Aivojumppaa
sulkakynällä ja kameralla
Nykyään puhutaan paljon hyötyliikunnasta. Pitää kyykkiä puutarhassa ja laskea askeleita, jotta fysiikka pysyy ja säilyy. Mutta entäs se päänuppi, jossa ajatukset asuvat? Ei sekään pelkällä joutilaalla oleskelulla vireänä pysy. Minulla on siihen oma reseptini, johon tarvitaan vain kynät, kirjat, kamerat ja ripaus hiljaisuutta.
Kun sulkee radion ja avaa kirjan, tai laittaa kuulokkeet
korville ja uppoutuu äänikirjan rytmiin huomaa pian, että
aivopoimut alkavat tehdä töitä. Se ei ole mitään laiskaa
löhöilyä, vaan täyttä työtä. Tuli nimittäin tässä eräänä
iltana mietittyä tätä prosessia oikein seitsemäntoista tavun
verran:
Lukeminen on
ajatuksillemme kuin
tehokas treeni
Niinhän se on. Kirja on aivojen kuntosali, jossa painoina toimivat muiden ajatukset ja laitteina uudet maailmat.
Mutta pelkkä vastaanottaminen on vasta puoli treeniä. Se todellinen voimannosto alkaa silloin, kun istuu alas ja antaa oman sulkakynän kirjoittaa. Kun yrittää vangita päivän havainnot, visuaaliset välähdykset tai ohikiitävän tunnelman ruudulle tiiviiksi, hiottuun muotoon, huomaa, että ajatukset kirkastuu. Se vaatii keskittymistä, mutta palkitsee.
Sanan ja kuvan liitossa on se hienous: kun aivot on ensin treenattu lukemalla, kamera löytää maailmasta herkemmin niitä pieniä yksityiskohtia, joista syntyy taas uusia tarinoita. Ja niin se henkinen kuntopiiri pyörii, päivästä jopa yöstä toiseen.

Kommentit
ainakin tuhat sanaa,
kertoo tarinaa.