Tatti on taivaallista
Syyskesä on ihmeellistä aikaa. Ilma viilenee, lehdet alkavat aavistella keltaista ja ihmisen mielessä alkaa kummalta näyttävä kaava: katse nauliutuu pysyvästi maan kamaraan aina, kun jalka astuu asfaltin ulkopuolelle. Sienihulluus on jälleen alkanut.
Ja mitäpä sitä suotta kiertelemään: sienten ehdoton kuningas on tatti. Se on metsän omaa luksusherkkua, jonka rinnalla monet muut apajien aarteet alkavat näyttää lähinnä näpertelyltä.
Nyt vain herää se syksyinen vakiokysymys: mahtaako niitä nousta?
Kyllähän vanha kansa tietää sanoa, että jotain kasvaa ”kuin sieniä sateella”, mutta sienestäjän arki on toisinaan arvoituksellisempaa. Välillä metsiä saa samoilla pitkät tovit löytämättä yhtään priimayksilöä, ja toisinaan taas tatteja tuntuu nousevan mättäistä nopeammin kuin ehtii kumartua. Onneksi kausi on pitkä – näitä metsän aarteita kelpaa tähystellä aina lokakuun loppupuolelle saakka.
Tatti on onneksi myös siitä kiitollinen tuttavuus, että sen tunnistaa helposti. Kun korpeen osuu se paksujalkainen ja jämäkkä herkkutatti, ei tarvitse selata opaskirjaa peukalo pystyssä. Tosin tunnustaa täytyy, että luonto pitää huolen omasta osastaan: loppujen lopuksi vain murto-osa metsän sadosta päätyy koriin asti. Loput jäävät suosiolla metsän asukkaille – etanoille, jotka tuntuvat valitettavasti olevan priimayksilöistä täsmälleen samaa mieltä kuin ihminenkin.
Mutta se löytämisen riemu! Tatteja on sinänsä helppo löytää, kunhan ensin tekee sen vaikeimman eli pakottaa itsensä lähtemään. Se vaatii metsään menoa – kotoisalta kotisohvalta tai verannalta käsin ei herkkutatteja kerry, vaikka kuinka toivoisi. Luontoliikunta tulee siinä sivussa kuin varkain: kun oikein tarkkaan tiirailee mättäitä, huomaa pian kävelleensä kilometrin jos toisenkin selkä köyryssä ja raikas ilma keuhkoissaan.
Eikä nautinto lopu metsänreunaan. Kotona alkaa se paras osuus. Kun tatit siivuttaa ja pyöräyttää kevyesti pannulla oliiviöljyssä ennen pakkaseen laittoa, on talven varalle luotu jotain todella taivaallista.
Siitä pakastepussista on pimeänä marraskuun iltana helppo pyöräyttää lautaselle sellaista ruokaa, että keittiössä leijuu sekunnissa elokuun aurinko ja tuoreen metsän tuoksu. Eikä sellaista luksusta voi korvata millään muulla.
Kommentit