Vasen jalka eläkkeellä

 

Vanha palvelija on poissa. Sen tilalle tuli kuusitoista vuotta nuorempi tekniikan ihme. Merkki vaihtui, ja mukana muuttui melkein kaikki.

Suurin muutos on hiljainen. Se on vaihdekepin puuttuminen. Kun vuosikymmenet on totuttanut raajansa tiettyyn rytmiin, tuntuu kuin oikea käsi ja vasen jalka olisivat yhtäkkiä jääneet toimettomina eläkkeelle. Ensimmäisillä kilometreillä vasen jalka haki tyhjyyttä, refleksinä olematonta kytkintä. Mutta ihminen on mukavuudenhaluinen. Muutaman kymmenen kilometrin jälkeen uuteen tyyliin alkaa jo kiintyä, vaikka selkäytimeen se painuu vasta kuukausien kuluttua.

Uusi auto huomioi ja tarkkailee. Se tunnistaa nopeusrajoitukset, mikä on hyvä. Mutta kaistavahti elää omaa elämäänsä; se piippaa ja vilkuttaa mittaristossa outoja kuvakkeita milloin mistäkin tie maalauksesta tai varjosta.

Kokoero tuntuu ajo tuntumassa. Vanha, suurempi auto kulki tiessä kuin juna, vakaasti omalla painollaan. Tämä uusi ja kevyempi on herkempi liikkeissään, vaikka pyöränkulmat on huollossa asetettu kohdalleen. Auto vaatii kuljettajalta uudenlaista, suurempaa herkkyyttä.

Paljon on vielä omaksuttavaa. Mutta jos tämä yhteinen matka kestää yhtä pitkään kuin edellinen, meillä on hyvää aikaa oppia tuntemaan toisemme.

Tyhjä kytkinpoljin,

käsi lepää vapaana.

Tie vie eteenpäin.