Sisäinen lapsi

seikkailija etsimen takana

 Sanapari sisäinen lapsi kalskahtaa helposti modernilta psykologian hapatukselta. Kuvastoon piirtyy mielikuva vastuuta pakoilevasta aikuisesta. Mutta kun asiaa pysähtyy miettimään – kynä kädessä ja kamera olalla – huomaa, että kyseessä onkin yksi elämän suurimmista voimavaroista. Erityisesti silloin, kun kalenterin sivuja on jo ehtinyt kertyä kunnianarvoisa määrä.

Mitä pidemmän matkan on kulkenut, sitä helpommin katsoo maailmaa valmiiden sapluunoiden läpi. Me tiedämme jo, miten rutiinit pyörivät ja miltä arki maistuu. Mutta juuri siinä piilee vaara: jos kaikkitietävä aikuinen ottaisi yksinvallan, maailma muuttuisi valmiiksi ja tylsän harmaaksi. Onneksi meissä asuu se toinenkin tyyppi: se, joka ei välitä pätkääkään siitä, miltä näyttää muiden silmissä.

Etsimen takana asuu uteliaisuus

Kun nostan kameran silmälleni, jotain kummallista tapahtuu. Vakava aikuinen hiljenee. Tilalle astuu puoli, joka ihmettelee lätäkköön heijastuvaa taivasta, sirruspilviä tai muurahaisenpolkua sammalikossa.

Kameran etsin onkin parhain työkalu sisäiselle lapselle. Sen kautta katsottuna maailmassa on mikromaailmoja, valon ja varjon leikkejä sekä ohikiitäviä hetkiä, jotka odottavat löytäjäänsä. Lapsi ei kysy, onko kohde järkevä; häntä kiehtoo vain se, miten valo siivilöityy lehvistön läpi juuri NYT.

Ja joskus etsin paljastaa jotain, mitä järki ei uskoisi.

Viime viikolla kuvasin vanhaa, hylättyä puuvajaa. Aikuinen minussa näki vain lahoa puuta ja romua. Mutta kun kyykistyin lapsen tasolle ja tarkensin hämärään nurkkaan, etsimen läpi tuijotti kaksi pientä, kiiltävää silmää. Jokin katosi sekunnissa ilman ääntä. Järki sanoi sen olleen varjo, mutta sisäinen lapseni tiesi paremmin: se oli vajan oma haltija, joka näyttäytyy vain sille, joka katsoo maailmaa ilman valmiita vastauksia.

Aloittelijan mieli ei vanhene

Sanonta, ettei vanha koira opi uusia temppuja, on täyttä puppua. Vanha koira oppii niin kauan kuin se suostuu olemaan utelias pentu – valmis juoksemaan pallon perään ilman onnistumisen pakkoa.

Uuden oppiminen ja ajatuksen hahmottaminen vaativat asennetta, jossa uskaltaa olla osaamatta. Sisäinen lapsi ei häpeä sitäkään, jos kokeilu menee mönkään; se vain kohauttaa olkapäitään ja miettii, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Se on leikkiä, ei suorittamista. Rauha tässä hetkessä

Suurin lahja, jonka tämä sisäinen seikkailija antaa, on rauha. Lapsi ei murehdi eilistä eikä tee viisivuotissuunnitelmia. Kun antaa tilaa luovalle ilolle, menneisyyden painolasti ja arjen vaatimukset unohtuvat. Jää vain tämä hetki, kynän jälki paperilla ja sulkimen tuttu naksahdus.

Elämän tuoma viisaus ja lapsen ennakkoluulottomuus mahtuvat mainiosti samaan tarinaan. Kun ne lyövät kättä, syntyy levollinen onni. Ja kuka tietää – ehkä seuraavan mutkan takana odottaa taas jotain aivan uutta ihmeteltävää.