Päivä 145/365 – toukokuu 25.

 

Teema: Jalat/vartalo

Kuvittele itsesi kokonaisuutena. Mistä tässä neljännesvuosittaisessa ”Minä kokonaisuudessaan” -valokuvahaasteessa oikein on kyse?

Kyseessä on muotokuva, joka rakentuu alusta alkaen yksi kuva kerrallaan. Joka vuosineljännes kuvataan eri osa itsestä, ja vuoden lopussa nämä neljä kuvaa yhdistetään joko päällekkäin pinottuna tai kollaasiksi järjestettynä, jolloin ne muodostavat yhden yhtenäisen muotokuvan. Vaakasuuntainen kuvaaminen helpottaa kuvien pinoamista myöhemmin. Ajattele tätä osittain omakuvana ja osittain aikakapselina: neljän hetken tallentamisena vuoden varrelta ja niiden muuttamisena ”Kokonaisvaltaiseksi minäksi” – eräänlaiseksi mosaiikiksi!
***

Se ei vain sovi minun pirtaani, vaikka ajatuksen sinänsä hyväksyn. Minä en kuvaa itseäni, vaan valitsen kohteeksi 40 vuotta sitten pihaan istuttamani taalainmaankoivun.


Ei minulla ole siitä helmikuussa otettua kuvaa, mutta otin tyvikuvan tänään. Esitän sen mustavalkokuvana. Toinen kuva toimii vartalona, jota koristaa elämää täynnä oleva kirjosiepon pönttö. Koivun yläosa on vuorossa elokuussa, ja latvuskuvan vuoro on marraskuussa. Otan tämän vastaan omalla tavallani – kiinnostavana, mutta omannäköisenä haasteena.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puolison kotiinpaluu sairaalasta on uuden alku

Kuva
  —kolme asiaa, joita elämä ei opeta valmiiksi Keskiviikkona se tapahtuu. Tänään kuulin, että sairaalajakso päättyy ja vaimoni palaa kotiin. On helpottavaa nähdä, miten kaatumisvammat ovat parantuneet ja askel on taas varmempi. Mutta meillä asuu vieras, joka ei lähde pois: muistisairaus. Luin äskettäin tekstin asioista, joita elämä itsessään ei meille opeta, vaan ne on oivallettava ja hyväksyttävä itse, usein kantapään kautta. Omaishoitajuus on ollut minulle juuri tätä: jatkuvaa oppimista, jossa lukemani kokemus- ja oppikirjat eivät riitä. 1. Hyväksyminen ei ole luovuttamista. Artikkelissa puhuttiin siitä, miten meidän on kohdattava todellisuus sellaisena kuin se on. On helppoa hyväksyä paraneva leikkaushaava, mutta paljon vaikeampaa hyväksyä hiipuva muisti ja vaikeudet arkisessa keskustelussa. Olen huomannut, että rauha löytyy vasta, kun lopetan vertaamisen siihen, mitä olimme ennen, ja alan nähdä sen, mitä olemme nyt. 2. Kontrolli on illuusio. Omaishoitajana haluaisin "korjat...
Read more »

Tanssia Alzheimerin kanssa

Kuva
  – kompastelua ja iskuja Meillä on kotona asunut jo muutaman vuoden verran eräs kutsumaton, mutta valitettavan pysyvä vuokralainen: Alzheimer. Vaimoni kiusana. Se on pesiytynyt piirongin laatikon pohjalle ja sieltä käsin piinaa meidän arkipäiviä. Moni ajattelee Alzheimerista kuullessaan ensin muistihäiriöitä – ja kyllä, ne ovatkin riesa, suuri sellainen. Avaimet ja muut tavarat ovat hukassa, sanat katoavat suusta kesken lauseen ja eilinen tuntuu joskus olevan sumun peitossa. Mutta tiedättekö, ne eivät ole se pahin. Ne ovat vain etulinjan taistelijoita tässä sodassa. Suurin ja kaunein huolenaiheeni liittyy vaimoni fyysiseen tasapainoon. Siitä kun tuntuu olevan jäljellä enää pelkkä muisto. Kaatumisia on ollut niin paljon, että olen alkanut harkita, pitäisikö hankkia kypärä ja otsalamppu jokapäiväiseen käyttöön. Illalla olimme pienellä kävelyllä, sellaisella rauhallisella, korttelin ympäri kiertävällä lenkillä. Kaikki tuntui olevan hyvin, kunnes paluumatkalla vaimoni päätti demonstr...
Read more »