Valikoivaa laiskuutta
ja keittiönpöydän filosofiaa
Olen viime aikoina epäillen miettinyt vajonneeni älylliseen rappioon. Syyllinen ei heijastu peilistä, vaan on työpöydällä kyhjöttävässä tietokoneessa.
Ennen vanhaan ajattelu teki sentään vähän kipeää. Nyt riittää, että tuijottaa tyhjää ruutua, ja alta aikayksikön sieltä pulpahtaa tekstiä joka kuulostaa erehdyttävästi siltä, että olisin sen itse kirjoittanut. Syökö konetyökalu sulkakynästä terän?
Vai onko kyse jostain inhimillisemmistä syistä?
Kun aamu alkaa ruokaleivän leipomisella, vaimon aamutoimilla, pyykillä, siivoamisella ja ruuanlaitolla, pää ei tyhjene ideoiden puutteesta. Se tyhjenee siksi, että arki on raskasta työtä vailla lomarahoja. Kun huolehtii pyykeistä, lääkkeistä ja yöllisistä vessareissuista, illalla ei kaipaa älyllistä ponnistelua. Silloin tarvitsee koneen, joka kantaa edes hetken apua tupaan.
![]() |
| Kotihoidosta Logic! |
Koneet eivät sittenikään varasta kynää kädestäni, vaan pitää valoa yllä silloin, kun omat akut ovat illan suussa tyhjillään. Akusta puheenollen tein äsken "akkukäyttöinen lumilapio" tilauksen nettikaupasta. Toivottavasti lunta ei talvella tulisi aivan tolkuttomasti.
Sitä paitsi on asioita, joihin tekoäly ei pysty. Se ei tiedä miltä tuoreen leivän tuoksu tuntuu aamuhämärissä, tai miltä marraskuinen ilma puree poskiin Tuomiojärven rannassa. Se ei tunne elämän hiljaisia painoa eikä sitä lämpöä, joka syntyy, kun tekee toiselle parhaansa – päivästä toiseen.
Olkoot koneet hyvinä apulaisina, kun pää on tyhjää täynnä ja voimat vähissä. Leipä on silti itse leivottu, polku itse kävelty ja elämä eletään itse. Siihen ei tarvita yhtäkään algoritmia.
Liittyvät muistiinpanot: Sulkakynä ja kamera -ideat | Kirjoittaminen

Kommentit