Kenen kumman sisko keitossa kiehuu?

Moni meistä on varmasti seissyt kaupan kylmäkaapilla, tuijottanut tuota vaaleanharmaan punaista makkarapötköä ja pohtinut syntyjä syviä. Erityisesti meillä arjen pyörittäjillä ja pikaruuan, siis sen oikean ja ravitsevan pikaruuan ystäviä siskonmakkara on vakiovieras. Se on mutkaton kaveri: Otan sakset käteen, kuori poikki ja palleroita suoraan keittoliemeen. Proteiinit talteen ilman turhaa tiskiä tai rasvan loisketta, ja omaishoitajan sekä vaimon maha kiittää.

Mutta se nimi. Se on vaivannut minua. Kuka on tämä mystinen “Sisko”, joka on antanut nimensä suomalaisten rakastamalle keittomakkaralle? Onko kyseessä kenties joku historian hämärään unohdettu keittäjä matriarkka, Anni-tädin ja Hanna-tädin sukulainen, joka päätti kääriä hihat ja ryhtyä makkaramestariksi?

Totuus on tarua ihmeellisempi – ja huomattavasti kansainvälisempi. Kyseessä on Googlen mukaan nimittäin vuosisatojen mittainen, kielirajojen yli kulkenut rikkinäinen puhelin, jossa suomalainen suu on vääntänyt hienostuneen eurooppalaisen sanaston kotoisaksi perhesuhteeksi.

Matka alkaa muinaisesta Roomasta asti, jossa suolaista lihaa kutsuttiin nimellä salsicius. Siitä ranskalaisten suussa muovautui saucisse ja saksalaisten matkassa Sauseise. Kun tämä raakamakkara aikanaan purjehti Itämeren yli Ruotsiin, se kääntyi muotoon suskunakorv tai siskonkorv. Onko se näin, ehkä?

Ja mitä teki suomalainen, kun tämä vierasperäinen kielellinen solmu saapui meidän kyökkeihimme? Me emme alkaneet suskunoita pureskelemaan. Me kuuntelimme sanaa hetken, totesimme sen kuulostavan aivan kotoisalta Siskolta, ja niin syntyi siskonmakkara. Ei siihen siis mitään sukulais naista tarvittu, vain sopivasti luovaa suomalaista kuuloaistia! Ruotsalaiset puolestaan sotkivat omassa kansanperinteessään sanan siska-lintuun (vihervarpuseen), joten me sentään selvisimme tästä nimi sotkusta ilman höyheniä.

Että sellaista väärinkäsityksen gourmet’ta sitä tuleekin keittoon puristettua. Seuraavan kerran, kun saksien kanssa pätkin noita palleroita kattilaan, voin mielessäni lähettää terveiset Rooman legioonalaisille ja ranskalaisille keittiöille. Brändi on maailmalta, mutta helpotus ja maku ovat täysin meidän omaamme.

Ehkäpä otan paketista vielä kauniin, minimalistisen lähikuvan blogin lukijoita ilahduttamaan: höyryävä lautanen, vihreää persiljaa ja keskellä se aito, alkuperäinen – ja täysin syytön – Sisko.

Tietolähde: Google