Palautusprosentti ja muita ihmeitä
Maksatko euron
ja odotat saavasi
kympin takaisin
Lause jäi pyörimään mieleeni. Sehän ei ole mikään perinteinen kevätpurojen solinaa kuvaava runo, vaan ilmiselvä muki-haiku – tai paremminkin senryū, ihmisluonnon rehellinen peili. Se tarttuu juuri siihen kummalliseen logiikkaan, jolla minäkin tätä maailmaa mittaan.
Olemme nimittäin kummallisen toiveikasta lajia. Me työnnämme parkkiautomaattiin euron ja ihmettelemme, miksei sillä saa koko iltapäivää. Me kylvämme keväiseen maahan yhden kurpitsan siemenen ja odotamme syksyllä kottikärryllistä satoa. Tai mikä tutuinta: laitamme arpajaisiin euron kolikon ja pahoitamme mielemme, kun päävoitto menikin naapurin taskuun.
Sama lainalaisuus toimii muuallakin kuin rahassa. Sanot tutulle yhden ystävällisen sanan ja odotat hänen kehuvan sinua maasta taivaisiin loppuviikon. Tai heität kompostiin pari kuihtunutta raparperinlehteä ja odotat seuraavana aamuna mustaa kultaa.
Sitä kai se inhimillinen toivo on. Pieni panos, mutta valtava odotusarvo. Ehkä maailma pyörii juuri tämän pienen mittavirheen voimalla – jos odottaisimme aina saavamme vain oman euromme takaisin, elämästä tulisi melkoisen laskelmoivaa ja tylsää.
Mutta kyllä se silti hieman hymyilyttää, kun kolikko kohahtaa automaatin uumeniin. Että jospa sittenkin, tänään, se kymppi sieltä tupsahtaisi?
Kommentit