Luin opuksen, jossa laihdutetaan vaahdon voimalla
Hauskat kirjat kiinnostavat minua ja viimeaikoina on löytänyt niitä kirjaston kierrätyshyllystä. Jotkut luen ja ja jotkut kiikutan takaisin vain silmäiltyäni niitä.
Maanantai-aamu, kahvikuppi kädessä ja lauantaina kirjastosta tarttunut kirja pöydällä. Teoksen nimi oli Jens Bujarin Olutdieetti, ja luin sen viikonlopun aikana lähes muutamalta istumalta. Kirja oli hauskalla tavalla koukuttava, suorastaan viihdyttävä teos miehestä, joka päätti taistella kiloja vastaan sallimalla itselleen iltaohrapirtelön.
Mutta todettakoon heti kättelyssä: en minä ole aloittamassa olutdieettiä. En myöskään kaali-, kaura- enkä kaavakaaviodieettiä. Tässä iässä ihminen tietää jo, että jos elimistölle syöttää viikon ajan pelkkää kaalisoppaa tai mallasjuomaa, tuloksena ei ole hoikka vartalo vaan äreä mieli ja sekaisin oleva ruoansulatus.
Bujarin logiikassa oli kuitenkin tiettyä viehätystä. Hänen perusajatuksensa on yksinkertainen: kun ihminen kieltää itseltään kaiken kivankorvikkeen, dieetti tyssää kolmantena päivänä siihen, että jääkaapille hiivitaan yöllä sukat jalassa. Bujar siis päätti laskea kalorinsa niin, että päivän kiintiöön mahtuu yksi kylmä tuoppi.
Saksalainen täsmällisyys ja humalan aromi kohtasivat. Matikka oli yksinkertaista: vähemmän makkaraa, enemmän askelia ja riittävästi hiilihappoa.
Tällainen elämäntapareformi kuulostaa paperilla nerokkaalta. Mutta kun asiaa miettii arjen kannalta, toteutus ontuu. Jos laittaa lenkkarit jalkaan ja kävelee muutaman kilometrin pururataa pitkin vain ansaitakseen yhden lagerin, siinä alkaa äkkiä tuntua suorittamisen maku. Ja kun oluesta tulee mekaaninen "kaloripalkinto", sen nautinto katoaa.
Toisekseen, jokainen leipuri ja kotikaljan tekijä tietää, mitä hiiva ja mallat saavat aikaan. Ajatus siitä, että vyötärö kapenisi nestemäisellä leivällä, vaatii melkoista uskoa fysiikan lakien joustavuuteen.
Kirja oli silti mainiota viikonloppulukemista. Se muistutti siitä, miten ihmeellisiin temppuihin ihminen on valmis ryhtymään välttääkseen sen kaikkein yksinkertaisimman totuuden: lautasmallin ja kohtuuden.
Minä jatkan entisellä linjalla. Aamujooga venyttää sellaiset mutkat, joita mikään dieetti ei oikaise, ja kahvi jauhetaan aina tuoreista pavuista ilman kalorilaskuria. Jos saunan jälkeen tekee mieli kylmää juomaa, se nautitaan ilman laskutoimituksia tai laihdutusilmoitusta.
Elämä on liian lyhyt mitattavaksi millilitroissa ja kilokaloreissa – varsinkin silloin, kun kirja on jo luettu ja viikonloppu ohi. Mutta minun mielipiteeni kirjasta on 3/5.
Kommentit