Melun vaimentaminen

 – Katso omaa kompassia

Nykymaailma on täynnä melua. Joka tuutista tulvii neuvoja, mielipiteitä ja valmiita nuotteja siitä, miten pitäisi elää, ajatella tai harrastaa. Joskus parhaatkin ystävät ja läheiset tarjoavat hyvää tarkoittavia neuvojaan niin tiheään, että oma ajatus meinaa hukkua sen alle.

Olen huomannut, että tehokkain taito elämässä on oppia vaimentamaan tätä taustakohinaa.

Se ei tarkoita muiden sulkemista pois tai ilkeyttä. Se tarkoittaa toimivan suodattimen rakentamista. Kuuntelen, kysyn muilta, olen kohtelias, nyökkään ja jätän neuvot silti omaan arvoonsa, jos ne eivät sovi minun polulleni.

Turha kohina
hiljenee ympärillä,
oma ääni soi.
Katson kauas eteenpäin,
kompassini värähtää.

Arkeni pyörii vahvasti tässä hetkessä, vastuullisessa roolissa muistisairaan vaimoni omaishoitajana. Se on tehtävä, joka vaatii läsnäoloa, voimia ja kestävyyttä. Mutta sen rinnalla minulla on omat harrastukseni, uteliaisuuteni ja kyltymätön halu oppia uutta. Sanotaan, ettei vanha koira opi uusia temppuja. Pötypuhetta se on. Minussa on edelleen samaa intoa ja uteliaisuutta kuin nuorena, ehkä nyt vain hieman viisaammin suunnattuna.

Kun minulla on idea, oli se sitten uuden taidon opettelua tai arjen valintoja, en anna muiden epäilysten tai standardien vaikuttaa liiaksi päätöksiini. Miksi ihmeessä antaisin, koska haluan itse päättää ja oppia.

Syy on yksinkertainen ja se pätee niin parikymppiseen kuin tähän ikään:

Vuoden, parin kuluttua juuri minä elän tänään tekemieni ratkaisujen kanssa. Eivät he.

Ne neuvojat ja arvostelijat ovat silloin elämässä sellaista elämää kuin itse valitsevat. Jos olisin hylännyt ideani muiden varovaisuuden vuoksi, jonkin ajan päästä katuisin vain minä.

Siksi kannustan jokaista – iästä riippumatta, pitämään kiinni omasta luovasta itsepäisyydestään. Kun päätän vaimentaa ulkopuolisen melun, kuulen kirkkaammin sen, mikä itselle on oikeasti tärkeää ja mikä pitää oman elämänvoiman edelleen vireänä.