sitä tarkkaan. Se ei ole vain avokado; se on muoto, tekstuuri ja varjo. Kun aamun pehmeä valo lankeaa sivuikkunasta, tuo yksinkertainen asia muuttuu graafiseksi taideteokseksi. Unohda keittiön taustalla odottava tiskivuori, unohda kiire. Rajaa kaikki ylimääräinen pois, kunnes jäljellä on vain olennainen. Parhaat kuvausaiheet eivät odota matkan päässä. Ne odottavat omassa hedelmäkulhossasi.

    Sen alla   Jauhopussi suojassa kannen alla!     

TIE 4 Luontopolku: Metsän syli ja hiljaisuus Tämä reitti johdattaa kulkijan syvälle aitoon, rauhoittavaan suomalaiseen metsämaisemaan. Reitin pituus: Noin 2,5 kilometriä (rengasreitti) Vaativuusaste: Helppo / Keskitasoinen (polulla on juuria ja kiviä) Kesto: Noin 1 tunti, jos kulkija pysähtyy havainnoimaan luontoa.  

  Omaishoitajan avuksi vai harmiksi? Omaishoitajan arki on monitasoista tasapainoilua ajan, jaksamisen ja huolenpidon välillä. Hoito, kauppa- ja lääkärikäynnit sekä arjen rutiinit täyttävät päivän tunnit. Fyysinen kotitöiden tekeminen on helposti ylimääräinen kuormitustekijä. Imurointi, kumartelu, ja huonekalujen siirto ottavat oman osansa kehon nivelistä ja selästä. Herää kysymys: voiko robotti-imurista olla apua omaishoitajalle? Toisiko uusi laite vain lisäharmia? Arjen huomaamaton helpottaja Robotti-imurin suurin valtti omaishoitajan arjessa on ajan ja vaivan säästö. Laite hoitaa lattioiden perussiisteyden. Aikaa ja energiaa jää muuhun, olipa kyse lepohetkestä tai pysähtymisestä läheisen viereen. Ehkä siisteys paranee. Laitteen tarjoama hyöty perustuu tasaisuuteen. Tavallinen imuri otetaan esiin, kun pölyä tai hiekkaa on jo kertynyt runsaasti. Robotti voi toimia päivittäin, vaikkapa samaan aikaan kun olemme kävelyllä tai kaupassa. Tuloksena on perussiisteys, jossa huoneilman pöl...

Joka kerta kun astumme tälle polulle, tie on hänelle uusi . Syksyn lehdet narskuvat jalkojen alla, ja kirpeä ilma saa posket punoittamaan . Vaikka ympäröivä maailma ja menneet vuodet saattavat hämärtyä muistisairauden myötä, tämä yhteinen reitti tuo mukanaan jotain ajatonta. Emme kulje tätä tietä kiirehtien, vaan jokaisen askeleen ehdoilla . Minulle tie edustaa kaikkia niitä vuosikymmeniä, jotka olemme kulkeneet. Hänelle se on tämä ainoa tällä hetkellä oleva hetki – askel kerrallaan, käsi kädessä, turvallisesti avustajan kanssa.  

    21. lokakuuta Kirjat Ehkä Hemingwayn kirjat ovat suosikkejani. Ainakin Vanhus ja meri , jonka olen lukenut neljä tai viisi kertaa. Hemingway-kokoelma löytyykin kirjahyllystäni. Minua kiinnostaa hänen ”jäävuoriteoriansa”. Myös hänen lyhyitä virkkeitä käyttävä tyylinsä kiehtoo. Vuonna 2000 olen käynyt Key Westissä Hemingwayn kirjailijakodissa.

  Eteisen naulakko ja vaihtuvat askeleet 1. Eteisen näkökulma: Ovi käy  Ulko-ovi on talomme virallinen historioitsija. Se ei puhu, mutta se muistaa jokaisen tulijan ja jokaisen tuulenvireen. Ovi on kotihoitajaa varten lukitsematta klo 18.30–20.00. Näemme erilaiset askeleet eteisen matolla. Meille ovi ei ole vain ovi. Se on verho, joka nousee päivittäin. Eteinen tietää jo koputuksesta, kuka tulee. Yksi astuu sisään reippain, kiireisin askelin. Toinen hiipii melkein anteeksipyydellen. Kolmas tuo mukanaan ulkoilman viileyden ja iloisen huikkauksen kynnykseltä. 2. Äänikirja herättää katsomaan toisin Istun nojatuolissa kuulokkeet korvilla. Kuuntelen kirjaa Kuka vierelles jää: lähihoitajan raportti . Ensimmäisen tunnin aikana jokin liikahtaa. Kirjan hätkähdyttävä kuvaus hoivakodeista ja kotikäynneistä peilautuu suoraan meidän olohuoneeseemme. Olen katsonut tätä arkea omaishoitajana. Koti on turvasatama. Pyöritän tuttua arkea, muistisairaan vaimoni rinnalla. Kirja avasi kuitenk...

 Päivä oli kääntymässä iltaan, kun hän astui vanhalle hiekkatielle. Syksyinen tuuli humisi raskaiden pilvien alla, ja askelten alta kantautui kuivien lehtien kahina. Joka vuosi tähän aikaan hän palasi samoille kulmille etsimään rauhaa ja vastauksia kysymyksiin, joita kiireinen maailma ei voinut ratkaista. Tie kaartui loivasti pellon laidan ja metsän reunan väliin, johdattaen kohti horisonttia, missä taivas hohti vaaleana ennen pimenevää yötä. Hän hengitti syvään syyssäätä ja tunsi, kuinka askel kerta kerralta keveni. Hiljainen syksy, askel vie kohti iltaa, tuuli kuljettaa.

Avaimet Mustavalkoinen  Päivän sana on AVAIMET. 

 

  Savutorpantien kyltti kallellaan osoitaa tietä syksyiseen aamuun . Kuurainen pelto hohti vielä hentoa hopeaansa, kun aurinko alkoi nostattaa valoaan puiden takaa . Taustalla autot lipuivat rauhallisesti pitkin Ruokkeentietä, ja koivujen valkeat rungot piirtyivät vasten ruskeankeltaista metsää . Pysähdyin hetkeksi katselemaan ympärilleni, ikään kuin tervehtien uutta päivää Myös kettu katosi metsän suojaan syksyisen tien varrella .

Venyttää Aion levätä hetken. Yritän venytellä mieltäni. Venyttely voi tarkoittaa monia asioita. venyttää sekä kehoani että mieltäni. Ja joskus ainoa asia, joka pitää minut liikkeellä, on aamujooga. AI-kuva

  Kuinka mammutti mahtuu airfryeriin Löysin kirjahyllyni uumenista pölyyntyneen kirjan: Paleokeittokirjan . Otin sen käteeni kuin muinaismuiston menneiltä vuosikymmeniltä. Vaikka ISBN-koodi vihjaakin aika tuoreesta painoksesta, kansi katsoo minua haastavasti. No niin, Eikka, oletko valmis palaamaan metsästäjä-keräilijän alkulähteille? En minä tosin ole koskaan metsästänyt, mutta päätin ottaa haasteen vastaan. Kirja saa luvan nököttää keittiön tasolla ainakin lokakuun loppuun saakka. Tarkoituksena ei ole muuttaa koko elämää kertaheitolla kivikaudeksi. Katson ennakkoluulottomasti, löytyykö sivuilta edullisia ja ennen kaikkea terveellisiä oivalluksia kotikokin arkeen. Puurosta peuraan – vai toisinpäin? Peurat ja kauriit saavat elää rauhassa, vaikka toisinaan niitä on pihassa. Viimeksi kohtasin viiden kauriin lauman tuossa ikkunan alla. Omenan pudokkaita ne siivosivat. Sana paleo tuo helposti mieleen mielikuvan nuotion ääressä nyrkinkokoista lihakimpaletta kaluavasta esi-isästä. Todel...

Ilon ovi Musta metalli, punatiilinen seinä, ovi avautuu. Liikkeen riemu odottaa, astu sisään ilolla.   

Kaksi vanhaa puuta sateen pieksämää katsoo kevääseen, seisoo erillään. Ja kestää joka tuulen ja sään. Kaksi vanhaa puuta, vaikket sitä nää... — Juha Tapio

Ovi on tehty vahvasta puusta suojaamaan arvokasta tilaa Sen viistot puupaneelit lisäsivät jäykkyyttä ja auttvat ohjaamaan sadevettä pois, pidentäen oven ikää. Se oli massiivinen ja raskas, vaatien useamman miehen voiman asentamiseen. Jokainen metalliosa – saranat, lukot ja massiiviset vetorenkaat ovat seppien takomia, tehty kestämään vuosisatoja. Avaimet olivat suuria ja vaikeasti monistettavia, tarjoten parasta turvallisuutta. Renkaat toimivat kahvoina. Ne ovat kilisseet lukemattomia kertoja, kun ovi on avattu tai suljettu. Ovi on kestänyt pohjoisen ankarat talvet, pakkaskelin lumen kinostuessa kynnykselle, ja kesähelteet, joka on vaalentanut sen pintaa. Se on nähnyt lintujen tekevän pesiä sen yläpuolelle ja kuullut lähellä kasvavien puiden huminan.

    Lätäköt Vähän suurempi lätäkkö, joka on syntynyt meteorikiven tippuessa maahan! 

Syksyisen metsän keltalehdet putoaa. Huojuvat rungot, hiljaa tuuli havisee, iltaan päin päivä kääntyy.  

  Filmivanerista ja saranat ruostuneesta raudasta. Ovi on nähnyt vuosikymmenten vaiheet. Sen pinnassa on historian havinaa, säiden armotonta jälkeä ja unohdettuja tarinoita. Ovi on seissyt vankasti hirsinurkkaisen ladon seinässä, suojaten sisäänsä menneen ajan salaisuuksia, vanhoja työkaluja ja talven varalle kätkettyjä aarteita. Vuodet ovat vierineet, ja luonto on ottanut omat tilansa oven edustalla. Kuivuneet, hauraat koiranputken varret kurottavat kohti syyssäätä, muodostaen herkkää ja karua kontrastia raskasta oven taustaa vasten. Ne kertovat ohikiitävästä hetkestä, kesän päättymisestä ja hiljaisesta luonnon kiertokulusta, joka toistuu vuodesta toiseen oven vartioidessa rauhaansa. Vaikka saranat narisevat ja puu on halkeillut, ovi seisoo yhä paikallaan horjumatta. Se kutsui pysähtymään, kuuntelemaan menneiden aikojen huminaa ja miettimään, mitä kaikkea sen kynnys onkaan vuosien varrella nähnyt. Se ei ole pelkkä kulkuväylä, vaan portti menneisyyteen, jonne muistot säilyvät

    rakkaustarina ilman ihmisiä Rakkaustarina ilman ihmisiä.

  Kirkas Ilmava kuva high key -tekniikalla. Tavoitteena on metsästäjän unelma!

  Syksyisen viileä tuuli tarttuu takin liepeisiin, ja vanhan puurakennuksen rakenteista kuuluu hiljainen, narahtava ääni. Oven vieressä maassa makaa lahonneen puun palasia ja kosteita lehtiä. Ilmassa tuntuu vanhan hirsiseinän, vanhan paperin ja maaperän, hieman tunkkainen tuoksu. Pihalla vallitsee täydellinen hiljaisuus, jota rikkoo vain ajoittainen lehtien havina. Paikka huokuu historiaa ja unohdettuja tarinoita. Sanomaton tunne kuiskaa, että oven avaaminen saattaisi paljastaa jonkin kauan sitten kadonneen muiston tai esineen, jota kukaan ei ole etsinyt vuosiin. Päätän seurata uteliaisuutta ja ottaa askeleen kohti ovea epäröinnistä huolimatta. Otan pari hidasta askelta ruohikon poikki, kurotan käteni kohti ovea ja painan kämmenselän kevyesti kulunutta puupintaa vasten ennen kuin kokeilen, Ovi on lukossa. 

Valo on kuin pyyhekumi ja varjo sivellin Päivällä on hetki, jolloin aurinko saavuttaa lakipisteensä. Maailma yksinkertaisesti katoaa näkyvistä. Valo on kaikkialla se on puhdasta ja valkoista. Oli päivä sitten syksyn tai kesän aurinkoinen, valo tulvii maisemaan, eikä siitä ole pulaa. Silti tuon säteilyn alla ei huomaa kaikkea. Maisema tasoittuu. Sen rakenne liukenee piirteettömäksi, ja yksityiskohdat peittyvät. Horisontti ehkä sumenee. Valo ei olekaan lahja se on vain pyyhekumi. Auringon laskiessa, alkavan kultaisen tunnin pitkät siniset varjot venyvät maan yli. Elämä palaa kuvaan. Metsä saa yhtäkkiä kolmiulotteisen muodon. Maan yksityiskohdat muuttuvat teräväksi, veistokselliseksi rytmiksi. Maisemassa on syke. Sana valokuvaus on käännös kreikan kielestä ja tarkoittaa ”valolla piirtämistä”. Harjoittelun jälkeen tuntuu, että tuo määritelmä on voinut johtaa harhaan? Miten määrittely johtaa harhaan? Määritelmä voi hämätä, koska se keskittyy vain valoon ja unohtaa sen tärkeän vastavoiman, v...

  Kausikuva  Tänään on se päivä! On kausittaisen valokuvakokoelmamme neljäs neljännes! lokakuu.

Oven tarina: Valmiina matkaan taas kerran. Auto on liikkumisen väline, mutta OVI on sen sisäänpääsy, portti täynnä tuoksuja, kiirettä ja kohtaamisia Päivittäin tartut minuun kymmeniä kertoja. Minut tempaistaan auki, kun vastapaistetun pizzan huumaava lämpö ja oreganon tuoksu täyttävät auton, ovi humautetaan kiinni, ja kuljetus lähtee liikkeelle kohti nälkäisiä asiakkaita . Pintaani koristavat "Pizzeria Kirri" -logot ja yhteystiedot kantavat viestiä perille aina, kun liikumme pitkin katuja . Olen nähnyt satoja ovenraosta vilkkuvia iloisia kasvoja, tuntenut sadepisarat ja auringonpaisteen, sekä kokenut arjen pienen kiireen ja erilaiset kelit Jokainen kahvan painallus on uusi toimitus, uusi koti ja uusi tarina lämpimän aterian äärellä .

   – Arjen rutiinit blogin takana  1. Prosessin virtaviivaistaminen Jotta julkaisujen määrää voi 2 tai 3. kirjoittamisesta on karsittava kaikki "tyhjäkäynti". Käytän apuna seuraavia asioita: Ideapankki: En koskaan istu alas miettimään, mistä kirjoittaisin. Kun ideat –valokuvat, havainnot ja runonpätkät –on kerätty talteen etukäteen, itse kirjoitusvaihe on vain paketin avaamista. Tiukka aikaraja : Kun tekstille asettaa selkeän aikarajan (esim. 30–45 minuuttia per teksti), focus pysyy olennaisessa. Silloin rönsyilyyn tai liikaan hiomiseen ei kulu turhaa aikaa. (VHTVT) Rutiinin voima: Mitä suoraviivaisempi kirjoitusprosessi on (esim. vakiomuotoiset osiot tai selkeä rakenne), sitä vähemmän aivot tarvitsevat käynnistymisaikaa. 2. Miten voisin toteuttaa tämän blogissani? Koska ilmaisuni blogissa Sulkakynä ja kamera on monipuolista –yhdistän teksteihin valokuvausta, lyhyt muotoista runoutta (kuten haikuja ja tankoja) sekä visuaalisia tarinoita –määrän lisääminen voisi tapahtua ...

  Meillä ikääntyvillä on puolia, joista emme puhu kovin paljon. Käytämme paljon aikaa oppiaksemme, miten elää hyvin vanhuudessa, mutta vaikeampi kysymys on, miten elämme silloin, kun ikä alkaa viedä meiltä juuri ne asiat, jotka ennen tekivät elämästä elämisen arvoisen. Puhumme mielellämme liikunnasta, peleistä, TV-ohjelmista ja yhteisistä aterioista. Iloitsemme lastenlapsista, syntymäpäivistä ja matkoista. Puhumme siitä, mikä toimii, emme siitä, mitä menetämme. Mutta kun katson ympärilleni ja vietän tarpeeksi aikaa vertaisieni parissa, nään sen kaiken. Kehon ja mielen luopumiset Vanheneva keho alkaa vähitellen muuttua vähemmän yhteistyökykyiseksi. Näen ihmisiä, jotka eivät enää pysty ajamaan autoa. Kuulokyky heikkenee, kävely muuttua epävarmaksi ja muisti alkaa pätkiä. Tämä koskee myös minua itseäni: huomaan yhä useammin, kuinka muistoni tuntuvat poistuvan kuin deletoituina. Ympärilläni on myös paljon leskiä, jotka opettelevat sopeutumaan puolison poissaoloon. Poisnukkunut ihminen ...

Oksat Tähän aikaan lokakuussa Keski-Suomessa lehtipuiden oksat ovat lähes lehdettömiä. Vain muutamia värikkäitä lehtiä. Kuvassa on koristeomenapuun oksa. ja taustalla ikivihreä kuusikko.

  – Arjen puutarhakauppa Toisin kuin kodin kynnys, julkinen ovi ei kysy tulijan nimeä tai taustaa. Se avoinna tasapuolisesti kaikille. Kauppakeskuksen punertavan säleikön keskeltä hämärää odottavaan tilaan. Avoimen oven molemmin puolin arki pukeutuu väreihin. Syyskanervat, niitä kävin ostamassa. Julkinen ovi on kynnys yksityisten toiveiden ja yhteisen tilan välillä. Sisään astuvalla on oma pieni unelma kukkivasta syksystä, tai pihan kunnostuksesta. Ovi on auki, kutsuva ja konstailemattomaton. Julkinen tila on paikka, jossa jokainen voi piipahtaa omana itsenään. kulkea läpi ja ostaa jotakin pientä mukaansa omaan elämäänsä.

  Tanssiaskelia ja tuomaripelin pyörteitä Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman syystalven finaalikolmikko alkaa näkyä harjoitussalien peileissä. Meillä kotikatsomoissa on jännitystä! Formaatti on varsin kutkuttava, jossa yhdistyy hikinen urakka, tähtiopettajien hermoja raastava pedagogiikka. Tuomarien asiantunteva silmä ja se kaikkein arvaamattomin tekijä, äänestävä yleisö. Kemiaa, hikeä ja tuomarien silmälaseja Kisassa ovat luonnollisesti tunnetut oppilaat ja heidän taitavat opettajansa. Opettajalle kuuluu iso osa vastuusta. Hänen tehtävänsä on muuttaa jopa kömpelö liikehdintä viikoissa hienoksi paketiksi. Tuomarit muodostavat tärkeän raadin, joka arvioi suorituksia ammatillisen ankarasti. Heidän pisteytyksensä tuo kilpailuun urheilullisen selkärangan. Mutta kun puhelinäänestys ja kotikatsomoiden sympatiat tulevat mukaan, tilanne muuttuu. Äänestäjän salaiset polut Äänestäjä valitsee omat suosikkinsa varsin moninaisin perustein. Harva äänestää pelkkää akateemisen puhdasta perusaskelta....

 "Ovi" on hiljainen vartija, joka seisoo vakaasti ja arvokkaasti, suojaten rauhaa sen takana. Sen, syvänruskea puupinta kertoo ajasta ja kestävyydestä, mutta se on säilynyt hyvin. Pohjimmiltaan tämä ovi on harkittu suoja. Kaksi selkeää ja päättäväistä merkkiä tekevät heti selväksi sen roolin. Kuvassa kyltti "Ovi 1" antaa sarjan kuvalle järjestyksen ja identiteetin. Selkeä "EI KAUPUSTELUA" -kyltti on suora, jopa hieman ankara rajanveto. Täällä arvostetaan keskeytyksetöntä kotirauhaa. Se on viesti kaikille niille, jotka toisivat ulkomaailman hälyn sisälle. Ovessa on myös pehmeämpiä piirteitä. Sen yläosan neliömäinen, neliruutuinen ikkuna ja sivun pitkä lasipaneeli tarjoavat näkymän ulos. Ne ovat sumeat ja epätarkat, kuin katsoisi maailmaa sadepisaroiden läpi. Oven ikkuna päästää sisään luonnonvaloa, joka antaa vihjeen ulkopuolisesta maailmasta. kuten heijastuvista vihreistä ja keltaisista syyslehdistä. Ikkuna ei paljasta liikaa. Sisätila on suojattuna utelia...

   - 12. lokakuuta Vapaa aihe Tänään on tyhjä kangas, johon kaikki kehotteet ovat minua valmistaneet.

Runo, joka mahtuu yhteen hengenvetoon Haiku on yksi lyhyistä runomuodoista, mutta sen kirjoittaminen ei ole aina helppoa. Kolme säettä eivät jätä tilaa selittelylle – jokaisen sanan täytyy ansaita paikkansa. Siksi haiku on yhtä aikaa sekä vaivaton aloittaa että kiehtovan vaikea hallita. Miten haikua kuunellaan ja miten se kirjoitetaan? Katsotaan muodon historiaa, ajattelutapaa ja käytännön kirjoittamista. Ajatus on, että haiku ei ole ensisijaisesti tavujen laskemista, vaan tapa katsoa maailmaa. Haikun juuret: Yhteisestä runosta yksittäiseksi hetkeksi Haikun juuret ovat japanilaisessa ketjurunoudessa, renga -perinteessä, jossa useat runoilijat jatkoivat toistensa säkeitä. Aloittava säe ( hokku ) oli tärkeä. Se viritti tunnelmaa ja antoi vihjeen vuodenajasta. Vähitellen hokku alkoi elää omaa elämäänsä itsenäisenä runona. Matsuo Bashō (1644–1694) nosti tämän lyhyen muodon syvälliseksi taidemuodoksi. Hänen käsissään arkinen havainto. Esimerkiksi sammakko hyppää vanhaan lampeen ja luo la...

– raja, suoja ja tarina Aina silloin tällöin valokuvausharrastus kaipaa uutta kipinää. Tällä kertaa oivallus syttyi tavallisesta arjen yksityiskohdasta: ovista. Se on oma teema, jota en tullut aiemmin ajatelleeksi. Kun silmänsä kerran avaa, havaitsee, että jo omassa lähiympäristössä on satoja erilaisia ovia. Jokaisella niistä on oma persoonallinen ilmeensä, materiaalinsa ja muotonsa. Ovi – tai portti – on pohjimmaltaan aukko, joka yhdistää sisä- ja ulkotilan. Se on fyysinen ja vertauskuvallinen raja. Ovi toimii suojamuurina syksyn viilenevää ilmaa vastaan. Lukittu ovi pitää kutsumattomat vieraat ulkopuolella ja merkitsee paikkaa, johon tullaan. Se toivottaa tulijan tervetulleeksi tai sulkee tulijan ulkopuolelle. Sarjan ensimmäinen kuva syntyy; en vielä tiedä mistä? Tästä alkaa viikon mittainen havainnoinnin harjoitus. Aion kulkea katsellen tuiki tavallisia ovia, ehkä löydän myös vähän erilaisia ovia. Kuka tietää, ehkä joukosta erottuu jokin yllättävä yksityiskohta. Julkaisen kuvia SKK-...