Tunnustan sivistymättömyyteni :) Mutta viisi löysin.
Anonyymi sanoi…
Pakko tunnustaa, ettei hajuakaan, mutta komea on kuva ja viitoshaasteen ehdot täyttää upeasti! =O)
Anonyymi sanoi…
Viisi viiriä liehuu komeasti kuin vanhassa laulussa, mutta eipä ole paikasta tietoa.
Anonyymi sanoi…
Viisi komea tornia, mutta aivan tuntematon paikka - ikuna nähnytkään tuollaista missään.
Anonyymi sanoi…
Siis mistä pelistä tää on.
Anonyymi sanoi…
Hieno on kuva, onneksi oli tuo linkki, josta selvisi, mistä tämä on.
Anonyymi sanoi…
Jokaiselle arki-illalle oma torninsa. Nyt on tiistai eli toiseen torniin kipuan ja nautin. Perjantai-iltana olen viimeisessä tornissa; ehkä silloin voin ottaa lasillisen punaviiniä ja katsella alas laaksoon?
Ompa kivan näköinen linna. Ihan oli vieras minulle, en tiennyt tuota olemassa olevan. Jyväskylän kupeessa on Viherlandia, liekö sama. Aina on vauhti päällä kun ohi on ajettu, ei ole koskaan tullut pysähdyttyä.
ja kevyempi arki Vielä eilen syksyinen maasto oli musta lehtien ja mullan kirjoma, mutta tänä lauantaina 14.11.26 maailma näyttää toiselta. Ensilumi – tieteellisestä määritelmästä viis, se on tullut silloin kun maa on aamulla valkoinen. Muutama sentti riittää kääntämään valon niin, että hämärä katoaa nurkista ja piha hengittää valoisasti. Siinä missä luonto vaihtaa ylleen valkoisen suojuksen, vie vanhat pois ja vaihtaa uuden lakanan, lauantaina aamutuimaan oli suunnattava markettiin. Viikon ruokaostokset yhdellä kertaa. Siinä on tavoitetta kerrakseen, vaikka elämä opettaa, että aina tulee tilanteita, jolloin maitopurkki tai leipäaines loppuu kesken viikon. Pakastin on osoittautunut oivaksi kaveriksi; kun sen kautta kierrättää varastoja, ei jääkaapin tarvitse pullistella turhasta. Pienessä taloudessa, jossa päivät rakentuvat yhteisistä rutiineista, hoidosta ja kodin pyörittämisestä, ruokahuolto ja siivous eivät ole pelkkää mekaanista suorittamista. Ne ovat oman elämän ...
Tahallinen sumennus Kuvassa tarkoituksellista. Sumennus lisää liikkeen, tunnelmaa ja abstraktion tuntua jättäen silti riittävästi tunnistettavia yksityiskohtia.
Ja vaivihkaa syntyvä pakina Marraskuu ei todellakaan yritä miellyttää ketään. Maa on kurainen ja liukas – niin siinä sitten kävi, että liukastuin perseelleni. Onneksi en loukannut itseäni, mutta säikäytyshän se oli. Kun valo on kateissa ja sade estää sen etsimisen, jäljellä on vain vuoden rehellisin kuukausi. Puiden lehdet ovat maassa, lumi antaa vielä odottaa itseään, ja ikkunasta ulos katsoessa näkee lähinnä viisikymmentä eri sävyä harmaata. Silti, juuri tässä hiljaisuudessa silmä alkaa huomata asioita, jotka kesän vehreydessä jäisivät piiloon. Yksittäisen märän kiven kiilto pihassa, kahvikupista nouseva höyry aamuhämärässä tai se hetki, kun iltapäivän pimeys laskeutui jo ennen neljää. Ehkä pakina ei tarvitsekaan aihetta – ehkä aihe on juuri se, mitä tapahtuu, kun mitään ei tapahdu. Kun ruutu on tyhjä ja mieli muualla Kävin Laukassa, joten tyhjän ruudun tuijottamisen taitoa en tänään tarvitse. Päätin kirjoittaa, vaikka päässä humisee pelkkä tyhjyys ja yksinäisyys,...
Kommentit