Muistelu maanantai

 

 Kun näppäimistö mykistyi ja tehdasasetukset opettivat nöyryyttä

Se alkoi aivan tällaisena tavallisena aamuna. Olin istunut työpisteelle, kahvikuppi höyrysi vieressä ja mielessäni risteili jo valmiita lauseita uutta Sulkakynä ja kamera -blogin merkintää varten. Avasin Chromebookin, asetin sormet tottuneesti näppäimistölle ja aloin naputtaa.

Mitään ei tapahtunut. Tai no, tapahtui, mutta aivan vääriä asioita. Näppäimistö oli tullut siihen tulokseen, että tänään on hyvä päivä oikkuiluun. Muutama satunnainen kirjain ilmestyi ruudulle, mutta muuten kone pysyi mykkänä kuin suomalainen mies bussipysäkillä.

Ensimmäinen reaktio oli vanha tuttu: kylmä hiki ja selkäytimeen hiipivä paniikki. Olinko painanut jotain salaista pikanäppäinyhdistelmää, joka siirtää koneen jollekin tuntemattomalle bittitaajuudelle? Oliko laite nyt lopullisesti entinen?

Tässä kohtaa pieni virhe tai tekninen jumi opettaa nykyihmiselle suurimman läksynsä. Ennen vanhaan, kun kirjoitettiin kynällä tai mekaanisella Facit Privat -kirjoituskoneellani, vika oli konkreettinen – kirjasinvarsi oli vääntynyt tai värinauha jumissa. Nykyaikana vika on usein jossain ohjelmiston syövereissä, ykkösten ja nollien solmussa, jota ei paljaalla silmällä näe.

Päätin turvautua siihen kaikkein pelottavimpaan ratkaisuun: tehdasasetusten palautukseen. Se kuulostaa toimenpiteeltä, jossa koko digitaalinen elämä pyyhitään pois ja palataan kivikaudelle.

Mutta tässä piilee se päivän fakta ja oivallus. Nykyaikaiset tietokoneet, erityisesti pilvipohjaiset laitteet, on suunniteltu nimenomaan ihmisen erehtyväisyyttä ja ohjelmistojen satunnaisia solmuja silmällä pitäen. Tehdasasetusten palautus tyhjentää kyllä koneen paikallisen muistin, mutta todellisuudessa kaikki tärkeä – tekstit, kuvat ja asetukset – lepäävät turvassa pilvipalvelimilla.

Kun kone käynnistyi uudelleen puhdistusoperaation jälkeen, näppäimistö heräsi eloon. Yksikään kirjoittamani sana ei ollut kadonnut. Solmu oli aukaistu.

Mitä tämä pieni episodi opetti? Ensinnäkin sen, ettei laitteita tarvitse pelätä. Ne menevät toisinaan jumiin aivan kuten me ihmisetkin, ja toisinaan pieni nollaus on paikallaan. Toiseksi se muistutti siitä huikeasta turvaverkosta, joka meillä nykyään on. Koneen voi vaikka pudottaa järveen, mutta ajatukset ja tallennetut työt säilyvät pilvessä.

Teknologia ei ole vain rautaa ja mikrosiruja; se on jatkuvaa oppimista. Ja joskus se paras opettaja on tilapäisesti mykistynyt välilyöntinäppäin.