Sulkakynä ja kamera:

  Rajojen asettamisen taito

Minulla on mittarissa 81 vuotta, joten sitä alkaa tätä nykymaailman menoa katsella hieman eri vinkkelistä kuin
silloin, kun työelämän kiireet ja muiden odotukset vielä ohjasivat askelta. Törmäsin tuossa verkkoa selaillessani tekstiin siitä, miksi toiset ihmiset saavat osakseen kunnioitusta ja miksi heillä pyyhkii elämässä paremmin kuin toisilla. Täytyy sanoa, että nuori kirjoittaja oli hoksannut jotain sellaista, minkä itse olen oppinut vasta vuosikymmenten ja ehkä muutaman harha-askeleen kautta.

Kirjoittaja puhui rajojen asettamisesta ja siitä, ettei kenenkään pitäisi ryhtyä "miellyttäjäksi". Se osui ja upposi. Nuorena sitä helposti kuvittelee, että elämä on kilpailua  suosiosta, että pitää hymyillä joka suuntaan, nyökytellä kohteliaasti kaikille jutuille ja olla kaikkien käytettävissä. Mutta nyt, kahdeksan kympin paremmalla puolella, tajuaa miten liiallinen ystävällisyys on joskus vain avoin valtakirja muille kävellä ylitsesi.

Ei elämässä tarvita sataa tuttua, jotka katoavat heti kun sää viilenee. Kun olemme vaimoni kanssa taivaltaneet yhdessä vuodesta 1968, olen oppinut, että muutama aito ihminen ympärillä riittää, siis sellaiset, jotka seisovat rinnalla silloinkin, kun myrskyää. Loput saavat pitää etäisyyttä.

Tulevaisuutta katsoessa tämä oivallus tuo mukanaan valtavan vapauden. Minun ei tarvitse enää todistella mitään kenellekään. Kun otan käteeni Nikon Z 6 II -kamerani ja suuntaan 105 mm. macro-objektiivin kohti kastepisaraa tai pihan pientä yksityiskohtaa, siinä on sellaista minimalismia ja rauhaa, jota kukaan ulkopuolinen ei pääse häiritsemään. Se on minun valintani, aivan kuten aamulla Wilfalla puristettu tuoremehu tai omasta maasta haettu tuore liperi. Ne ovat pieniä arjen rajoja, joilla pidän huolta itsestäni.

Lukemani tärkein viesti oli se, ettei kenenkään pidä suostua kohteluun, oli kyseessä sitten pieni piikittely tai suurempi vähättely. Jos joku yrittää nolata sinut, älä naura mukana. Nouse ylös ja kävele pois. Se on hienointa, mitä vanheneminen tuo tullessaan: kyvyn kääntyä rauhallisesti kannoillaan ja jättää huonosti käyttäytyvät ihmiset omaan arvoonsa ilman selityksiä. Minulla ei ole enää aikaa haaskattavaksi ihmisille, jotka eivät osaa olla hienotunteisia.

Joten jos joku nuorempi sattuu tätä lukemaan, tässä on vanhan miehen neuvo: Älä tee itsestäsi liian helposti lähestyttävää. Älä jaa sisintäsi kaikille. Keskity siihen, missä olet hyvä, ympäröi itsesi ihmisillä, jotka toivovat sinulle vilpittömästi hyvää, ja pidä huoli omasta itsenäisyydestä.

Kun maailman meteli alkaa kyllästyttää, sulje ovi, vedä painopeitto korville ja anna muiden murehtia sitä, mitä he sinusta ajattelevat. Sinä kirjoitat oman tarinasi – kukaan muu ei ole pitelemässä kynää sinun paperilla.