Memo extra

•  ja kirjoittajan muisti

Kirjahyllyn kulmasta pilkistää teos, joka on seissyt siinä rauhassa jo vuosia: ”Memo extra – vinkkejä opiskeluun”. Kirjaan ei ole tullut tartuttua kunnolla, mutta nyt on hetki puhaltaa pölyt kannesta ja katsoa, mitä sieltä oikein löytyy. 

Lupaus takakannessa on melkoinen. Sen mukaan kyseessä on helppo muistitekniikka, jonka avulla mieleen painuvat niin merkkipäivät, paikkojen nimet kuin kaikki luettu ja kuultu. Kieltämättä houkutteleva ajatus. Mutta herää kysymys: onko tällaisesta opuksesta mitään todellista hyötyä arkisessa kirjoitustyössä ja bloggaajan arjessa? Uteliaisuus kuitenkin voittaa – olen aina valmis opettelemaan vaikka mitä uutta, jos siitä vain on hyötyä.

Avainsanoja, mielikuvia ja vanhan kertausta. 

Ajatuksia voi lähteä pyörittelemään moneen suuntaan:

Opiskelua ja vertailua: Kenties kirjoittamisessa ja mielikuvien rakentamisessa voisi hyödyntää tiettyjä avainsanoja. Mielikuvaharjoittelu ja jopa asioiden ulkoa opettelu voivat antaa uutta puhtia ajatuksille.

Joskus parasta oppia on pienten, hyvien asioiden palauttaminen mieleen ja vanhan kertaaminen. Voisiko näistä tekniikoista olla apua myös tietokoneen käytössä – esimerkiksi näppäinoikoteiden tai tiettyjen työskentely vaiheiden muistamisessa?

Memo extra ja saneluun voisi löytää uusia kulmia: miten jäsennellä ajatukset päässä muistitekniikoiden avulla ennen kuin sanoo ne ääneen laitteelle? Puheessa rytmi on toinen kuin näppäimistöllä. 

Muistitekniikat voivat toimia tukirankana, jotta ääneen puhuttu ajatus pysyy punaisessa langassa ilman paperia.

Miten muistitekniikat suhteutuvat valokuvaukseen, äänikirjoitukseen tai päivittäiseen tekstiin? Valokuva pysäyttää hetken ja toimii muistin tukena, kun taas äänitteeksi luettu sana tallentaa ajatuksen lennosta. Tekniikoiden yhdistäminen saattaa avata aivan uusia polkuja. Tietokoneen valokuva-arkisto toimii kuin ulkoinen muisti, josta tietty paikka ja hetki palautuvat heti mieleen.

Pysähdys tyhjän paperin äärellä

Jos ajatuskartan haarat ovat tyhjät, huomaa olevansa tutun ilmiön äärellä: ruudulla vilkkuu kursori, eikä kerta kaikkiaan tiedä, mitä aikoo kirjoittaa.

Ehkä juuri tässä on muistitekniikoiden ja muistiinpanojen perimmäinen hyöty. Kun antaa ajatuksen vaeltaa aiheesta toiseen – kirjan lupauksista valokuvaukseen ja sanelusta muistikuviin – teksti alkaa lopulta muotoutua aivan huomaamatta, vaikkei aluksi tietäisi sitäkään, mistä sen aloittaisi.

Elämä on jatkuvaa opettelua ja opiskelua, ja kuka tietää, kuinka paljon tämä kirja (2009) voi antaa. Juuri nyt tunnen olevani uuden polun päässä. Vaikka se saattaa olla kivinen, mutkainen ja mäkinen, minä lähden kulkemaan sitä eteenpäin.

Sulkakynä ja kamera -blogissa voi seurata konkreettisesti, mitä kirjasta tarttuu arkeen – toimivatko kirjan muistisäännöt käytännössä vai ovatko ne vain kaunista teoriaa?