Jokaisella on oma maailmansa

Joskus luulin, että kirjoittaminen vaatii aina hiljaisen huoneen, paperia, kynän ja pöydän reunaan nojaavat kyynärpäät. Tai vähintään tietokoneen näppäimistön naputusta. Mutta miten käy silloin, kun paras ajatus syttyy kesken kävelyn tai juuri sillä hetkellä, kun valo lankeaa syksyiseen ruskaan?

Aika usein ajatus ehtii haihtua ennen kuin ehdin työpöydän ääreen. Siksi kirjoitan usein lennosta puhekirjoitusta – suoraan puhelimeen puhuen.

Kolme kumppania olkalaukussa

Jotta ajatuksen ketju ei katkea, minulla kulkee mukana kolmen apurin kokonaisuus:

1. Pieni taskumuistikirja – joka on lateraalisen ajattelun koti:
   Paperinen muistikirja on minulle edelleen se kaikkein vapain tila. Se ei vaadi virtaa eikä sovelluksia. Se palvelee erityisesti silloin, kun ajatus ei liiku suoraan eteenpäin, vaan hyppää sivulle. Katkelmalliset sanat, nopeat nuolet, kysymykset ja oivallukset löytävät paikkansa paperilta. Se on tila, jossa ajatus saa vaeltaa sivupolkuja.
   
   
   
2. Valokuva on visuaalinen muistiinpano:
   Aina sanat eivät riitä, eikä niiden tarvitsekaan. Nostan kameran tai puhelimen ja nappaan kuvan heijastuksesta, pinnan tekstuurista tai valon kulmasta. Valokuva ei ole vain kuvateksti -osion ohessa, vaan se on muistiinpano sellaisesta tunnelmasta, jota on vaikea selittää auki pelkillä lauseilla.
   
   
3. Äänimuistiinpanot ja puhekirjoitus – sanat tekstiksi lennosta:
   Kun idea syntyy, puhun sen ulos. Puhekirjoitus muuttaa ajatukset tekstiksi nopeammin kuin yksikään sormi ehtisi naputtaa puhelimen ruudulta. Puhuttaessa tekstiin tulee tiettyä välittömyyttä ja luonnollista rytmiä. Jos puhuminen suoraan tekstiksi ei sillä hetkellä onnistu, tallennan pelkän äänen sanelimeen myöhempää kuuntelua ja muistiin merkitsemistä varten.

Pienistä murusista syntyy kokonaisuus
Kirjoittamisesta katoaa suurin kynnys silloin, kun sitä ei tarvitse suorittaa yhdellä istumalla. Kun yhdistää muistikirjan merkinnät, äänitetyt lauseet ja napatut valokuvat, huomaa iltaisin, että teksti on jo melkein valmis.

Säännöllisyys ei vaadi tuntien raivaamista aikataulusta. Se vaatii vain sen, että tarttuu hetkeen silloin kun se on kohdalla – olipa kädessä sitten kynä, kamera tai puhelin.