Ihan metsässä?
Muistan lukeneeni jostakin
Mielenkiinto luontoa kohtaan johtuu siitä, että me ihmiset olemme luonnollisesti vetäytyneitä erilaisia elämänmuotoja ja eläviä ympäristöjä kohti. Tälle synnynnäiselle taipumukselle on olemassa oma sanansa.
Sitä kutsutaan ”biofiliaksi” – termi, jonka teki tunnetuksi biologinen kirjailija E. O. Wilson. Hän uskoi, että ihmisillä on luontainen tarve suuntautua kohti elämää ja elämän kaltaisia prosesseja. Tämä käsite selittää sen lauseen, jonka kuulee niin usein ja jota käytän itsekin.
Pidän luonnosta!
Metsässä ja sen kiemurtelevilla poluilla on kuitenkin kyse paljosta muustakin. Putoavista syys lehdistä syntyy kuntan luonnollista lisääntymistä. Sammaleen palasta voi muodostua pieni ekosysteemi. Lahoaminen eri muodoissaan auttaa uuden syntymistä ja uusiutumista.
Valokuvauksesta tulee tällaisessa ympäristössä enemmänkin reagoitua siihen, mitä siellä näkee, kuin pelkkää kuvien ottamista. Tunnen yhtäläistä levollisuutta katsellessa koko luonnonmaisemaa, kuin tarkkaillessa varvikossa alkavaa maaruskaa.
Metsässä oleminen tuntuu muuttavan aina jotain sisimmässä. Tapahtuu eräänlainen muodonmuutos, jossa koko kokemus tekee nöyräksi ja elvyttää. Kaipaan tätä tunnetta silloin, kun olen kotona ns. kiireiden keskellä.
Mistä biofiliassa on kyse?
Yhdysvaltalainen biologi ja tietokirjailija Edward O. Wilson (1929–2021) toi käsitteen biofilia tunnetuksi vuonna 1984 ilmestyneessä teoksessaan. Wilson uskoi, että ihmismielellä on syvä, evoluution muovaama tarve olla yhteydessä muihin eläviin organismeihin ja luonnon ilmiöihin. Hän kirjoitti muun muassa, että ihmisyyttä ei yllapidä se, että olisimme muiden elämänmuotojen yläpuolella, vaan se, että opimme tuntemaan ne. Aivan erityisesti häntä kiehtoi se, mitä pienistä yksityiskohdista voi paljastua. Lähde:biourbanism.org
– ajatus, sopii yhteen myös lähikuvauksen ja havainnoivan luonnossa liikkumisen kanssa.

Kommentit