Aurinko:

 syksyn valoilmiö

Jotkut sanovat, että marraskuu on harmaa. Minä sanon, että marraskuu on vain minimalistinen – se riisuu maasta kaiken ylimääräisen ja jättää jäljelle vain olennaisen.

Marraskuun sivuvalo,
kullanhohtoinen särö,
elämän omat saumat.

Aamulla heti selän venyttelyn jälkeen päätin tarttua toimeen. Talvi tekee tuloaan, ja pihan poikki kulkeva tie kaipasi viimeistä haravointia ennen pakkasia. Olin juuri kumartuneena haravan varteen, kun huomasin naapurin seisovan aidan takana katsomassa toimintaani syvän mietteliäänä.

"Mitäs sinä?" hän huusi.

"Odotan talvea", vastasin.

Hän nyökkäsi, katsoi taivaalle ja sanoi vakavalla naamalla: "Tiedätkö, Eikka, nykyään on sellaisiakin robotteja, jotka tekevät tuonkin homman. Eikä tarvitse edes selkää suoristaa."

Pysähdyin. Pohdin hetken kaikkia niitä nykyajan laitteita, jotka imuroivat, leikkaavat nurmikon ja syöttävät ajatuksiakin sovelluksen kautta. Katsoin haravaa kädessäni, katsoin naapuria ja totesin: "Niin varmasti on. Mutta mikään robotti ei osaa nauttia siitä tunteesta, kun selkäpohja huutaa armoa ja kahvi maistuu työn jälkeen ainakin kaksi kertaa paremmalta." Naapuri naurahti, toivotti hyvää jatkoa ja jatkoi matkaansa. Hauskaahan se on: markkinat kehittävät laitteita säästääksemme aikaa, ja sitten käytämme sen säästyneen ajan miettimällä, mitä tekisimme kaikella sillä ajalla.

Hyödyllinen kirkastus: valon kulma

Päivän kävelykierroksella Palokan maastossa kirkastui jälleen yksi käytännön asia, joka usein unohtuu pimeän tullen. Marraskuun matala valo on valokuvaajan paras ystävä, jos sen valjastaa oikein. Koska aurinko ei nouse korkealle, valon tulokulma on lähes vaakasuora koko päivän.

Jos kuvaat kohdetta suoraan valoa vasten tai valo takanasi, kuva litistyy. Mutta kun käännyt 90 astetta sivuun – niin että valo tulee viistosti sivusta – jokainen puskassa oleva pisara, kaarnan roso ja maahan pudonnut lehti saa heti kolmiulotteisen syvyyden. Sivuvalo paljastaa tekstuurin, jota ei pilvisenä päivänä muuten näkisi.

Uutta opittavaa: Kintsugi ja säröjen kauneus

Törmäsin kiehtovaan japanilaiseen käsitteeseen nimeltä Kintsugi (金継ぎ). Se on vuosisatoja vanha perinteinen korjausmenetelmä, jossa rikkoutunut keramiikka-astia liimataan kokoon lakalla, johon on sekoitettu kulta-, hopea- tai pronssijauhetta.

Länsimaisessa ajattelussa rikkoutunut esine pyritään joko piilottamaan, korjaamaan näkymättömäksi tai heittämään pois. Japanilainen filosofia näkee asiat toisin: halkeama tai särö ei vähennä esineen arvoa, vaan se on osa esineen historiaa ja tekee siitä entistä kauniimman. Kulta- tai muu väri ei peitä halkeamaa, vaan korostaa sitä.

Ehkä meidänkin pitäisi katsoa syksyä – ja omaa ikääntymistämme – hieman Kintsugi-lasien läpi. Jokainen kolotus, rypistymä ja harmaa hius on vain kultaa saumoissa.

Pihan kiveys puhtaana,
naapurin nauru tuulessa.
Kaikki säröt ja kolot
kehon kartalla loistavat
kirkasta, puhdasta kultaa.

 ...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ensilumi

Päivä 321/365

Marraskuu