Profiilikuva


Piikkilangalla on pitkä ja sotainen historia. Si-tä on käytetty myös moniin muihin tarkoituksiin estämään mm. ihmisen tai eläinten liikkumista. Monesti olen itsekin siihen repinyt housun persaukset, kun 1960 luvulla peltojen reunoja hiihtelin. Kerran olen suistunut moottoripyörällä tieltä pikkilangan lävitse pellolle. Siinä rytäkässä suurimmat naarmut sai moottoripyörä. Vielä nykyäänkin tapaa vanjoja ruostuneita piikkilankoja hakametsissä ja tämä kuva on juuri sellaisesta paikasta, jossa lanka on kasvanut kiinni suuren petäjänrungon sisään.

Sotilaskäytössä piikkilanka taidetaan korvata nykyisin ns. Natolangalla, joka saattaa olla vanhaa piikkilankaa terävämpi. Nykyisin piikkilankaa ei saa enää käyttää karjatarhojen aitaukseen.
(EEM)

Kommentit

Pekka sanoi…
Yksinkertainen, mutta tyylikäs vastaus haasteeseen. ;-)
28.12.09
isopeikko sanoi…
Solarisoitu väkälanka :)
28.12.09
eem sanoi…
Juu, —Solarisaatio on nykyisin helppoa verratuuna siihen aikaan, kun se tehtiin graafisten filmien kanssa pimiössä.
28.12.09
arleena sanoi…
Piikkilangastakin saa näin hienon kuvan. Näyttää ihan kehystykseen menevältä taululta.
28.12.09
Korppi sanoi…
Hieno kuva! Olen saanut mukavan muiston piikkilangasta, se ulottuu kyynärvarresta kainaloon :)
29.12.09
aimarii sanoi…
Upea haastekuva.
Mailta löytyy vielä liian usein metsästäkin osittain maassa olevaa piikkilankaa.
29.12.09
tanssiva harmaa pantteri sanoi…
Hieno kuva ja hyvin valaiseva teksti. Hurjia kokemuksia sinulla on piikkilangasta.
29.12.09
JKK sanoi…
Joo oikeastaan vanhasta piikkilangasta ei ole jäännyt kun profiili ja muutama ikävä petäjässä kiinni. Musta tausta on jännä.
29.12.09
Anonyymi sanoi…
Kyllä on muistoja tuova kuva: yli ja ali on menty ja kiinnikin jääty.
Blogissani on tarinakin juuri tällaisesta aidasta.
30.12.09
Liisa sanoi…
Minulla on neljä senttiä pitkä muisto piikkilangasta vasemmassa etusormessa.
30.12.09
Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tietoteos

Kuva
Paljon painavaa tietoa on näiden 8 kirjan kansien välissä. ”Fokus” sisältää yhteensä viisituhatta neljäsataa kaksikymmentä kolme sivua. En edes muista milloin viimeksi olen tähän kirjasarjaan koskenut. Tietokone, —google ja Wikipedia on muuttanut kaiken. Tietosanakirja on käynyt tarpeettomaksi, eikä sen tietoja ole päivitetty. Tämä sarja on vuodelta 1975, joten sen ikä on 1/3 vuosisadasta. Kirjoissa saattaa sittenkin olla viime vuosidadalta mielenkiintoista historiaa, joten kun asia nyt tuli esiin, päätän ottaa tämän jo unohtuneen tietolähteen tarkempaan tutkiskeluun. Ehkä tällä on vielä enemmän arvoa, kuin kierrätyspaperilla.
Read more »

Puolison kotiinpaluu sairaalasta on uuden alku

Kuva
  —kolme asiaa, joita elämä ei opeta valmiiksi Keskiviikkona se tapahtuu. Tänään kuulin, että sairaalajakso päättyy ja vaimoni palaa kotiin. On helpottavaa nähdä, miten kaatumisvammat ovat parantuneet ja askel on taas varmempi. Mutta meillä asuu vieras, joka ei lähde pois: muistisairaus. Luin äskettäin tekstin asioista, joita elämä itsessään ei meille opeta, vaan ne on oivallettava ja hyväksyttävä itse, usein kantapään kautta. Omaishoitajuus on ollut minulle juuri tätä: jatkuvaa oppimista, jossa lukemani kokemus- ja oppikirjat eivät riitä. 1. Hyväksyminen ei ole luovuttamista. Artikkelissa puhuttiin siitä, miten meidän on kohdattava todellisuus sellaisena kuin se on. On helppoa hyväksyä paraneva leikkaushaava, mutta paljon vaikeampaa hyväksyä hiipuva muisti ja vaikeudet arkisessa keskustelussa. Olen huomannut, että rauha löytyy vasta, kun lopetan vertaamisen siihen, mitä olimme ennen, ja alan nähdä sen, mitä olemme nyt. 2. Kontrolli on illuusio. Omaishoitajana haluaisin "korjat...
Read more »

Tanssia Alzheimerin kanssa

Kuva
  – kompastelua ja iskuja Meillä on kotona asunut jo muutaman vuoden verran eräs kutsumaton, mutta valitettavan pysyvä vuokralainen: Alzheimer. Vaimoni kiusana. Se on pesiytynyt piirongin laatikon pohjalle ja sieltä käsin piinaa meidän arkipäiviä. Moni ajattelee Alzheimerista kuullessaan ensin muistihäiriöitä – ja kyllä, ne ovatkin riesa, suuri sellainen. Avaimet ja muut tavarat ovat hukassa, sanat katoavat suusta kesken lauseen ja eilinen tuntuu joskus olevan sumun peitossa. Mutta tiedättekö, ne eivät ole se pahin. Ne ovat vain etulinjan taistelijoita tässä sodassa. Suurin ja kaunein huolenaiheeni liittyy vaimoni fyysiseen tasapainoon. Siitä kun tuntuu olevan jäljellä enää pelkkä muisto. Kaatumisia on ollut niin paljon, että olen alkanut harkita, pitäisikö hankkia kypärä ja otsalamppu jokapäiväiseen käyttöön. Illalla olimme pienellä kävelyllä, sellaisella rauhallisella, korttelin ympäri kiertävällä lenkillä. Kaikki tuntui olevan hyvin, kunnes paluumatkalla vaimoni päätti demonstr...
Read more »