Päivä 144/365 -toukokuu 24. Kaikessa rauhassa

 HAVAINTOJA:

Kyllä vanha kansa tiesi, mistä puhui: "Jos ei heilaa helluntaina, niin ei koko kesänä." Meillä tuo heila on onneksi vakiinnuttanut paikkansa jo reilun puolen vuosisadan ajan, joten helluntaina voi keskittyä olennaiseen – nimittäin aamukahviin ja arjen pieniin - suuriin havaintoihin.

Kaikki alkoi oikeastaan helluntain kuvaus haasteesta, jonka teemaksi oli annettu niinkin mahtipontinen sana kuin rauha. Rupea sitä sitten pureskelemaan kaikessa rauhassa. Mieli vaelsi suomalaisesta Rauha-nimestä Tolstoin paksuun sotaan ja rauhaan, maailman poliittisista pyörteistä aina presidenttien Nobel-haaveisiin. Mutta tarvitseeko kuvan aina kantaa koko maailman taakkaa?

Ei tarvitse. Joskus suurin rauha löytyy siitä, kun katsoo tarpeeksi läheltä.

Tänä sunnuntaiaamuna valo siivilöityy ikkunasta juuri oikeassa kulmassa. Se ei kysele suuria, vaan laskeutui suoraan lattiaan. Syntyy triptyykki, kolmen kuvan sarjakuva elämästä tässä ja nyt:

Helluntain aamu

kuumaa aamukahvia

käsikädessä.


Ensimmäisessä ruudussa kahvi on kuumaa ja aamu valoisa. Toisessa kuvassa katse kiinnittyy lattiaan – tai tarkemmin sanottuna rollaattorin pyöriin. Siinä ne ovat, toipumisen askeleet. Lonkkamurtuman jäljiltä jokainen rauhallinen siirtyminen sängyn reunalta kahvipöydän ääreen on voitto. Kolmannessa ruudussa on se kaikkein tärkein: luottamuksen ja kiitollisuuden katse.

Kameran linssi ja sulkakynä pyrkivät usein tallentamaan jotain poikkeuksellista. Tänä aamuna kuitenkin huomasi, että kaikkein kaunein "luonnonrauha" ja meditaatio on siinä, kun saa istua keittiössä, seurata toisen toipumista ja puristaa lämmin kuppi ja se tuttu käsi  kämmenen sisään.

Siinä on lukurauhaa, elämän rauhaa ja helluntain rauhaa, kerrottuna lyhyesti haikun viisi - seitsemän - viisi tavulla.

Kommentit

Runoriihi sanoi…
Tosi kauniisti kirjoitettu. Vahva kuvaus sydämen aukiolosta ja läsnäolosta; vahvasta rakkaudesta🥰; se elämää kantava voima🙏
24.5.26
eem sanoi…
Elämä opettaa myös nöyryyttä.
24.5.26
Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tietoteos

Kuva
Paljon painavaa tietoa on näiden 8 kirjan kansien välissä. ”Fokus” sisältää yhteensä viisituhatta neljäsataa kaksikymmentä kolme sivua. En edes muista milloin viimeksi olen tähän kirjasarjaan koskenut. Tietokone, —google ja Wikipedia on muuttanut kaiken. Tietosanakirja on käynyt tarpeettomaksi, eikä sen tietoja ole päivitetty. Tämä sarja on vuodelta 1975, joten sen ikä on 1/3 vuosisadasta. Kirjoissa saattaa sittenkin olla viime vuosidadalta mielenkiintoista historiaa, joten kun asia nyt tuli esiin, päätän ottaa tämän jo unohtuneen tietolähteen tarkempaan tutkiskeluun. Ehkä tällä on vielä enemmän arvoa, kuin kierrätyspaperilla.
Read more »

Puolison kotiinpaluu sairaalasta on uuden alku

Kuva
  —kolme asiaa, joita elämä ei opeta valmiiksi Keskiviikkona se tapahtuu. Tänään kuulin, että sairaalajakso päättyy ja vaimoni palaa kotiin. On helpottavaa nähdä, miten kaatumisvammat ovat parantuneet ja askel on taas varmempi. Mutta meillä asuu vieras, joka ei lähde pois: muistisairaus. Luin äskettäin tekstin asioista, joita elämä itsessään ei meille opeta, vaan ne on oivallettava ja hyväksyttävä itse, usein kantapään kautta. Omaishoitajuus on ollut minulle juuri tätä: jatkuvaa oppimista, jossa lukemani kokemus- ja oppikirjat eivät riitä. 1. Hyväksyminen ei ole luovuttamista. Artikkelissa puhuttiin siitä, miten meidän on kohdattava todellisuus sellaisena kuin se on. On helppoa hyväksyä paraneva leikkaushaava, mutta paljon vaikeampaa hyväksyä hiipuva muisti ja vaikeudet arkisessa keskustelussa. Olen huomannut, että rauha löytyy vasta, kun lopetan vertaamisen siihen, mitä olimme ennen, ja alan nähdä sen, mitä olemme nyt. 2. Kontrolli on illuusio. Omaishoitajana haluaisin "korjat...
Read more »

Tanssia Alzheimerin kanssa

Kuva
  – kompastelua ja iskuja Meillä on kotona asunut jo muutaman vuoden verran eräs kutsumaton, mutta valitettavan pysyvä vuokralainen: Alzheimer. Vaimoni kiusana. Se on pesiytynyt piirongin laatikon pohjalle ja sieltä käsin piinaa meidän arkipäiviä. Moni ajattelee Alzheimerista kuullessaan ensin muistihäiriöitä – ja kyllä, ne ovatkin riesa, suuri sellainen. Avaimet ja muut tavarat ovat hukassa, sanat katoavat suusta kesken lauseen ja eilinen tuntuu joskus olevan sumun peitossa. Mutta tiedättekö, ne eivät ole se pahin. Ne ovat vain etulinjan taistelijoita tässä sodassa. Suurin ja kaunein huolenaiheeni liittyy vaimoni fyysiseen tasapainoon. Siitä kun tuntuu olevan jäljellä enää pelkkä muisto. Kaatumisia on ollut niin paljon, että olen alkanut harkita, pitäisikö hankkia kypärä ja otsalamppu jokapäiväiseen käyttöön. Illalla olimme pienellä kävelyllä, sellaisella rauhallisella, korttelin ympäri kiertävällä lenkillä. Kaikki tuntui olevan hyvin, kunnes paluumatkalla vaimoni päätti demonstr...
Read more »