Päivä 213/365 - elokuu 1.
Edward de Bonon opit käyttöön
Mitä minä näen, kun katson ylös? Joskus metsässä, suunnasta riippuen, voi nähdä lentokoneiden laskeutuvan Tikkakosken lentokentälle. Jos jaksaa odottaa tarpeeksi kauan, saattaa saada vangittua koneen puiden latvojen väliin. Ainakin tänään se on minulle liian työlästä.
Mitä muuta voisin katsoa? Mitä muuta näen?
Valokuvaajan haaste ei nykypäivänä ole tekniikka. Kamerat määrittävät valotuksen automaattisesti, tarkennus löytää kohteen silmän sekunnin murto-osassa ja optiikka on lähes virheetöntä.
Todellinen haaste onkin henkinen: kuinka vapautua ja oppia näkemään maailma uudelleen?
Maltalaisen psykologin ja ajattelijan Edward de Bonon (1933–2021) elämäntyö keskittyi siihen, miten ihmisen aivot prosessoivat tietoa. De Bonon mukaan aivot ovat itseorganisoituva järjestelmä, joka pyrkiessään tehokkuuteen luo tuttujen ajatusmallien uria. Minulla on kuuntelussa hänen äänikirjansa Minä olen oikeassa, sinä olet väärässä.
Valokuvaaja voi olla urautunut – "oikeassa" tavallaan katsoa – ja se johtaa kliseisiin, toistoon ja siihen, että otamme aina samanlaisia kuvia uudelleen. Oli kyseessä sitten maisema, katu tai pihan pienen pieni yksityiskohta.
De Bonon kehittämä lateraalinen ajattelu tarjoaa valokuvaajalle työkalupakin näiden ajatusten murtamiseen. Kyse ei ole vain epämääräisestä "luovuudesta", vaan konkreettisesta menetelmästä katseen ja ilmaisun uudistamiseksi.
Suorittamisesta lateraaliseen ilmaisuun
De Bono jakoi ajattelun kahteen eri suuntaan: vertikaaliseen (pystysuoraan) ja lateraaliseen (sivuttaiseen).
Vertikaalinen valokuvaus on loogista, ilmeistä ja vaiheittaista. Se on tapa, jolla meidät usein opetetaan kuvaamaan: valitsen kohteen ja silmän korkeuden, noudatan kolmanneksen sääntöä, säädän kamera asetukset ja laukaisen. Kuva on teknisesti moitteeton, mutta täysin ennustettava. Siinä kaivetaan samaa kuoppaa syvemmälle.
Lateraalinen valokuvaus tarkoittaa kuopan kaivamista kokonaan uuteen paikkaan. Luovun siitä, mitä kohde edustaa, ja katson sitä, mitä se visuaalisesti on – valoa, varjoa, muotoa, tekstuuria, heijastusta ja rytmiä. Se on tietoinen hyppy pois ilmeisestä kuvaustavasta.
"Et voi katsoa eri suuntaan vain katsomalla kovemmin samaan suuntaan." — Edward de Bono
Provokaatio (PO) – Säännöt voi kääntää päälaelleen
Yksi de Bonon tunnetuimmista työkaluista on provokaatio, jota hän kuvasi sanalla PO (Provocative Operation). Provokaatiossa esitetään tietoisesti mahdoton tai sääntöjä rikkova väite, jota käytetään ponnahduslautana uusiin oivalluksiin.
Valokuvauksessa PO tavoite ei rajoite, halu katsoa toisin.
Tänään, elokuun 1. päivänä, Today 365 -haaste kehottaa katsomaan ylös. On helteinen päivä, ei juurikaan tuule, ja taivaalla soutaa cumuluspilviä ilman merkkiäkään iltapäivän ukkosesta. Lentokonetta ei näy puiden latvojen yllä, mutta minä katson silti ylös ja asetan itselleni provokaatioita:
PO: Kohteen ei tarvitse olla terävä.
Kun perinteinen sääntö vaatii terävyyttä, valitsen manuaalitarkennusta etualan latvusten yksityiskohtiin – tai jätän koko ruudun pehmeäksi. Tuloksena on ilmaisullinen, maalauksen kaltainen kuva, jossa muodot sulautuvat toisiinsa.
PO: En katso etsimen tai näytön läpi.
Etsimen läpi katsominen on kontrollia; sen hylkääminen on heittäytymistä. Kun pidän kameraa pään yläpuolella tai kuvaan heijastuksen kautta, syntyy sommitelmia, joita en tietoisesti olisi rakentanut.
PO: Kuvan tarvitse paljastaa, mitä se esittää.
Etsin sellaisen valon kulman, että puut muuttuvat abstrakteiksi – tilaksi, jossa viivat ja pinnat käyvät omaa vuoropuheluaan.
Nyt kamera kainaloon ja kokeilu alkakoon!
Kommentit