Jälkikaiku havainnoissa, tarinoissa ja valokuvissa
”Yoin”
Arki ympärillämme vilisee ohitse, jos sille ei anna lupaa pysähtyä. Havaintojen tekeminen on tietoista läsnäoloa, joka syventyy ja saa muotonsa haikuissa, tarinoissa ja valokuvissa.
Japanin kielessä on kaunis käsite yoin (余韻). Se tarkoittaa sananmukaisesti jälkikaikua, sitä värähtelyä, joka jää ilmaan kellon lyönnin jälkeen, tai tunnelmaa, joka viipyy mielessä runon lukemisen tai elokuvan katsomisen jälkeen. Se on se tila, jossa tarina jatkaa elämäänsä kokijan omissa ajatuksissa.
Tämä ajatus tiivistyi mielessäni tanka-runoksi:
Muista mitä näit
Hetki häviää pian,
kuva jää ja heijastuu.
Valokuvan ja sanan yhteys
Valokuvauksessa yoin on kenties kaikkein vahvimmillaan silloin, kun kuva ei paljasta aivan kaikkea. Kun sommittelu on minimalistinen, katseelle jää tilaa vaeltaa ja mielelle tilaa rakentaa oma tarinansa. Se voi olla valon ja varjon tarkka leikki lattialla, yksittäinen kastepisara tai pelkistetty yksityiskohta, joka pysäyttää arjen kiireen.
Valokuva tallentaa hetken, joka meni jo, mutta kuvan jättämä jälkikaiku -se, miltä hiljaisuus tuona hetkenä tuntui, se jää elämään. Runo ja kuva kulkevat käsi kädessä: molemmat riisuvat turhan pois ja jättävät jäljelle vain olennaisen.
Kommentit