Kirjasto

 Syysretki hyllyjen välissä (ja vitriinin edessä)

Syksy tekee tepposiaan aivojen logiikkakeskukselle. Sitä kuvittelee lähtevänsä vain hyötykävelylle tuulettamaan ajatuksiaan, mutta kummasti askeleet ohjautuvat paikkoihin, joissa on hyllyjä.

Esimerkiksi kirjastoon. Astun sisään palauttaakseni "Varasta kuin taiteilija" kirjan. Olen vailla minkäänlaista lainaussuunnitelmaa. En etsi mitään tiettyä romaania, enkä ole päättänyt hakea tietokirjaa. Olen vain kuljeskelija. Sitten se tapahtuu: kirjankansi kaappaa iltapäivän valonsäteen uutuuspöydän kulmalla.

Aivot eivät ehdi edes mukaan, kun käsi jo kurkottaa. Sormenpäät tavoittavat kovan kannen. Nosto, käännös, takakansi. Mieli alkaa välittömästi rakentaa siltaa: tämä teoshan saattaisi antaa aivan uutta kulmaa syksyn kuvapohdinnoille. Naks. Valinta on tehty. Kirja kainaloon, viivakoodi lukijaan, piippaus ja opus laukkuun. Ilmainen heräte lainaus, nolla euroa, täysi löytämisen riemu.

Mutta auta armias, jos saman reaktioketjun päästäisi valloilleen valokuvausliikkeessä.

Kuljen vitriinin ohi "vain katsomassa". yhtäkkiä linssin lasipinta heijastaa valon suoraan silmään. Ärsyke. Otat objektiivin käteesi – sehän tuntuu mekaanisesti aivan täydelliseltä. Sitten alkaa sisäinen runoilija selittää: _tällä valovoimallahan taltioisi hämärän valon ja varjot aivan uudella tavalla, tämä on puhdas investointi luovuuteen!

Naks. Valinta. Ja sitten se maksukortin vilautus, kuitin ottaminen ja myymälän muovikassi kädessä kotiin. Ei pahalainen, en minä. En osta. Koska e-hen tarvitse!

Kirjastosta haettu kirja maksoi vain palautusluukulle kävelyn vaivan. Kamera kaupasta heräteostos taas olisi jättänyt lompakkoon reiän ja mieleen pahan morkkiksen, vaikka linssi olisi kuinka hyvä.

Molemmat täyttävät saman uteliaisuuden nälän, mutta vain toisesta selviää pelkällä piippauksella ilman pankkikortin vingutusta. Taidanpa siis toistaiseksi pysytellä lähinnä kirjanselkien parissa ja tyytyä noihin vanhoihin objektiiveihin.