Eloonjäämisen kamppailua

 

ja hiesun voimaa

Istutin kuukausi sitten vanhoihin amppeli ruukkuihin poistomyynnin halpoja taimia: petuniaa ja muita tuntemattomampia selviytyjiä. Alku oli karu. Taimet kituivat, ja osa antautui välittömästi luonnonvoimien edessä. Se oli opettavainen muistutus siitä, ettei elämä, ei  edes kukilla ole aina ruusuilla tanssimista.

Päätin kuitenkin kokeilla tätä epätavanomaista. Käytin kasvualustana kaupan valmiin multapussin sijasta tontin hiesusavista pintamaata. Se oli riski, jota moni ei olisi ottanut; hän olisi luottanut valmiiseen kukkamultapussiin. Mutta tutkimusmatkailijana halusin katsoa, miten kasvit reagoivat maan alkuperäiseen karuuteen.

Havaintoja matkan varrelta:

• Sinnikkyys: Nyt, viikkojen huolenpidon jälkeen, osa taimista on alkanut rehottaa. Ne eivät ainoastaan selvinneet, vaan kukoistavat jo omilla ehdoillaan.

• Rituaali: Tutkin kukkia joka päivä. Annan niille kastelulannoitetta lähes joka toinen päivä. Tämä päivittäinen havainnointi on muuttunut meditatiiviseksi hetkeksi, joka on suhde, jonka rakennan luontoon.

• Oivallus: Pienellä panostuksella ja uteliaalla mielellä voi tehdä tavallisesta kesästä merkityksellisen. Työni ei ole ollut hukkaan heitettyä, sillä olen oppinut näkemään, miten kasvu syntyy vaivannäöstä ja luottamuksesta ekologiaan.

Tämä on ollut pienimuotoinen löytöretki oman tontin multaan. Tekoäly auttaa minua sanoittamaan tämän kokemuksen, mutta ei se voi tuntea hiesun rakennetta sormissaan tai nähdä sitä päivittäistä muutosta, jonka olen kukkien lehdissä havainnut.

Kirjoittaminenkin on kuin puutarhanhoitoa. Joskus on uskallettava käyttää hieman karkeampaa ainesta, tätä hiesua ja moreenia, mutta lopputulos voi kukkia aidosti.

Mitä sellaista Sinä olet tänä kesänä havainnut, joka on vaatinut vähän enemmän huomiota ja kärsivällisyyttä?