Sijoitustoimintaa

  ja tiskivettä

Taloustieteilijät puhuvat usein rohkeista investoinneista ja riskienhallinnasta. Eilen sunnuntaina päätin itse ryhtyä todelliseksi pörssihaihin rinnastettavaksi sijoittajaksi. Astelin Kärkkäisen puutarhamyymälään ja tein strategisen pääomasijoituksen: neljä kesäkurpitsan tainta, 2,95 euroa kappaleelta. Vajaa 12 euroa kiinni vihreään kultaan.
Monilukuinen ystäväjoukko saattaisi tässä kohtaa kysyä, millaisella aikataululla tämä kahdentoista euron pääoma maksaa itsensä takaisin. Laskuoppi on onneksi pihapuutarhurin puolella. Jos kurpitsa maksaa kaupassa parikin euroa kilolta, ja nämä neljä tulevaa jättiläistä innostuvat tehtävästään, loppukesästä keittiön pöytä notkuu sellaista vihreää valuuttaa, että heikompaa hirvittää. Ongelmaksi ei muodostu tuoton puute, vaan se, mihin ihmeeseen sen kaiken sadon upottaa. Tietysti kaikessa sijoittamisessa on riskinsä. Kurpitsa on hallanarka, joten…

Mutta mikään sijoitus ei kasva itsekseen. Vaaditaan hoitoa, huolenpitoa ja ennen kaikkea oikeaa ravintoa.

Tässä kohtaa astuu kuvaan taloudenhoidon salainen ase: keittiön oma taikaliemi eli bokashi. Tuo keittiön jätteistä hapatettu voimajuoma, jonka uutetta voisi varmaan verrata kasvimaailman parhaaseen samppanjaan –ainakin voimakkaasta tuoksusta päätellen, joka on vähintäänkin herättelevä. Kun tuota bokashimehua lorauttaa kastelukannuun, alkavat kesäkurpitsan taimet suorastaan venyä silmissä.

Mitä taas muuten kasteluun tulee, se ei muodostu ongelmaksi. Nykymaailmassa puhutaan paljon kierrätyksestä ja resurssien viisaasta käytöstä. Meillä ei kaikkea vettä lasketa viemäriin. Keittiössä syntyvä astioiden tiskivesi –se miedosti saippuainen ja ruoanmuruista lisäravinnetta saanut harmaavesi, päätyy suoraan kurpitsojen juurelle. Kesäkurpitsa kun on tunnetusti suursyömäri ja suuri juomari, jolle kelpaa kaikki, mikä pitää maan märkänä ja mullan muhevana.

Siellä ne nyt nököttävät mullassa, neljä vihreää lupausta. Kohtapuoliin minulla on toisessa kädessäni kamera, jolla vangitsen ensimmäisten keltaisten kukkien minimalistista kauneutta, ja toisessa kädessä tiskivesiämpäri.

Odotan syksyä levollisin mielin. Jos merkit pitävät paikkansa, näistä neljästä taimesta kasvaa vielä sellainen viidakko, että Marjatan saa pian päästää kasvimaalle vain viidakkoveitsen kanssa. Mutta se on sen ajan murhe. Nyt nautitaan alkavan kasvun ihmeestä – ja siitä, että tiskivedestä voi tehdä puhdasta voittoa.