Kun lakkasin kysymästä

saako näin kuvata?

Kysymyksenasettelu muuttuu syvemmäksi: Mitä minä todella näen tässä hetkessä?

Sääntöjen karsiutuminen ei ole kapinaa tai vakiintuneiden oppien halveksintaa. Se on pikemminkin tietoisuuden vaihe, jossa taito on imeytynyt osaksi lihasmuistia ja selkäydintä. Säännöt ovat kuin tukipyörät – ne pitävät pystyssä ensimmäisillä polkaisuilla, mutta nopeutta ja vapautta etsittäessä ne alkavat rajoittaa kääntymistä.

Säännöistä omaan tapaan
Kun sääntöjen noudattamisesta tulee itsetarkoitus, valokuvauksesta tulee mekaanista suorittamista. Sommitellaan "oppikirjan mukaan" kolmasosien risteyskohtaan, etsitään oppikirjasta johtavaa linjaa ja varmistetaan, ettei mitään odottamatonta leikkaudu kehyksen reunalta. Silloin kuva ei enää synny havainnosta. Katse etsii ympäristöstä vain niitä elementtejä, jotka täyttävät valmiin muotin.

Todellisuus ja elävät hetket harvoin asettuvat siististi oppikirjan sarakkeisiin.

Kun valokuvaaja kypsyy, kameran linssin läpi katsominen muuttuu sääntöjen suorittamisesta valon ja varjon kuuntelemiseksi. Tällöin huomio siirtyy tekniikasta läsnäoloon:

• Tarkkuuden ja terävyyden sijaan kuvaan astuu ilmapiiri. Hämärän pehmeys tai liike-epäterävyys saattaa kertoa hetken luonteesta enemmän kuin viivoin mitattu terävyys. Kuvaan jätetään tilaa hengittää. Joskus  tyhjä tila kehyksen reunassa kertoo enemmän tunnetta kuin täyteen ahdettu keskusta.

• Ratkaisevan hetken lisäksi opitaan näkemään kauneutta ja merkitystä tavallisessa, pysähtyneessä jatkumossa – arjen hiljaisissa yksityiskohdissa.

Katse, joka ei selitä
Sääntöjen takana piilee turvallisuus. Ne antavat objektiivisen kriteerin sille, onko kuva "hyvä" vai "huono". Niistä luopuminen vaatii uskallusta luottaa omaan, havaintoon. Se vaatii sen hyväksymistä, että kuva ei kaipaa ulkopuolista vahvistusta tai valmiiksi tallattua polkua.

Sääntöjen rikkominen, jos se on tarpeen, tarkoittaa sitä, että kuvaaja lakkaa säveltämästä kuvaa katsojan tai oppikirjan odotuksille ja alkaa kuunnella omaa sisäistä intuitiota.

Kun säännöt muuttuvat näkymättömäksi taustakankaaksi, kuvaaminen ei ole enää sääntöjen rikkomista rikkomisen vuoksi – vaan mahdollisuus antaa näkymättömän tulla näkyväksi. Kamera on väline, joka ei enää tallenna sitä, miten asioiden pitäisi olla, vaan sen, miten ne tässä ja nyt ovat!