Päivä 263/365

Ruudun imu eli miten juttu syntyy tyhjästä

Sitä sanotaan, että ihminen tarvitsee ensin aiheen ja vasta sitten kynän tai näppäimistön. Pötyä. Jos odottaisi suurtapahtumaa, maailmanpolitiikan käännettä tai edes kunnollista ajatusta, ruutu pysyisi valkoisena juhannuksesta jouluun.

Oikeasti kirjoittaminen alkaa siitä, että sormet ottavat ohjat. Teksti ei synny päätöksestä, vaan halusta nähdä kirjaimia rivissä. Ensin on tyhjä ruutu, sitten yksi vilkkuva pystyviiva, joka tuntuu kysyvän: No, tuleeko sieltä mitään?

Ja tuleehan sieltä. Kun sormet naputtelevat ensimmäisen virkkeen, toinen seuraa perässä uteliaisuudesta. Tämä teksti on elävä todiste siitä, että tyhjästä voi muotoilla jotain. Minulla ei ollut tätä aloittaessani mitään asiaa. Ei painavaa sanomaa, ei syvällistä elämänohjetta eikä edes kunnollista juonta. Oli vain halu naputella ruudulle merkkejä ja katsoa, mihin ne johtavat.

Sitten päästään siihen kaikkein kiinnostavimpaan vaiheeseen: valintaan.

Minä voin kirjoittaa tämän valmiiksi ja napauttaa "Julkaise"-painiketta. Mutta siihen minun valtani päättyy. Seuraava siirto on kokonaan sinun, lukijani. Voit sulkea tämän SKK-sivun ja pohtia, mihin juuri käytit minuutin elämästäsi. Tai voit lukea loppuun ja huomata, että joskus tärkeintä ei ole se, mitä sanotaan, vaan se, että ollaan kuulolla.

Onko noin kolmesataa sanaa riittävä pituus pakinalle? Kyllä se on. Jos tekstiä jatkaa vain täyttääkseen mittaa, käy samalla tavalla kuin liian kaukana olevaa sorsaa haulikolla ammuttaessa: haulit hajoavat, teho katoaa ja lintu vain säikähtää.

Tämä juttu oli tässä. Kiitos, että pysähdyit – valinta oli sinun, ja teit sen hienosti..