SYKSYN KYNNYKSELLÄ

Vuodenajan vaihtuminen tuo mukanaan oman, hieman haikean mutta levollisen rytmin. Kun valo muuttaa muotoaan ja iltoihin hiipii pimeä, katse kiinnittyy usein tarkemmin ympäristön pienen pieniin yksityiskohtiin. Niihin hetkiin, jotka muuten vilahtavat ohi.

Viipyvä valo:

Kesän viimeinen lämmin valo
viipyy vielä hetken puun rungolla,
varjot pitenevät polulla.

Otan kameran,
maailman pienet ihmeet
— ja syksy saa tulla.

Pudonneet lehdet
mittaavat askelten tahtia,
ilman kirkkaudessa.

Jokainen kuvaksi kaapattu hetki
jää lämmittämään talvea
— se muistuu mieleen.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puolison kotiinpaluu sairaalasta on uuden alku

Kuva
  —kolme asiaa, joita elämä ei opeta valmiiksi Keskiviikkona se tapahtuu. Tänään kuulin, että sairaalajakso päättyy ja vaimoni palaa kotiin. On helpottavaa nähdä, miten kaatumisvammat ovat parantuneet ja askel on taas varmempi. Mutta meillä asuu vieras, joka ei lähde pois: muistisairaus. Luin äskettäin tekstin asioista, joita elämä itsessään ei meille opeta, vaan ne on oivallettava ja hyväksyttävä itse, usein kantapään kautta. Omaishoitajuus on ollut minulle juuri tätä: jatkuvaa oppimista, jossa lukemani kokemus- ja oppikirjat eivät riitä. 1. Hyväksyminen ei ole luovuttamista. Artikkelissa puhuttiin siitä, miten meidän on kohdattava todellisuus sellaisena kuin se on. On helppoa hyväksyä paraneva leikkaushaava, mutta paljon vaikeampaa hyväksyä hiipuva muisti ja vaikeudet arkisessa keskustelussa. Olen huomannut, että rauha löytyy vasta, kun lopetan vertaamisen siihen, mitä olimme ennen, ja alan nähdä sen, mitä olemme nyt. 2. Kontrolli on illuusio. Omaishoitajana haluaisin "korjat...
Read more »