Kun järki sai selkäsaunan

 Minä olen aina pitänyt itseäni melko hyvänä järkeilemään. Osaan punnita asioita, rakentaa loogisia ketjuja ja tehdä päätöksiä, jotka kestäisivät minkä tahansa insinöörin tarkastuksen. Mutta vanha viisaus sanoo, että ihminen on ehjä vasta sitten, kun hän myöntää yhden suuren totuuden: kaikkea ei vain voi perustella pelkällä logiikalla. On nimittäin huomioitava myös ne inhimilliset tunteet.

Ja itse asiassa – jos nyt ollaan aivan rehellisiä – minä kuulun juuri niihin ihmisiin, joiden sisällä käydään päivittäin täysimittaista drone-sotaa. Järki ja tunne ottavat minussa mittaa toisistaan kuin kaksi itsepäistä jäärää kapealla sillalla.

Moni luulee, että kylmä järki voittaa aina, kun ikää ja kokemusta karttuu. Höpöpuhetta. Jos minun pitää valita, uskonko tunnetta vai järkeä, tunne saattaa viedä voiton niin että heilahtaa. Se on se sisäinen ääni, joka ei välitä Excel-taulukoista tai fysiikan laeista.

Kuvitellaanpa vaikka tilanne, jossa järki seisoo lakki päässä ja sormi pystyssä saarnaten:

"Tämä on täysin järjetöntä. Se maksaa, se vie aikaa, eikä siinä ole mitään järkeä. Matemaattinen todennäköisyys on nolla. Älä tee väärää päätöstä!"

Ja mitä tekee tunne? Se ei edes kuuntele. Se vain katsoo kohdetta – oli se sitten vanha romu, mahdoton idea tai hetken mielijohde – ja ilmoittaa viileästi:

"Vaikka järki olisi kuinka ehdoton, minun tunteeni on tarpeeksi vahva. Minä päätän."

Ja niin sitä mennään. Järki pakkaa laukkunsa, huokaa syvään ja vetäytyy eläkkeelle siksi aikaa, kun tunne tarttuu ruoriin. Seuraavana päivänä ihmetellään lopputulosta, mutta ainakin matka oli omannäköinen. Looginen elämä on ehkä turvallista, mutta tunteella tehtyjen virheiden tarinoista syntyvät ne kaikkein parhaat muistelmat!

Millaiseen käytännön tilanteeseen tai kommellukseen tämä sisäinen taistelu seuraavaksi johtaakaan? Karkaako mopo käsistä kirpputorilla, puutarhassa vai kenties jotakin uutta projektia aloittaessa?

Järki vaikenee,
luuri korvaan pamahtaa
– tunne nyt päättää!

No, minun ei tarvitse edes arvailla. Juuri äsken puhelin nimittäin soi. Lehtimyyjä sieltä yritti tarjota Tekniikan Maailmaa, tarpeetonta. Minulla otti tunne saman tien vallan järjen kohteliaisuudesta: Napautin luurin korvaan niin että pamahti, oikein tunteella! Järki siellä taas huokailee laukkunsa kanssa, mutta tunteella tuli tehtyä!