1984


Vuonna 1984 hankin ensimmäisen tietokoneen, joka oli Commodore VIC-20. Suuri hyppäys eteenpäin oli seuraava kone Commodore 64. Vuodesta 1984 tietokoneet ovat kuuluneet perheemme elämään. Minä en ole kuvassa oleva henkilö, mutta hän on alussa toiminut isänsä opettajana tietokoneiden maailmaan.

Kommentit

TeeTee sanoi…
Tuolla vempaimella en varmaan osaisi tehdä mitään! ;D
12.12.09
Inkivääri sanoi…
Muksuthan ne ensimmäisinä koneen kimppuun kävivät ennakkoluulottomasti, mukava muisto:) Minun ei ole tullut konetta koskaan paperikuviin edes sattumalta8]
12.12.09
Tapsu sanoi…
Outo oli tuo commodore kun itsellä oli aikoinaan Sinclair ZX Spectrum !
12.12.09
pappilan mummo sanoi…
Juuri tuollainen se oli meidänkin pojilla tuo ensimmäinen kone TV:n kanssa.
12.12.09
Zilga sanoi…
Tuollaista versiota en ole kuunaan nähnyt :)
12.12.09
aino sanoi…
Paljon on bittejä virrannut noista ajoista.
12.12.09
selma sanoi…
Meillä oli se Commondore 64, se tuli lahjaksi pojille heidän sedältään. Pojat ne ovat meitä vanhempia viisaampina tässä asiassaa saaneet neuvoa, jännä juttu. Kuva on hieno muisto niiltä ajoilta.
12.12.09
Kaanon sanoi…
Lapsilla on taito hyppysissään, he ovat jo syntyessään takuuvarmasti hiirikätisiä:o)
12.12.09
flora sanoi…
Tosi vanha aparaatti.
12.12.09
tuulento sanoi…
Komea on kone ja opettaja myös.
12.12.09
RH sanoi…
Ooh, historian siipien havinaa! Kuvan ottohetkellä on koneesta oltu iloisia ja ehkä ylpeitäkin, nyt päivitellään, että onpa ajat muuttuneet ja koneet sen myötä. Tuona vuonna taisin saada peruskoulun päästötodistus. Vai oliko se päättötodistus?
12.12.09
Peregrina sanoi…
Voi, muistan tuon konee! Miten sitä hämmästeltiin ja ihmeteltiin.Ja miten nopeasti alakoululainen oppi sen käytön, niin että pystyi neuvomaan vanhempiaan.
12.12.09
Korppi sanoi…
Aika vanha vekotin. Paljon on kone muuttunut.
13.12.09
Tappari sanoi…
Historiallinen kuva. Hauska ja mielenkiintoinen!
16.12.09
Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tietoteos

Kuva
Paljon painavaa tietoa on näiden 8 kirjan kansien välissä. ”Fokus” sisältää yhteensä viisituhatta neljäsataa kaksikymmentä kolme sivua. En edes muista milloin viimeksi olen tähän kirjasarjaan koskenut. Tietokone, —google ja Wikipedia on muuttanut kaiken. Tietosanakirja on käynyt tarpeettomaksi, eikä sen tietoja ole päivitetty. Tämä sarja on vuodelta 1975, joten sen ikä on 1/3 vuosisadasta. Kirjoissa saattaa sittenkin olla viime vuosidadalta mielenkiintoista historiaa, joten kun asia nyt tuli esiin, päätän ottaa tämän jo unohtuneen tietolähteen tarkempaan tutkiskeluun. Ehkä tällä on vielä enemmän arvoa, kuin kierrätyspaperilla.
Read more »

Puolison kotiinpaluu sairaalasta on uuden alku

Kuva
  —kolme asiaa, joita elämä ei opeta valmiiksi Keskiviikkona se tapahtuu. Tänään kuulin, että sairaalajakso päättyy ja vaimoni palaa kotiin. On helpottavaa nähdä, miten kaatumisvammat ovat parantuneet ja askel on taas varmempi. Mutta meillä asuu vieras, joka ei lähde pois: muistisairaus. Luin äskettäin tekstin asioista, joita elämä itsessään ei meille opeta, vaan ne on oivallettava ja hyväksyttävä itse, usein kantapään kautta. Omaishoitajuus on ollut minulle juuri tätä: jatkuvaa oppimista, jossa lukemani kokemus- ja oppikirjat eivät riitä. 1. Hyväksyminen ei ole luovuttamista. Artikkelissa puhuttiin siitä, miten meidän on kohdattava todellisuus sellaisena kuin se on. On helppoa hyväksyä paraneva leikkaushaava, mutta paljon vaikeampaa hyväksyä hiipuva muisti ja vaikeudet arkisessa keskustelussa. Olen huomannut, että rauha löytyy vasta, kun lopetan vertaamisen siihen, mitä olimme ennen, ja alan nähdä sen, mitä olemme nyt. 2. Kontrolli on illuusio. Omaishoitajana haluaisin "korjat...
Read more »

Tanssia Alzheimerin kanssa

Kuva
  – kompastelua ja iskuja Meillä on kotona asunut jo muutaman vuoden verran eräs kutsumaton, mutta valitettavan pysyvä vuokralainen: Alzheimer. Vaimoni kiusana. Se on pesiytynyt piirongin laatikon pohjalle ja sieltä käsin piinaa meidän arkipäiviä. Moni ajattelee Alzheimerista kuullessaan ensin muistihäiriöitä – ja kyllä, ne ovatkin riesa, suuri sellainen. Avaimet ja muut tavarat ovat hukassa, sanat katoavat suusta kesken lauseen ja eilinen tuntuu joskus olevan sumun peitossa. Mutta tiedättekö, ne eivät ole se pahin. Ne ovat vain etulinjan taistelijoita tässä sodassa. Suurin ja kaunein huolenaiheeni liittyy vaimoni fyysiseen tasapainoon. Siitä kun tuntuu olevan jäljellä enää pelkkä muisto. Kaatumisia on ollut niin paljon, että olen alkanut harkita, pitäisikö hankkia kypärä ja otsalamppu jokapäiväiseen käyttöön. Illalla olimme pienellä kävelyllä, sellaisella rauhallisella, korttelin ympäri kiertävällä lenkillä. Kaikki tuntui olevan hyvin, kunnes paluumatkalla vaimoni päätti demonstr...
Read more »