Kirjavaliot

  ja varjojen leikkiä

On kesäilta, ja haluaisin kirjoittaa vielä tälle päivälle lyhyen pakinan. Aihe on hieman hukassa, mutta kyllä se sieltä löytyy, kun annan sormien tanssia näppäimillä. Aina aiheen ei tarvitse olla ihmeellinen, kunhan kirjoitan.

Kävin päivällä kirpputorilla, josta nappasin mukaani halvan kirjan. Se oli Valittujen Palojen kirjavalio, joka sisältää neljän teoksen lyhennelmät. Ensimmäisenä vuorossa on Michael Connellyn Musta kaupunki (2007). Olen kyllä kuunnellut Connellyn teoksia äänikirjoina, mutta fyysisesti en ole lukenut yhtään romaania vuosikausiin kannesta kanteen. Nyt otin tavoitteeksi lukea nämä 140 sivua.

Kyllähän se on mielenkiintoista lukea pitkästä aikaa itsekin, mutta täytyy myöntää, että äänikirjaa ja taitavaa lukijaa ei mikään aito paperikirja saa minun kohdallani enää päihitettyä. Mitenköhän käy tämän valiokirjan muiden teosten? Jaksanko syventyä niihin? Se jää nähtäväksi.

Ehkäpä kirja saa jäädä suosiolla yöpöydälle painopeiton viereen odottamaan niitä hetkiä, jolloin uni ei meinaa tulla. Kirjan lehtien rauhallinen kahina voisi toimia oivana rauhoittajana. Toisaalta on hyvin mahdollista, että laitan lopulta taas luurit korville ja annan tutun äänen viedä mennessään uusiin maisemiin.

Nyt, kun kesäilta alkaa kauniisti hämärtyä,  kuitenkin voisin  jättää fiktion hetkeksi sikseen. Tämä on juuri se aika vuorokaudesta, kun valo ja varjot leikkivät kauneimmillaan. Onko aika napata Nikon olalle, astua ulos ovesta ja lähteä katsomaan, mitä pientä ja pelkistettyä iltakävelyllä voisi kameran kennolle tallentaa. Joskus parhaat tarinat kun eivät löydy painetuilta sivuilta, vaan aivan tuosta lähiympäristön hiljaisista yksityiskohdista. Tai en sittenkään, en jätä Jattaa yksin, vaan jatkan tutustumista “Musta kaupunki” mysteeriin.

Päätän tämän päivän mietteet pieneen tankaan:

Kesän hämärä,

sivut hiljaa kääntyvät

mysteeri jatkuu.

Teksti kertoo tarinan,

minä jatkan ja luen.