Mitä kaikkea olenkaan oppinut?
Arkea ja byrokratiaa omaishoitajana
Omaishoitajuus on samaan aikaan äärimmäisen mielenkiintoista, palkitsevaa ja haastavaa toimintaa. Ennen kaikkea se on sitovaa – vaimoni omaishoitajana olen kiinni tässä työssä käytännössä vuorokauden ympäri, 24/7.
Arjen pyörittämisen tukena meillä käy tällä hetkellä kotihoitaja aamuisin ja iltaisin. Aamun käynnille on varattu kello 8:15–9:30 välinen aikaikkuna. Se on toisinaan hieman pitkä aika odotella, sillä vaimon biologinen kello herää usein kotihoitoa aikaisemmin. Niinpä minä teen tarvittavat aamutoimet jo valmiiksi ennen hoitajan tuloa. Joskus tuntuukin, että kotihoitajan suurin ja tärkein tehtävä aamuisin onkin vain toivottaa meille hyvää huomenta ja mukavaa päivänjatkoa – mutta sekin ihmiskohtaaminen on arvokas.
Viikkoja kestänyt vaippasoppa selvisi vihdoin
Käytännön asioissa riittää opettelemista, ja välillä tieto kulkee kankeasti. Minulle kerrottiin alun perin, että vaimoni tarvitsemat vaipat kuuluvat kotihoidon palveluun. Kun vaippoja ei alkanut kuulua, olen kantanut niitä itse lähimarketista kotiin. Kulutus on kuitenkin noin 4–5 vaippaa vuorokaudessa, joten kyse ei ole ihan pienestä rumbasta.
Eilen minulle sitten lopulta selvisi, etteivät vaipat kuulukaan suoraan tähän Hyvinvointialueen (Hyvaks) kotihoitoon. Ne täytyykin hankkia erillisen hoitotarvikepalvelun kautta. Soitin sinne heti tänään, ja pyörät pyörähtivät vihdoin käyntiin: vaipat toimitetaan meille peräti kotiovelle asti ensi tiistaina. Kylläpä tuntui hyvältä, kun tämäkin asia lopulta selvisi!
Ruuhkaisia linjoja ja sydämellistä palvelua
Sama pätee meillä vieraileviin kotihoitajiin. Vaikka työntekijät vaihtuvat lähes joka käynnille – mikä tuo oman pienen haasteensa – voin antaa heidän empaattisuudestaan vain pelkkää kiitosta. He ovat mahtavia persoonia, jotka suhtautuvat asiakkaan ongelmiin suurella sydämellä ja lämmöllä.
Suurin mörkö on byrokratia: En tiedä, mitä en tiedä
Käytännön hoitotyöstä ja arjen askareista koen suoriutuvani vaimoni kanssa oikein hyvin. Mutta se suurin mörkö onkin byrokratia. Minulla on jatkuvasti olo, että en tiedä, mitä kaikkia etuuksia ja oikeuksia meille kuuluisi. Elän tilanteessa, jossa en tiedä, mitä en tiedä.
Kuulin esimerkiksi jostakin, että järjestetään erilaisia nettipalavereja ja infotilaisuuksia, joissa omaishoitoon liittyviä asioita ja kiemuroita selvitetään. Milloin ja missä – sekin minun on vielä selvitettävä.
En ole kuitenkaan jäänyt tuleen makaamaan. Liityin hiljattain Omaishoitajaliittoon ja yritän parhaani mukaan olla aktiivinen tiedonhakija. Tieto ei tällaisessa arjessa tule valmiina lautasella, vaan sitä on itse kaivettava. Askel kerrallaan tässä kuitenkin mennään eteenpäin, ja jokainen ratkaistu asia – kuten ne ensi tiistaina saapuvat vaipat – on pieni voitto matkan varrella.
Kommentit
Olet aivan oikeassa siinä, että kehon väsyminen ja sairaudet vaikuttavat väkisinkin mieleen. Kun elämä kaventuu oman kodin seinien sisäpuolelle ja vastuu toisesta on ympärivorokautista, siinä on välillä henkisesti kovilla. Omaishoitajuus on matka, jota on vaikea täysin ymmärtää, ellei sitä itse koe –sen jatkuvaa tasapainoilua rakkauden, huolen, väsymyksen ja luopumisen tunteiden välillä. Siksi rehellinen puhe ja tunteiden jakaminen on niin tärkeää, ettei jää ajatustensa kanssa yksin.
Tuo ajatuksesi etä-Meetistä on suorastaan loistava! Se olisi matalan kynnyksen tapa kohdata, sillä kotoa poistuminen on tällä hetkellä haastavaa. Olisi hienoa vaihtaa kuulumisia sekä valokuvauksesta –joka on minulle edelleen se tärkeä henkireikä ja arjen valonlähde, että myös tästä omaishoitajuuden arjesta vertaisten kesken. Kameran kautta katsottu maailma ja sydämestään puhuvien ihmisten seura olisivat juuri sellaista vitamiinia, jota tässä kohtaa kaipaa.
Laitetaan ihmeessä tämä etäkohtaaminen hautumaan ja mietitään, miten ja milloin se toteutettaisiin. Lämmin kiitos vielä, että toit retken tunnelmat ja terveiset tänne blogini puolelle. Se merkitsi paljon.
Ystävällisin ja avoimin terveisin,
Eikka