Se saapuu taas

 Meille suomalaisille syksy tulee aina jonkinlaisen hallinnollisen päätöksen muodossa: kalenteri lähestyy syyskuun puoliväliä, sähköpostiin napsahtaa arjen muistutus ja villasukat etsitään henkisesti esiin. Talon lämmitystä aloitellaan. Luonto taas ei paljoa kalentereista perusta. Ruska ei suinkaan kurvaa paikalle näyttävällä yhteislähdöllä, jossa joku puhaltaa pilliin ja koko metsä vetää sekunnissa niskaansa värikkäät ulkoiluvaatteet.

Ei, syksy hiipii töihin kuten se tuttu toimistotyöntekijä, joka aloittaa alustavan loma suunnittelun jo toukokuussa.

Otetaanpa esimerkkitapaus keskeltä syvintä vihreää: katson koivua, joka porskuttaa menemäisillään vielä täydessä kesäterässä, kunnes huomaan miten yksi ainoa lehti ojanpuoleisella oksalla glindaa kirkkaan keltaisena kuin väärään aikaan syttynyt huomiovalo. Se on koivunlehtien hätähousu, joka on päättänyt vetäytyä syksyyn vähän ennen muita ja ilmoittaa siitä nyt koko maailmalle. 

Luonto kokeilee syksyä ensin varovasti varpaallaan. Yksi lehti keltaiseksi täällä, toinen punertava laikku tuolla. Tätä taitekohtaa seuratessa huomaan, ettei lepoon laskeutuminen ole mikään suoritus – se on omaan tahtiin hiipumista. Metsä ei panikoi, se vain alkaa pikkuhiljaa pakata kamoja. Ja kun ensimmäinen rohkea lehti näyttää mallia, tietävät muutkin, että kohtapuoliin saa luvan kanssa luovuttaa ja päästää irti.